Osa 31 - Kristalliovi

                      Seuraavana päivänä Jeanne auttoi Katariinan ylle alusmekon ja hihattoman päällihameen. Palvelija asetteli painavan hopeapalavyön Katariinan lanteille, letitti hiukset kahdelle paksulle letille ja asetteli huivin pään ja kaulan ympärille kauniille laskoksille. Saattoi nähdä, että Jeanne oli itkenyt. Katariinan kävi äkkiä naista sääliksi ja hän katsoi tätä myötätuntoisena. Jeannen alahuuli värähti. Sitten tämä hillitsi itsensä ja astui muihin puuhiin. Katariina kääntyi katsomaan Erikiä. Poika oli neljän vanha ja seisoi vakavana keskellä lattiaa. Katariina ojensi molemmat kätensä. Erik näytti epäröivän.

-Erik, tule äidin luoksi,

Katariina sanoi pojalle suomeksi. Erik nyyhkäisi ja pinkaisi hänen syliinsä vantterilla jaloillaan. Poika nyyhkytti Katariinan sylissä ja hän silitti pojan kiharoita hellin käsin.

-En minä sinua jätä,

hän sanoi Erikille kiihkeästi ja painoi huulensa pojan otsaan. Miten hän oli koskaan edes voinut harkita jättävänsä Erikin tänne? Omatunto soimasi Katariinaa.

-Me lähdemme tänään suureen seikkailuun,

Katariina innosti lasta ja Erik nosti kyyneleiset kasvonsa ja ne kirkastuivat.

-Seikkailuun,

poika toisti ja Katariina nyökkäsi. Hänen sisimmässään riehui musta epätoivo, mutta ulospäin oli näytettävä iloiselta ja onnelliselta.

-Tulehan, niin hoidetaan Jonatankin lähtökuntoon.

Erik tuli nyt helpottuneena ja luottavaisena hänen perässään. Katariina oli itse lysähtää kasaan surun seivästäessä hänet. Tässä oli hänen pieni perheensä eikä koskaan olisi enää muuta.

Ritari Ramons de Minerba seisoi Katariina edessä, mutta ei koskettanut häntä. Katariina saattoi nähdä miehen liikutuksen, vaikka tämä ei vuodattanutkaan kyyneleitä.

-Rakas tytär. En olisi koskaan uskonut, että joskus saan todella oman lapsen. Minä olisin toivonut teille toisenlaista elämää. Teidän edessänne on kärsimys, eron kärsimys. Se on yhtä jalo kuin mikä tahansa muukin. Kuten sanoin teille ennen avioliittoanne, ottakaa kärsimys vastaan, kun se teille annetaan. Älkää nyt halventako sitä ja taistelko vastaan, vaan antakaa sen tulla, sillä se jalostaa teidät ja puhdistaa sieluanne. Minä todellakin uskon, että te olette enkeli ulkokuorenne sisällä.

Miehen sanat sattuivat varmaan pahemmin, kuin tämä koskaan olisi voinut ymmärtääkään. Kipu melkein halvaannutti Katariinan ja hän pakotti hymyn huulilleen.

-Te olette ollut hyvä isä ja minä olen teille monesta asiasta hyvin kiitollinen. En koskaan voi korvata teille minua kohtaan osoittamaanne hyvyyttä ja rakkautta. Ottakaa vastaan vaatimaton rakkauteni teitä kohtaan, sillä se tulee kuitenkin suoraan sydämestäni.

Katariina sai puristettua sanat ulos suustaan ilman itkua. Hän tunsi olevansa hyvin kalpea kaiken ponnistelun jäljiltä. Ramons katsoi Katariinaan hellästi ja kumarsi kohteliaasti. Sen jälkeen hän poistui. Katariina katsoi hetken Peiresiin, jonka silmissä kimalsivat kyyneleet. Mies astui hänen eteensä ja painoi kevyen suukon Katariinan poskelle. Sen jälkeen Peires poistui taakseen katsomatta.

Linnan pihalla oli lukematon määrä hevosia, ritareita ja muutamat kärryt. Yhdessä niistä oli Katariinan arkku. Hän oli ottanut sieltä tietyn määrän tavaraa ja pakannut ne satulalaukkuun. Siellä oli muun muassa nahkahousut tunikoineen. Saappaat Katariina oli laittanut jalkaansa. Domina Blanche nosti Katariinan harteille tummansinisen samettiviitan. Nainen halusi hänen vievän sen mukanaan. Viitan suojissa Blanche puristi Katariinan sormia lujasti.

-Me tulemme saattamaan teitä metsän toiseen reunaan saakka,

domina totesi sitten tasaisella äänellä ja Katariina peitti hämmästyksensä. Kiitollisuus ja helpotus valahtivat hänen olemukseensa. Hän oli kuumeisesti miettinyt miten järjestäisi itsensä ja lapset läpi Kristallioven. Blanche kuitenkin hoitaisi sen. Siitä Katariina oli varma. Nainen saattaisi myös selittää jotakin Jon Viikingille sen jälkeen ja tarjota lohdun sanoja, jotka olivat Katariinalta itseltään kielletyt antamasta. Mies ei ikinä päästäisi häntä jos tietäisi.

Katariina autettiin normaaliin satulaan, kun taas Blanche istui sivusatulassa. Erik tuli Katariinan taakse ja Jonatan oli vyötetty Katariina etupuolelle kuin afrikkalaislapsi äitinsä selkään. Siinä poika nyt nukkui syvää unta. Sen jälkeen miehet alkoivat nousta ratsujensa selkään. Hallveig katsoi syvälle Katariinan silmiin ja sanattomat hyvästit kulkivat heidän välillään. Katariina ei ihan täysin ymmärtänyt sitä, miten Hallveig saattoi olla niin perillä monista asioista ja nähdä syvemmälle kuin pitäisi. Hän käänsi katseensa linnaan ja painoi mieleensä kaiken mahdollisen siitä ja puutarhasta. Keittiön väkeä oli myös tullut pihalle heiluttamaan ja monet itkivät ääneen. Katariina hymyili heille haikeasti.

-Te olette hyvin rakastettu tässä linnassa Saint Catherine,

Feris huomautti ja hymyili vinosti.

-Se pyhyys ei ole kyllä millään tavoin ansaittu nimitys,

Katariina totesi tyynesti takaisin. Tämä sai Ferisin hymyilemään leveämmin.

-Minun taitaa tulla jopa ikävä teitä ja teidän terävää kieltänne,

mies sanoi ja hämmästytti Katariinan.

-No mutta kiitos linnanherra. Teidän nöyrin alamaisenne,

Katariina vastasi sukkelasti ja sai Ferisin herahtamaan kuivaan nauruun.

-Yritätkö sinä vikitellä vaimoani,

Jon Viikinki murahti ja yritti esittää vihaista.

-Ei kiitos. Minulle riittää yksi nainen ja siinäkin on melkein liikaa,

Feris heitti takaisin. Katariina ei ollut ihan varma mitä mies sillä tarkoitti, mutta ei tietenkään sitä kysynyt.

Kolli Kivisydän asettui Katariinan rinnalle ja saattue nytkähti liikkeelle.

-Siitä on pitkä aika kun olemme viimeksi ratsastaneet yhdessä,

mies huomautti.

-Olipa todellakin terävästi havaittu. Sinulta,

Katariina sanoi kiusoitellen ja sai Kollin melkein punastumaan. Myös Jon Katariinan toisella puolella värähti.

-Minä taisin antaa sinulle melkoisen tehtävän silloin aikanaan,

Jon sanoi myötätuntoisesti Kollille, joka nyökäytti arvokkaasti.

-Sinuna minä olisin hyvin varovainen,

Katariina totesi kulmaansa kohottaen ja vaarallisen rauhallisella äänellä. Oli helpottavaa jatkaa tätä tuttua leikkiä ja unohtaa sen avulla edessä oleva ero. Katariinan silmät tarkkailivat silti jatkuvasti miestään eivätkä irronneet tästä hetkeksikään. Hän halusi painaa jokaisen yksityiskohdan mieleensä. Metsä tuntui nyt lähenevän liiankin nopeasti ja sen surumielinen hyminä täytti Katariinan mielen. Se kurotti häntä kohti ja tutki hänen sisintään samalla tavoin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tälläkin kertaa se löysi sen mitä halusikin, mutta nyt Katariinaa ei täyttänyt ilo, vaan syvä lohdutuksen tunne. Ihmeellisellä tavalla metsä otti osan hänen taakastaan ja surustaan pois ja teki siitä siedettävämmän.

Sisällä metsässä oli kuumaa ja tunkkaista. Erik tarrautui lujemmin Katariinaan, mutta Jonatan jatkoi levollista untaan. Hevosten äänet tuntuivat vaimenevan ja linnut olivat hiljaa. Se kaikki sai miehet levottomiksi ja he alkoivat tapailla miekkojaan. Katariina ja Blanche olivat molemmat tyyniä, sillä metsä ei kertonut vaarasta. Katariina tunsi metsän virittäyvän avaamaan oven häntä varten. Hän tunnisti kohdan, josta oli löytänyt kuolleet miehet ja munkin. Katariina katsoi pensaisiin ja teki mielessään ristinmerkin. Tuossa oli puu, jonka juurella hän oli nukkunut ja jonka lehtien alle hän oli piilottanut omat vaatteensa. Siitä tuli mieliteko kavuta alas satulasta katsomaan vieläkö ne siellä olivat. Sitä Katariina ei kuitenkaan tehnyt.

Kristalliovi oli lähellä. Katariina saattoi tuntea sen. Edellä ratsastava Blanche kääntyi katsomaan häntä ja naisen silmissä oli kyyneleitä. Katariinan sydän alkoi takoa lujempaa. Enää tuo mutka ja ovi olisi siellä. Katariinan teki mieli pysäyttää kulkue ja käskeä kaikkia palaamaan takaisin linnoitukseen. Hän kuuli miesten hiljaista mutinaa näiden varautuessa olemattomaan vaaraan. Mutka läheni ja kun se viimein oikeni, Katariina näki sen. Kristalliovi. Hänen kurkkunsa muuttui kuivaksi ja kämmenensä kosteiksi. Sydän oli murtumaisillaan minä hetkenä tahansa. He ratsastivat lähemmäs ja lähemmäs ja ovi tuntui väistävän muut kulkijat. Kohta se olisi Katariinan kohdalla. Blanche jättäytyi hevosineen Katariinan taakse.

-Jon,

Katariina sanoi ja kuuli äänessään sumean epätoivon. Mies kääntyi välittömästi katsomaan huolestunein ilmein.

-Mitä? Mikä on hätänä,

Jon kysyi ja Katariinan katse lukkiutui hänen silmiinsä. Kyyneleet alkoivat tulla väkisin poskille ja se sai miehen hätääntymään.

-Minä rakastan sinua. Älä koskaan unohda sitä. Minä rakastan sinua elämäni loppuun asti, en koskaan ketään toista,

Katariina kuiskasi käheästi. Ovi oli kohdalla ja hän ratsastaisi siitä juuri läpi. Mies hymyili hänelle rakastavasti ja katsoen Jonia silmiin Katariinan hevonen astui valoon ja miehen hahmo muuttui häilyväksi. Kirkkaus täytti Katariinan ja epätoivo purkautui valtavana huutona valossa, joka piti sen sisällään. Suunnaton riuhtaisu ja niin hirvittävä menetyksen tunne, että se melkein tappoi Katariinan.

Kipu.

Kirkkaus.

Osa 30 - Toukokuu 1996

                      Katariina istui Jonatan sylissään domina Blanchen tornihuoneessa. Vanha nainen katsoi Katariinaa lempeästi hymyillen, silmät surua täynnä.

-Sinä tiedät, että sinun täytyy lähteä,

Blanche sanoi rauhallisesti. Katariina huokaisi. Jonatan leikitteli äitinsä letillä, joka oli valahtanut Katariinan selästä etupuolelle. Hajamielisesti Katariina otti letin lapsen kädestä ja hetken kuluttua se oli pojalla uudestaan. Jonatan työnsi kielensä huulten väliin ja keskittyi tarkastelemaan lettiä kunnes Katariina taas otti sen pois. Jonatan huitoi käsiään ja löysi hetken päästä taas letin. Katariina huokaisi uudestaan.

-Minä tiedän,

hän vastasi lyhyesti. Domina kosketti Katariinan kättä.

-Miten sinä kestät sen, oletko yhtään ajatellut sitä,

nainen kysyi. Katariina pudisti päätään.

-En. Ajattelen sitä vasta sitten kun se on tehty ja Jonatan on kunnossa. Minun täytyy ajatella poikaa ja työntää itseni syrjään.

Hänen ilmeensä oli riipaisevan surullinen hetken aikaa ja sama tuska käväisi Blanchen kasvoilla. He olivat jonkin aikaa vaiti.

-Catherine. Oletko ajatellut Erikiä?

Domina katsoi nyt Katariinaa tutkivasti.

-En. En oikeastaan. Hän on ollut koko ajan minua lähelläni ja se on toisaalta auttanut valtavasti. Toisaalta se taas on tuntunut ahdistavalta ja epäoikeudenmukaiselta. Erik on kunnossa ja vailla vanhempia. Jonatanilla olisi vanhemmat, mutta hän on sairas,

Katariina sanoi hyvin väsyneellä äänellä. Sen jälkeen kun hän oli havainnut poikansa vaivan, hän ei ollut juuri nukkunut syvää unta. Katariinan olemus oli aina puoliksi kääntynyt lapsen puoleen, jopa rakastellessa. Jon ei kysynyt mitään, mutta oli selvästi ymmällään tilanteesta. Se teki Katariinan entistä onnettomammaksi. Hän vakuutti sanoin rakkauttaan mieheensä ja se sai tämän aina hetkeksi rauhoittumaan.

-Minä olen tässä vähän miettinyt,

Blanche aloitti. Katariina aavisti mitä oli tulossa.

-Erik ei ole toivottu lapsi. Hän on äpärä ja piikki Ferisin lihassa. Sen lisäksi sinä olet kasvattanut hänet, joten sopeutuminen sinun lähtöösi tulee olemaan ankara paikka pojalle. Hän tulee kuolemaan pian lähtösi jälkeen,

nainen varoitti. Katariina sulki silmänsä. Hän ei halunnut olla vastuussa Erikistä. Hän ei halunnut jakaa aikaansa sairaan lapsensa ja vieraan pojan kesken. Saman tien tuli toinen totuus, joka kertoi Erikin olevan yhtä paljon Katariinan poika, kuin jos hän olisi tämän synnyttänyt. Hän ei voisi hylätä lasta. Katariina avasi silmänsä ja katsoi Blancheen.

-Hyväksyykö metsä sen,

hän kysyi vaikka tiesi jo vastauksen. Domina hymyili vaisusti ja Katariina vastasi samalla tavoin.

-Niinpä tietenkin,

hän totesi sanattomaan vastaukseen. Katariina ei tiennyt miksi metsä antaisi hänen mennä läpi kahden lapsen kanssa, mutta se kuitenkin antaisi.

-Ramons tulee huomenna,

Blanche sanoi äkkiä ja se havahdutti Katariinaa apaattisesta olotilastaan.

-Tuleeko,

hän kysyi varovasti. Nyt dominan hymyssä oli katkeruutta ja Katariinan oli vuoro kurottaa kätensä naisen puoleen.

-Minä olen niin väsynyt tähän, väsynyt kaikkeen,

Blanche huokaisi niin karheasti, että se pelästytti Katariinan.

-Blanche,

hän huokaisi huolestuneena. Domina näytti äkkiä ikivanhalta.

-Minä kuolen pian.

Se tuli värittömällä äänellä ja kouristi Katariinan muutenkin kidutettua sydäntä.

-Mitä sinä puhut?

-Minä tunnen sen syövän minua sisältä ja vievän minun voimani. Minä olen jo vanha nainen.

Kyyneleet valahtivat Katariinan poskille.

-Sinun täytyy tulla minun kanssani! Me menemme lääkärille ja hän hoitaa sinut kuntoon,

Katariina parahti kiihkeästi. Blanche pudisteli päätään ja se sai Katariinan itkemään entistä enemmän. Jonatan säikähti tätä myös ja alkoi itkeä oudon hiljaisella äänellään. Blanche otti pojan syliinsä ja rauhoitteli tätä.

-Ei, Catherine. Se on myöhäistä jo. Minä en koskaan jätä Ramonsia. Minä en voi. Sinun on pakko jättää Jon Viikinki, mutta sinä teet sen lapsesi vuoksi. Silti sinä ymmärrät,

nainen sanoi päättäväisellä äänellä. Katariina itki lohduttomasti. Hän itki dominan sairautta, poikansa sairautta, kahta suurta rakkautta ja murskaantuneita sydämiä. Hän itki tulevaa yksinäisyyttään ja rakkaudetonta elämäänsä, sillä toista miestä ei koskaan tulisi. Sen Katariina jo tiesi. Jon Viikinki tai ei ketään. Pitkän ajan kuluttua hän rauhoittui ja domina ojensi hänelle pikarillisen viiniä ja kostutetun kankaan. Katariina pyyhki ensin kasvonsa ja joi sitten pitkän kulauksen.

-Rakas, rakas Catherine. Minä olen oppinut rakastamaan sinua kuin omaa lastani. Tämä suru on niin syvä ettei sille ole sanoja. Sinun täytyy olla vahva. Ole vahva Jonatanin vuoksi. Ole vahva itsesi vuoksi.

Blanche ojensi Jonatanin Katariinalle ja kumartui samalla painamaan huulensa hänen otsalleen. Katariina pakotti esiin pyrkivän itkunsa takaisin. Hänen olisi pakko olla vahva. Ei ollut muuta tietä.

Seuraavana päivänä Ramons saapui palvelijansa Peiresin kanssa. Molemmat miehet näyttivät vanhentuneen vuodessa huomattavasti. Ramonsin hiuksiin oli ilmestynyt paksuja harmaita raitoja ja Peiresin kasvot olivat syvillä uurteilla. Katariina vaihtoi vanhan palvelijan kanssa yhden ainoan katseen, joka sisälsi kaiken. Siinä oli molemmin puolin surua, kiitosta ja myötätuntoa. Katariinalla oli hassu tunne; aivan kuin Peires ja hän olisivat vaihtaneet ajatuksia telepaattisesti. Sitten metsä kuiskasi hiljaa hänen päänsä sisällä ja Katariinan silmät olivat revähtää auki. Myös Peires oli tullut Kristallioven läpi. Marie ja Blanche olivat molemmat vaienneet asiasta, mutta ei ollut epäilystäkään etteivät he olleet tienneet. Ensimmäisen kerran Katariinan mieli ymmärsi millaisen jäljen metsä jätti ihmiseen ja kuinka sen saattoi itse nähdä. Sitä ei kyennyt sanoin kuvailemaan vaan se oli koettava.

Ramons tervehti kohteliaasti sisarenpoikaansa ja Katariina kuuli miehen äänestä jotakin, mitä ei olisi halunnut kuulla. Ramons de Minerba oli sairas. Mies ja Blanche kuolisivat likipitäin yhdessä. Hetken ajan Katariinan valtasi suunnaton epäoikeudenmukaisuuden tunne. Kaikki muut olivat saaneet elää rakkaidensa rinnalla vuosikausia, mutta hänelle sitä ei suotaisi. Se oli niin väärin, että Katariinan teki mieli kirkua raivosta. Se kuitenkin pyyhkiytyi hetkessä pois. Huoli lapsesta oli suurempi kuin mikään muu tunne. Hän oli valmis uhraamaan oman elämänsä poikansa puolesta.

Ritari käveli Katariinan eteen ja katsoi häntä lempeästi.

-Catherine Paloma, tyttäreni,

mies tervehti kohteliaasti ja Katariina niiasi hänen edessään syvään. Hän tiesi ettei saanut koskea miestä, sillä hän oli naimisissa ja synnyttänyt lapsen, eikä hän ollut puhdistautunut kataari-uskon mukaisesti. Se oli käytännössä samanlainen puhdistautuminen kuin katolinen kirkotuskin, johon Katariinan oli ollut pakko alistua. Olisihan ollut täysin mahdotonta, että synnytyksestä puhdistautumaton nainen olisi kävellyt kaikkien ihmisten keskellä. Näiden taikausko oli Katariinan mielestä aivan käsittämätön. Hän ei voinut mitenkään ymmärtää kuinka kirkko saattoi sen sallia ja vielä levitti sitä itsekin. Tällä kertaa kirkotus oli tapahtunut linnoituksen ulkopuolella, sillä pappi ei ollut enää suostunut astumaan kerettiläisyyden käärmeenpesään. Katariina oli tehnyt mieli tirvaista miestä, kun tämä oli suu vaahdossa paasannut hänen syntisyydestään ja likaisuudestaan. Itse mies oli haissut kuin sontakasa, mutta sehän olikin pyhää likaa, Katariina oli tuhahtanut mielessään. No, nyt hän oli kuitenkin ihmisten silmissä puhdas ja se oli pääasia. Tavalliset kataari-uskoa kannattavat ihmiset eivät nimittäin olleet turhan tarkkoja siitä, mitä uskoa kukakin kannatti, kunhan vain oli kristitty. Tietenkin he olivat uskollisia omalle kirkolleen ja papeilleen, mutta suhtautuivat tyynen hyväksyvästi muiden uskoon, jos nämä vain hyväksyivät heidät.

Tässä oli tosin jonkinlainen kompastuskivi, sillä katolinen kirkko ei hyväksynyt kataareja vaan nimitti heitä kerettiläisiksi. Ei ollut siten täysin itsestäänselvää, että kataarit olisivat suhtautuneet katolisiin suvaitsevasti. Tavallinen kansa pyrki säilyttämään rauhan, mutta katoliset papit ja kataarien täydelliset eivät. Katariina näki kaksinaismoralistisena katolisen kirkon suhtautumisen kataareihin. Oli selvää, että kataarien usko oli omituinen lahko uskoessaan enkeleihin ihmisten sisällä, mutta katolilaiset osoittivat itse samanlaista taikauskoa monissa asioissa ja väärentelivät Raamatun sanaa minkä ehtivät. Hänen nähdäkseen tämän ajan katolilaisuus ei ollut sen kummempi lahko kuin jehovan todistajat satoja vuosia myöhemmin.

Illallisella jätettiin jäähyväisiä norjalaisten ja linnanväen kesken. Katariina tunsi surun raskaana rinnassaan ja Elianor itki avoimesti.

-Tämä linna jää niin tyhjäksi teidän lähtönne jälkeen,

Elianor sanoi itkusta samealla äänellä. Hän ja Katariina istuivat vierekkäin penkillä, kun pöydät oli korjattu pois. Katariina silitti Elianorin huivin peittämää päätä. Hän ei uskaltanut sanoa naiselle, että tämä taisi itkeä yhtä paljon Haraldin kuin Katariinankin menetyksen vuoksi.

-Kohta sinä otat tänne nuoria aatelisneitoja kasvatettavaksi ja olet täynnä työtä ja elämää,

Katariina yritti lohduttaa. Elianor ei vielä tiennyt, että Blanche ei olisi enää kauan hänen tukenaan. Nuori domina vain pudisteli lohduttomasti päätään. Katariina ymmärsi, että tämä ei ollut lohdutuksen sanojen tavoitettavissa. Hän tiesi Elianorin murheen, sillä se sama murhe raastoi hänet itsensä rikki; rakastetun menetys. Katariina ei uskaltanut alkaa itkemään sitä, sillä siitä itkusta ei tulisi loppua. Sen vuoksi hän istui Elianorin vieressä ja vuodatti kyyneleet sisäänpäin.

Vähän myöhemmin Katariina oli Hallveigin kanssa kylpylässä kahden. Tämä oli viimeinen kylpy tässä salissa. Katariina ahmi silmillään huonetta ja muisti sen, kuinka ensimmäisen kerran astui tänne ja mykistyi ihmetyksestä. Hallveig pesi hellin käsin Katariinan hiuksia.

-Miksi sinä et itke,

Hallveig kysyi.

-Suru on niin raskas, että en uskalla,

Katariina kuiskasi. Hallveig laski kätensä hänen olkapäilleen kevyesti ja painoi päänsä Katariinan takaraivolle. Se oli outo läheisyyden hetki ja liikutti Katariinaa sanomattoman paljon.

-Sinä lähdet,

Hallveig sanoi sitten lyhyesti.

-Niin, me kaikki lähdemme,

Katariina sanoi väsyneesti. Hallveig käänsi hänet ympäri ja katsoi aina syvälle sieluun saakka, tai siltä Katariinasta ainakin tuntui.

-Ei Catherine, sinä lähdet. Minä en tiedä minne sinä menet ja miksi sinä meidät jätät. Sen minä olen aina tiennyt, että sinä et kuulu tänne,

nainen sanoi hitaasti ja harkiten. Katariina tunsi päänsä kihelmöivän. Hän ei uskaltanut sanoa sanaakaan, sillä sanoja ei edes ollut. Hän ei voinut kertoa Hallveigille totuutta, se oli liian käsittämätön. Nämä ihmiset elivät täällä tässä hetkessä, tätä päivää. Heille ei juuri ollut mennyttä eikä ainakaan tulevaisuutta. He saattoivat ajatella vuoden eteenpäin, mutta eivät sen pidemmälle. Sen vuoksi menneet sukulaiset tai tuleva perillinen eivät juuri kiinnostaneet heitä, sillä suku oli tässä ja nyt elävät ihmiset.

Hallveig käänsi Katariinan uudestaan ja jatkoi hiusten käsittelyä. Katariina saattoi muistaa Marien ja ikävän taakkaan laskettiin yksi paino lisää. Hän muisti kuinka nainen oli hoivannut häntä hellin käsin järkyttävän karvojenpoiston jälkeen, kuinka hän oli nukkunut Marien lämmintä selkää vasten useat talven koleat yöt. Kaiken tämän yli nousi kuitenkin kuva Jon Viikingistä. Sen Katariina työnsi jälleen kerran syrjään. Sitä hän miettisi vasta paljon myöhemmin.

Naiset nousivat altaasta ja kuivailivat itseään kaikessa rauhassa. Sen jälkeen oli vuorossa tuoksuvat öljyt vartalolle, joita Katariina tiesi jäävänsä myös ikävöimään. Öljyämisen jälkeen he pukeutuivat yksinkertaisiin kaapuihin ja käsittelivät toinen toistensa hiukset. Katariina vältti ajattelemasta Kristalliovea ja vuosisataa, johon se hänet kuljettaisi huomenna, sillä hän tiesi nyt täydellä varmuudella, että ovi olisi siellä tällä kertaa. Hän ei etsisi sitä turhaan. Oli kuitenkin hyödytöntä pohtia sitä etukäteen. Ainoa lohdullinen asia, joka mielessä käväisi, oli ajatus vanhempien tapaamisesta.

-Lähdetään sitten,

Hallveig sanoi reippaasti ja hymyili konemaisesti. Katariina nousi ylös ja otti naisen tiukkaan halaukseen. Hetken ajaksi Hallveigin vahva kuori murtui ja hän nyyhkäisi hiljaa. Katariinasta tuntui, että hän oli itse kovettanut sisimpänsä niin, ettei kykenisi enää koskaan itkemään. Hetken kuluttua he irrottautuivat ja Hallveig oli taas oma itsensä.

Katariina syötti Jonatanin ja poika nukahti hänen rinnalleen. Varovasti hän siirsi pojan tuttuun koloon. Tänä iltana ja yönä hän keskittyisi vain mieheensä, Katariina päätti. Hän kiemurteli Jonin viereen ja painoi huulensa miehen olkapäähän. Tämä kääntyi kyljelleen katsomaan Katariinaa vakavin silmin.

-Oletko sinä surullinen,

Jon kysyi ja liu’utti sormeaan Katariinan ohimolta poskelle ja leukaan. Katariina katseli miestä kuin viimeistä kertaa, ja tottahan se olikin.

-En, en juuri nyt,

Katariina vastasi käheästi ja näki äänensä välittömän vaikutuksen miehen silmistä. Jon kurottautui suutelemaan häntä ja Katariina vastasi koko nälkänsä voimalla. Mies murahti tyytyväisenä ja kieräytti Katariinan alleen. Nainen nautti hänen painostaan ja jäseniensä voimasta, tutki miestä käsillään ja opetteli tämän ruumista viimeisen kerran. Täyttymys purkautui Katariinan kurkusta käheinä nyyhkäyksinä. Vielä pitkään sen jälkeen Katariina piti miestä lähellään ja nukahti lopulta uneen, joka ei tuonut lepoa.

Osa 29

                      Pari viikkoa myöhemmin Katariina käveli ulkona Hallveigin kanssa. Tämä oli malttanut irrottautua lapsistaan hetkeksi ja tullut nauttimaan raittiista ilmasta. Oli poikkeuksellinen päivä, sillä ei satanut. Se täytyi tietenkin heti käyttää hyödyksi.

-Minua on supistellut koko aamun,

Katariina totesi tyynesti Hallveigille. Naisen jälkivuoto oli loppunut vähän aikaa sitten ja tämä oli saanut kirkotuksen katoliselta papilta, joka oli tullut kuin sotaan kataarien keskelle. Katariina miehen käytös oli naurattanut, mutta hän oli varonut näyttämästä sitä. Pappi oli paasannut kirkotustaan kuuluvalla äänellä ja lisännyt siihen asiaan kuulumattomia suojauksia kerettiläisyyttä vastaan. Siinä vaiheessa kun kirkotus oli uhannut muuttua yleiseksi saarnaksi katolisen uskon puolesta, linnan kataarit olivat alkaneet murahdella vaarallisesti ja Oddi oli muutaman muun kanssa kiidättänyt papin pikaisesti ulos linnoituksesta kiitosten kera.

-Se on sitten alkanut. Jo se oli aikakin,

Hallveig vastasi yhtä tyynesti.

-Tuntuuko pahalta ja kuinka usein ne tulevat,

nainen kysyi. Katariina kohautti hiukan olkapäitään.

-Kyllä ne vähän kiristävät, mutta eivät ainakaan vielä ole kohtuuttomia. Välistä en osaa sanoa.

-Katsotaan,

Hallveig sanoi päättäväisesti ja käski Katariinan kertoa kun supistukset tulivat. Tätä jatkui viiden supistuksen verran.

-Hmm, aika tiheästi. On varmaan parempi lähteä rouvashuoneeseen nyt kun vielä pääset kulkemaan omin jaloin. Miehet eivät juurikaan pidä synnyttävän naisen näkemisestä. He uskovat kaikkea hölynpölyä pahoista hengistä siinä yhteydessä,

oli naisen kuiva toteamus ja se sai Katariinan hymähtämään.

-Niin, minä olen huomannut.

He vilkaisivat toisiinsa ja nauroivat sitten hilpeästi.

-Kas niin, mennäänpä sitten,

Hallveig totesi ja johdatti Katariinan kohti linnaa.

Salissa Jon asteli heti Katariinan vierelle. Nainen nyhjäisi hänet mukaan ja sanoi kuulomatkan ulkopuolella:

-Synnytys taitaa olla nyt alkanut.

Miehen kasvot muuttuivat heti jännittyneiksi. Jon Viikinki kumartui painamaan huulensa Katariinan otsalle.

-Minä rukoilen sekä sinun että lapsen puolesta,

mies kuiskasi. Katariina nyökkäsi ja kääntyi. Oli hänen vuoronsa kohdata naisen elämän suurin, ja parhaimmillaan palkitsevin, taistelu.

Katariina oli kylpenyt. Hän käveli ympäri huonetta ja odotti supistusten muuttumista vaativammiksi. Paine alapäässä alkoi kasvaa pikkuhiljaa ja se pakotti hänet juoksemaan astialla vähän väliä.

-Eikö vieläkään,

Beatrix kysyi ihmetellen. Katariina pudisti päätään. Kunnon supistukset puuttuivat ja synnytys näytti tällä erää kestävän hamaan tulevaisuuteen.

-Käykäähän vuoteelle rouva, niin minä katson tilannetta,

Beatrix sanoi ja vaikutti tyytymättömältä. Tämän koskettelu tutkiessa otti kipeää ja Katariina älähti. Beatrixin kulmat lennähtivät otsalle.

-Te olette aivan juuri kokonaan auki! Pari supistusta enää ja teidän pitäisi alkaa tuntea ponnistamisen tarvetta. Antakaa tulla heti kun se alkaa,

nainen totesi ällistyneenä.

-Mitä? Eihän nämä supistukset ole edes sattuneet,

Katariina huudahti ihmeissään.

-Tämä on harvinaista ensisynnytyksen yhteydessä. Ellen olisi omin käsin todennut teidän neitsyyttänne niin väittäisin tämän olevan vähintään toinen lapsenne,

Beatrix vastasi ja pudisteli päätään yhtä ihmeissään.

-Nouskaa ylös ja asettukaa kyykkyyn tai kontilleen, kumpi vain tuntuu paremmalta. Tukemaan synnyttäjää,

lapsenpäästäjä räjähti toimintaan nähtyään Katariinan kasvoilla paljonpuhuvan ilmeen. Katariina pelästyi ja tunsi äkkiä paniikin tulevan. Kaikki tapahtui liian nopeasti. Hallveig ja Blanche auttoivat hänet ylös. Katariina tunsi olonsa tukevammaksi kontillaan.

Ponnistustarve iski niin valtavana, että Katariina melkein tärisi sen kourissa. Hän puri hampaat yhteen ja ärisi punnertaessaan lasta ulos. Kolmannen ponnistuksen alkaessa kipu tuli. Se leikkasi kuin veitsi Katariinaa ja hän alkoi kirkua. Nyyhkytys nousi ponnistuksen loppuessa ja hän yritti keskittyä hengittämään. Seuraavan supistuksen tullessa Katariina ponnisti jälleen kaksi kertaa sen aikana ja kirkui aina viimeisten hapen rippeiden purkautuessa keuhkoista ulos. Supistuksen päättyessä kipu ei nyt loppunutkaan ja Katariina valitti sen kourissa.

-Enää yksi kunnon ponnistus ja lapsen pää on ulkona,

Beatrix kannusti. Kunnon ponnistus ja kipu loppuisi! Katariina latasi kaikki voimansa seuraavan supistuksen tullessa ja rääkäisi tuntiessaan pään pullahtavan ulos. Hengitys kulki nyt raastavina henkäyksinä.

-Vielä yksi ja sitten se on ohi.

Katariina tuskin kuuli enää mitään. Hän keskittyi vain kipuun ja tulevaan supistukseen. Tuntiessaan lapsen valuvan jalkojensa väliin Katariina pudottautui kyynärpäidensä varaan ja huohotti raskaasti. Hän tunsi kuinka vauva nostettiin pois, se parkaisi pienellä äänellä ja sitten istukka valahti ulos.

-Sepä tuli sievästi,

Blanche sanoi tyytyväisenä.

-Catherine, sinulla on poika,

Hallveig nyyhkäisi liikuttuneena. Katariina kohottautui ylös ja samalla häntä jo siistittiin. Yhdessä hetkessä Katariina makasi rouvashuoneen sängyssä.

-Ei kapaloa,

hän sanoi välittömästi päästyään selälleen. Beatrix jähmettyi paikalleen ja katsoi häntä epäuskoisena.

-Ei kapaloa?

-Ei kapaloa,

Katariina toisti.

-Tuokaa lapsi tänne,

hän sitten komensi. Poika kannettiin Katariina viereen sängylle. Se oli kovin pieni, kun sitä vertasi Elianorin poikaan. Lapsen suusta näki heti, että tämä oli perinyt sen äidiltään. Päässä oli muutamia vaaleita suortuvia. Poika inisi hiljaa ja Katariina tarjosi sille rintaa.

-Etkö kuitenkin harkitsisi imettäjää vielä kerran,

domina Blanche aneli. Katariina hymyili tyytyväisenä pojan napatessa rinnan suuhunsa ja alkaessa imeä. Sitten hän nosti loistavat silmänsä ylös.

-En. En mistään hinnasta.

-Tällä rouvalla tuntuu olevan vahvoja mielipiteitä monesta asiasta,

Beatrix nyökytteli ja sai Blanchen pyöräyttämään silmiään.

-Tietäisittepä vain,

domina totesi huokaisten syvään ja sai aikaan hersyvän naurun huoneessa.

-Teidän täytyy juoda paljon jos aiotte saada maidon nousemaan rintoihinne,

lapsenpäästäjä sitten neuvoi ja Katariinalle tuotiin saman tien olutta. Siitäkin Katariinalla oli vankkumaton mielipide, mutta hän päätti juuri nyt vaieta asiasta jotta ei järkyttäisi ympäristöään yhtään enempää yhdellä kertaa.

Huoneen hajut alkoivat peittyä tuoksuvan öljyn alle ja Jon laskettiin viimein tapaamaan vaimoaan ja lastaan. Mies melkein syöksähti huoneeseen ja astui parilla harppauksella vuoteen vierella. Sitten hän istuutui varovasti alas.

-Herra, tunnustatteko lapsen,

kuului jälleen kysymys, jota tässä linnassa oli heitelty ilmoille viime aikoina todella usein.

-Kyllä,

Jon aloitti ja Katariina keskeytti välittömästi.

-Nimestä keskustellaan,

hän sanoi rautaisella päättäväisyydellä ja sai huoneen hämmentymään.

-Minä ajattelin isäni nimeä,

Jon sanoi vähän haparoivalla äänellä ja Katariina kohotti kulmiaan epäluuloisena.

-Ja mikähän se mahtaa olla,

hän kysyi kirahtaen. Jon oli hetken aikaa epätietoisen näköinen, sillä ei ollut tavallista, että nainen puuttui pojalle annettavaan nimeen.

-Minä sanon sinulle Jon Viikinki, että minä en hyväksy mitään norjalaisia kurkkumörähdyksiä,

Katariina totesi tyynen rauhallisesti, mutta äänessä kalskahti teräs.

-Se on ihan hyvä norjalainen nimi,

mies puolustautui nyt loukkaantuneena.

-Mikähän se sitten on?

-Hróaldr,

Jon sanoi kiukkuisesti. Katariinan silmät pyöristyivät.

-Mikä?

-Hróaldr,

mies toisti.

-Vain minun kuolleen ruumiini yli,

Katariina parahti. Jonin kulmat synkistyivät.

-Minä haluan lapsen nimeksi Jonatan,

Katariina sanoi mahdollisimman rauhallisesti.

-Jonatan,

mies toisti kysyvästi.

-Nimi kertoo lapsen isän ja se löytyy myös Raamatusta.

Katariina ei ollut ihan varma löytyikö se siinä muodossa näissä käännöksissä ja risti henkisesti sormensa. Jon näytti maistelevan nimeä ja miehen takana seisova Feris nyökytti päätään.

-Jon, se on oikein hyvä nimi. Vaimosi on ajatellut viisaasti,

linnanherra totesi ja hymy alkoi nousta Jonin kasvoille. Rouvastupa huokaisi helpotuksesta. Katariina epäili vahvasti, että Feris saattoi olla hänen viisaudestaan yhtä tai toista mieltä, mutta epäilemättä linnanherrakin kavahti outoa norjalaisnimeä, jonka Jon oli lyönyt pöytään. Se taisi olla pääsyy siihen, miksi mies asettui Katariinan puolelle nimiasiassa.

-Aivan! Minun poikani nimi on Jonatan,

Jon sanoi nyt riehakkaalla äänellä ja Katariinan teki mieli huokaista kärsivästi. Hän saattoi jo nähdä, kuinka miehet juhlisivat pojan syntymää oikein olan takaa. Seuraavan yön hän nukkuisi joka tapauksessa itse rouvashuoneessa lapsen kanssa, joten Katariina päätti antaa miehensä juhlia kaikessa rauhassa ja pitää mielipiteet ominaan.

Ensimmäiset päivät imetyksessä olivat kurjia, kun maitoa ei vielä ollut paljon ja lapsi imi lähes tyhjää rintaa. Sen lisäksi nännit kipeytyivät kosketusaroiksi. Katariina ei silti luovuttanut ja neljän päivän kuluttua tilanne parani huomattavasti. Maito nousi ja pakotti ensin rintoja virtaamatta kunnolla. Sitten kun se lähti tulemaan, sitä roiskui pitkin pojan naamaa tämän melkein tukehtuessa maidon tulvaan. Lapsi aivasteli ja niiskutti sen jälkeen.

Jonatan oli hyvin ihana vauva. Poika oli rauhallinen ja nukkui milloin ei syönyt. Jokin kuitenkin häiritsi Katariinaa eikä hän oikein saanut kiinni siitä. Hän hoiti Jonatania Erikin kanssa ja parin viikon päästä Katariina piti silmällä taas Katriniakin. Kolme tuoretta äitiyttä hehkuvaa naista kokoontui Katariinan huoneessa, sillä vuotonsa takia hän ei saanut vielä liikkua minnekään. Hallveig ja Elianor ihmettelivät Jonatanin nuttuja mekkojen päällä. Kaikki kolme puhuivat ja vertailivat kokemuksiaan lapsista. Elianor tiesi näistä vähiten, sillä hän oli perinteiden vanki. Elianorin lasta hoitivat muut, lähinnä imettäjä ja Elianor itse joutui heti jälkivuodon loputtua palaamaan paikalleen miehensä viereen. Nainen ei tiennyt imetyksestä mitään ja katseli kaihoisasti kahta muuta naista kyseisessä puuhassa. Näihin kokoontumisiin Elianor aina otti lapsen ja imettäjän mukaansa ja ne olivat päivässä lähes ainoita hetkiä, jolloin hän sai viettää aikaa lapsensa kanssa ja kosketella tätä.

Elianor kysyi Katariinalta, että miten tämä oikein aikoi imettää lasta jatkossa, sillä vaatteet olivat imetystä ajatellen varsin epäkäytännöllisiä. Se laittoi Katariinan miettimään ja hän haetutti pari päivää sen jälkeen ompelijattaren luokseen. Katariina selitti tälle mitä hän tarvitsi ja piirsi pari kuvaa malliksi hiekkatarjottimelle. Nainen epäröi hieman, mutta nyökkäsi sitten. Viikko sen jälkeen Katariinalle tuotiin ensimmäiset vaatteet.

Aluspuku oli nyt erilainen kuin ennen. Hän oli piirtänyt sen kauluksesta rintojen alapuolelle ulottuvan halkion, jonka toiselle puolelle oli kiinnitetty puiset napit. Toisella puolella oli lenkki, joka sujautettiin napin ympäri. Päällihameessa oli samanlainen napitus. Se tiesi ärsyttävää napitusta vähän väliä, mutta sekin oli parempi kuin nostaa helmat rinnuksille. Toinen ja vielä valmistumaton alushame oli toisenlainen. Sen kaula-aukkoon ommeltaisiin kuja, johon pujotettaisiin naru ja sen avulla hyvin laaja kaulus kurottaisiin säädylliseksi. Siihenkin oli pakko tehdä jonkinlainen halkio, sillä jos sen tekisi niin laajaksi, että se ulottuisi rintojen alapuolelle, siitä tulisi kiristettynä omituisen näköinen. Sen lisäksi tehtäisiin toinen päällihame, mutta hihaton. Ne saisivat riittää imetysajaksi. Jon oli hyväksynyt tyynesti Katariinan suunnitelmat ja pyysi ompelijattaria vain ilmoittamaan hänelle mitä hänen täytyisi maksaa ja milloin.

Mies alkoi osoittaa kärsimättömyyden merkkejä, kun Katariina vuoto aina vain näytti jatkuvan. Tämä taas hermostutti Katariinaa. Jon saattaisi minä päivänä tahansa antaa piupaut lupaukselleen ja kaataa alleen jonkun suostuvaisen naisen. Kuten Jeannen. Mustasukkaisuus korvensi Katariinaa ja hän seurasi silmä tarkkana miehensä suhtautumista palvelijattareen.

-Jon Viikinki, muista lupauksesi,

Katariina sanoi hiljaa eräänä iltana heidän käytyään nukkumaan. Jonatan nukkui hänen selkänsä takana turvalliseksi muokatussa kolossa.

-Minä saan kyllä kuulla jos olet ottanut toisen naisen allesi enkä suhtaudu siihen yhtään suopeammin nytkään, vaikka lapsi on syntynyt,

hän jatkoi.

-Minä olen jo monena yönä vuodattanut itseni lakanoille,

Jon ärähti hampaidensa välistä.

-Minun puolestani saat vuodattaa vielä muutaman yön. Minä kannoin sinun lapsesi ja synnytin sen. Minä olen sinulle uskollinen ja rakastava vaimo. Kun vuoto loppuu, minä osoitan sen vielä monin tavoin. Jos sinä vain odotat,

Katariina sanoi lopun painokkaasti. Jon ei vastannut mitään, huokaisi vain raskaasti. Se ei ollut vastaus eikä Katariina taitaisi sellaista saadakaan. Hän alkoi kiukustua tosissaan.

-Jon, sinä väität rakastavasi minua. Onko se muuttunut,

hän tiuskaisi hiljaa. Mies käännähti häntä kohti.

-Ei se ole muuttunut,

mies vastasi.

-Jos sinä kerran rakastat minua, niin silloin sinä et tarvitse toista naista.

Mies ähkäisi tuskastuneena.

-Sinä et voi ymmärtää,

Jon sanoi ja Katariina kuuli miehen äänestä, että tämä murjotti.

-Ihan totta. En voikaan. Voi sinua mies parkaa! Sinä joudut ihan muutaman viikon olemaan ilman naista. Entäs minä? Luuletko sinä että minun haluni loppuivat lapsen syntymään? Eikö minun pitäisi olla se heikompi astia, mitä? Jos minun on pakko olla ilman miestä muutama viikko, niin kyllä silloin täytyy sinunkin kestää ilman naista.

Katariina sähisi vihaisena, sillä hän yritti pitää äänensä mahdollisimman hiljaisena. Hän näki Jonin liikkeistä, että mies oli vihainen ja hämmentynyt.

-Ei se ole naisilla sama asia,

tämä puuskahti vihaisena.

-Ei ole sama asia? Minä sanon sinulle Jon Viikinki, että jos minä kuulen sinun maanneen toisen naisen kanssa, ja minähän kuulen jos sinä sen teet, niin tuossa on ovi, josta saat astua ulos etkä sinä siitä takaisin palaa, ja tässä on sänky josta sinä silloin poistut, etkä sinä enää koskaan siinä nuku. Että sinä kehtaat väittää minulle ettei se ole sama asia. Sinähän minun kanssani olet maannut ja tiedät kyllä, että minä olen nauttinut siitä siinä missä sinäkin.

Katariina oli noussut istumaan ja tärisi raivosta.

-Uskallapa ottaa toinen nainen allesi ja minä näytän sinulle mies, miten se ei ole sama asia. Minä olen sanonut sinulle, että sinä olet minun mieheni ja minä en sinua jaa. Minä rakastan sinua, mutta se rakkaus kuolee siihen paikkaan, kun saan sinut uskottomuudesta kiinni.

Katariina lopetti ja jäi odottamaan. Mies oli hetken vaiti ja tempaisi sitten Katariinan makuulle. Hän suuteli naiselta melkein huulet rikki.

-Että sinä olet kiihottava vihaisena. Eikö sen vuodon pitäisi loppua pian,

Jon sanoi kärsimättömästi ja Katariina hymyili hänen huuliaan vasten.

-Ei se enää kauaa vie.

-Mitä vähemmän aikaa sen parempi,

mies murahti ja painoi sitten päänsä Katariinan olkaa vasten.

-Minä en voi välillä mitenkään ymmärtää, että sinä rakastat minua yhtä kiihkeästi kuin mies rakastaa naista. Minun pitäisi suuttua sinulle siitä mitä sinä sanoit, mutta minä en voi,

Jon kuiskasi kiihkeästi ja suuteli olkapäätä. Katariina kurottui suutelemaan miehen otsaa ja silitti tämän hiuksia.

-Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua,

hän kuiski miehen hiuksiin. Siihen asentoon he nukahtivat. Muutamia päiviä myöhemmin Katariinan vuoto loppui.

 

Maaliskuun puolivälissä Katariina oli jo tottunut omaan äitiyteensä. Hän oli kuitenkin huolissaan Jonatanista. Jokin oli vialla. Katariina mainitsi siitä Blanchelle, mutta tämä ei osannut sanoa siihen mitään. Katariina ei pystynyt myöskään nimeämään sitä mistä oli kyse. Hän vain tiesi.

Hallveigin lapset olivat kaikki edelleen elossa ja kasvaneet hurjasti, jopa pieni Katrin. Tyttö oli herttainen punatukka, jonka pyöreät silmät tutkivat hartaina kaikkea ympärillä olevaa. Hän oli kiltti vauva. Bjarni taas oli yhtä tyytyväinen kuin ennenkin ja pojan katse oli vakaan harkitseva. Katariina ajatteli, että lapsesta tulisi varmaan päällikkö tai jokin muu johtaja. Einarr puolestaan oli yhtä kärsimätön kuin aluksi oli vaikuttanutkin. Hän oli kolmosista ehdottomasti vilkkain. Bjarni, Einarr ja Katrin olivat kaikkien ihmettelyn aihe. Kaksosia syntyi harvoin, kolmosia ei juuri koskaan. Sen lisäksi yhdenkin lapsen säilyminen hengissä oli ihme, saati sitten kolmen.

Elianorin poika Ebratz oli kasvanut entisestään ja oli parikuisena jo niin iso, että hänen äitinsä ei jaksanut poikaa kovin kauaa pidellä. Elianor oli muutenkin ollut varsin heikko synnytyksen jäljiltä, sillä ison lapsen punnertaminen maailmaan oli ollut yhtä kova työ kuin sen kantaminen vatsassakin. Sen lisäksi naiset eivät perinteisesti muutenkaan olleet kovin vahvoja, sillä se ei ollut arvostettu ominaisuus, kuten taas heikkous oli.

Näitä Katariina mietiskeli heidän ollessaan normaalisti illallisella eräänä päivänä. Hän antoi miesten juttujen valua ohi korviensa, kunnes jokin sana nappasi korvaan ja Katariina heräsi kuuntelemaan.

-Me ajattelimme toukokuuta. Silloin lapset ovat jo vähän isompia ja naiset saaneet toipua,

Jon Viikinki sanoi ja Katariinan sydän alkoi takoa. Mies puhui lähtemisestä! Metsä oli täällä, joten hänellä ei ollut enää aikaa viivytellä päätöstään. Katariina vilkaisi Blancheen ja nainen vastasi katseeseen vakavin silmin.

-Minä ymmärrän,

Feris sanoi tasaisesti, mutta äänessä oli hieman haikeutta.

-Meillä ei ole tarpeeksi miehiä sekä laivalle että matkaan maiden halki, joten laiva on jätettävä tänne. Meillä on nytkin valtava vaje, jonka neljän miehen kuolema jätti riveihimme. He kaikki vastasivat taistelussa kahta miestä,

Jon tuumi ja hieroi leukaansa, josta Katariina oli siistinyt miehen partaa. Jon ei ollut antanut ajaa sitä kokonaan pois, mutta sen oli saanut leikata lyhyeksi ja muotoilla paremman näköiseksi. Nyt se oli oikein siisti ja istuva.

-Minä voin antaa teille miehiä turvaamaan matkaanne aina Tanskaan saakka,

Feris lupasi ja Jon vastasi tähän nyökäten päätään arvokkaasti.

-Se olisi suunnaton apu, sillä meillä on kaksi naista, joista toinen on ylhäinen ja ehkä neljä lasta, joista yksi on minun perilliseni. Annan arvoa tarjouksellesi ja otan sen vastaan,

mies totesi ja löi Ferisin kanssa kättä päälle. Katariina saattoi melkein nähdä kellon viisareiden alkavan nakuttaa tasaisesti silmiensä edessä. Se oli hassu mielikuva, sillä hän ei ollut nähnyt kelloa vuosiin.
Myöhemmin illalla Katariina imetti Jonatania vuoteessa ja Jon katseli nojaten toisen kyynärpäänsä varaan. Poika imi rauhallisesti ja Katariina huomasi, että vähitellen Jonatanin ylähuuli alkoi sinertää. Hetken päästä poika irrotti otteensa ja tasasi hengitystään. Sitten hän taas jatkoi imemistä. Se tuli kuin humahdus Katariinan ylitse ja sydän muuttui jääkylmäksi. Jonatanilla oli sydänvika. Katariina tunsi järkytyksen painavan rintalastansa päällä. Enää ei tarvitsisi miettiä. Valinta oli tehty. Se toi mukanaan niin painavan surun, että Katariina ei voinut ajatella sitä. Hän tuuditti Jonatanin uneen laulaen suomalaisia tuutulauluja. Hellin käsin Katariina laski lapsen omaan koloonsa ja kääntyi sitten miehensä puoleen ja sanoi:

-Jon, rakasta minua.

Osa 28 - Tammikuu 1996

                      Oli satanut jo monta viikkoa. Taivas oli harmaa eikä aurinkoa ollut näkynyt koko aikana. Linna oli muuttunut kylmän koleaksi, kun kosteus hiipi jokaiseen nurkkaan. Vain sali oli edelleenkin lämmin vaikka sinnekin kosteus toi mukanaan märän villan ja nahan lemun. Jalkoihin piti vetää kahdet villasukat päällekäin. Mekot Katariinalle oli tehty jokin aika sitten uusiksi, sillä hän ei olisi enää mahtunut vanhoihinsa. Tämän hetkiset olivat paksua villaa ja pellavaa ja niiden päälle oli vielä usein laitettava viitta. Katariina paleli silti ja hän arveli sen liittyvän heikentyneeseen ääreisverenkiertoon.

Katariinan vatsa oli tosiaan kasvanut. Jon ihaili sitä joka ilta ja aamu silitetellen ja suudellen. Katariina oli nyreänä huomauttanut tälle, että mies taisi rakastaa enemmän hänen vatsaansa kuin häntä. Silti Katariinan vatsakumpu oli huomattavasti pienempi kuin Elianorin eikä heillä kummallakaan ollut niin valtavaa vatsaa kuin Hallveigilla. Elianorkin ähkyi oman vatsansa kanssa, mutta Katariina saattoi vielä liikkua kohtuullisen ripeästi. Sillä taas taisi olla enemmän tekemistä pituuden kanssa, Katariina tuumi.

Rouvashuone oli siirretty keittiön viereen, sillä se huone pysyi kohtuullisen lämpinänä ja kuivana keittiön leivinuunien ja tulien vuoksi. Sinne leijailivat myös ärsyttävästi kaikki ruuanvalmistuksen tuoksut, jotka laittoivat joko suun vettymään tai vatsan kääntymään ympäri. Hallveig ei tosin ollut enää aikapäiviin syönyt kunnolla. Suuri kohtu painoi hänen vatsalaukkuaan eikä sinne mahtunut juuri mitään.

Nytkin naiset istuivat rouvashuoneen lämmössä ja kolme raskaudentilassa olevaa naista loikoilivat erillisillä tuoleilla ja olivat nostaneet jalkansa pienille palleille. Se oli tarpeen, sillä lattianrajassa veti aina ja Katariina sai välillä tuskallisia suonenvetoja. Juuri nyt naiset keskustelivat ennakoivista supistuksista, joita oli ollut heillä kaikilla.

-Voi kun ne olisivatkin samanlaisia synnytyksen aikana,

Elianor nurisi suu nyrpeästi mutrussa.

-Jotkut pääsevät helpommalla kuin toiset, mutta kivuliasta se silti on,

Hallveig ähkäisi järkevästi.

-Minä en ymmärrä miksi sen täytyy sattua,

nuori domina jatkoi.

-Kohdun täytyy omalla työllään työntää lapsi ulos. Tietysti se sattuu, koska se on kovaa työtä. Jos sinun täytyisi heilutella miehesi isoa lyömämiekkaa, kätesi olisivat hetken päästä kipeät. Samalla tavoin kohtu nyt harjoittelee ja kun aika on, se työskentelee kovasti ja silloin se tekee kipeää,

Katariina selitti. Elianorin katse muuttui tuumivaksi ja huulten kaari löystyi.

-Ehkä minun on helpompi kestää kipu jos ajattelen sitä tuolla tavoin,

nainen totesi. Hallveig ähkäisi ja hänen naamansa muuttui kireämmäksi.

-Domina Blanche, lapsenpäästäjä,

kirahti Katariina välittömästi. Nyt se oli menoa. Sen näki koko Hallveigin olemuksesta, että todellinen ponnistus oli alkamassa eikä enää harjoiteltu. Blanche ajoi Lamberts de Nouvilan nuoren pojan pikavauhtia ulos huoneesta. Katariina hyppäsi jaloilleen ja lyllersi keittiöön mahdollisimman nopeasti kaiken arvokkuuden unohtaen.

-Tarvitaan lämmintä vettä valmiiksi mahdollisimman paljon,

Katariina huusi ovelta. Keittiö pysähtyi hetkeksi ja pyörähti sitten kuumeiseen toimintaan. Kaikki tiesivät heti mistä oli kyse. Katariina kiiruhti sen minkä vatsaltaan kykeni takaisin huoneeseen, jossa Hallveigin päälle jo puettiin yksinkertaista kaapua. Palvelijat tulivat Katariinan perässä ja vierittivät huoneeseen suunnattoman suurta sammiota, jossa synnyttäjän oli tarkoitus kylpeä. Sen jälkeen kylpylästä kannettiin riuskassa tahdissa vettä ja sammio täyttyi. Hallveig yritti pysyä jaloillaan ja roikkui pitäen kiinni sängyn suuresta tolpasta.

-No niin Hallveig. Otetaan tämä vaate pois ja olet hetken lämpimässä vedessä. Se auttaa sinun supistuksiisi,

Katariina sanoi rauhoittavasti. Hallveig irvisti supistuksen kourissa, mutta ei huutanut. Lapsenpäästäjä auttoi muiden naisten kanssa synnyttäjän sammioon ja nainen huokaisi autuaasti istahtaessaan veden syleilyyn.

-Tämä on ihanan lämmintä,

Hallveig sanoi haltioissaan. Katariina avasi sillä välillä nopeasti naisen letit ja alkoi tehdä niistä yhtä isoa palmikkoa. Se olisi helpompi pitää poissa tieltä. Hallveig sai supistuksen altaassa ja huokaili hiljaa. Sen mentyä ohi nainen nojasi takana olevaan Katariinaan.

-Tämä vesi tuntuu todella auttavan,

Hallveig sanoi hämmästyneenä ja selvästi rennompana. Tietenkin se auttoi. Katariina oli lukenut vesisynnytyksistä Virpin kanssa, mutta valitettavasti siinä sairaalassa, jossa Virpi synnytti, siihen ei ollut mahdollisuutta.

-Ole siinä niin kauan kuin hyvältä tuntuu,

Katariina hymisi naisen korvaan.

-Kiitos siitä, että sinä olet siinä,

Hallveig sanoi ja ensimmäisen kerran Katariina näki naisen silmissä kyyneliä. Siinä hetkessä pyyhittiin viimein pois se tuokio, jolloin Hallveig oli muiden naisten kanssa uhannut Katariinan henkeä. Ystävyys oli uudelleen solmittu ja Katariina päästi menneisyydestä irti. Hän oli naisen tukena tämän supistusten alkaessa tihentyä ja voimistua. Heidän takanaan palvelijat olivat jo valmistaneet synnyttäjälle saman vuoteen, jolla Galiana oli lapsensa saanut.

-Rouva, teidän on aika nousta ja asettua vuoteelle,

lapsenpäästäjä sanoi. Hän asettui nostamaan Hallveigia ja auttoi tukemalla toiselta puolelta. Nopeasti Hallveig kuivattiin ja mekko vedettiin pään yli. Se oli hädin tuskin saatu päälle, kun tuli uusi supistus ja Hallveig ärisi vaimeasti sen kourissa.

-Siirretään synnyttäjä vuoteelle. Hän on niin iso ettei jaksa ponnistaa kyykyssä.

Katariina uskoi lapsenpäästäjää, sillä kaikesta huolimatta naisella oli kokemusta vuosien ajalta ja ties kuinka monesta synnytyksestä. Hallveig sai vaivoin käveltyä ne muutamat askeleet, jotka erottivat häntä vuoteesta. Hän kierähti toisen pakaran kautta puoli-istuvaan asentoon tyynyjen varaan. Lapsenpäästäjä tutki tilanteen.

-Lapsi syntyy tuossa tuokiossa. Kaikki valmiiksi.

Samassa tuli uusi supistus ja Hallveigin ähinä muutti hiukan muotoaan. Supistuksen mentyä ohi nainen sanoi:

-Minun täytyy ponnistaa kun seuraava tulee.

-Anna tulla. Tämä on teille tuttua puuhaa ja minä olen valmiina,

lapsenpäästäjä vastasi ja Katariina näki supistuksen alkavan. Hän tarttui Hallveigia kädestä ja pyyhki ponnistuksen loputtua naisen otsaa. Hallveig huohotti kasvot punaisina ja lepäsi hetken tyynyjä vasten.

-Olutta synnyttäjälle,

kuului lapsenpäästäjän käsky ja välittömästi Elianor oli ison vatsansa kanssa paikalla tarjoamassa tuoppia. Hallveig joi vähän ja sitten tuli taas supistus, joka sai hänet huitaisemaan tuopin lattialle. Heti oli palvelija paikalla, nosti tuopin ja alkoi siistiä jälkiä. Huoneen hajut alkoivat muuttua terävämmiksi. Lapsenpäästäjä laittoi äkkiä taipuisan ja punotun suuren kaistaleen Hallveigin takamuksen alle ja hetken päästä Katariina ymmärsi miksi. Synnyttäjän suoli tyhjeni. Nopeasti kaitale vedettiin pois.

-Lapsi tulee,

nainen huusi. Hallveig vinkui hieman kivun kourissa, mutta ei edelleenkään huutanut. Poika oli pieni ja luiskahti ulos vaivattoman oloisesti.

-Pieni on mutta huutaa kimakasti! Tästä voi tulla hyvinkin eläjä,

lapsenpäästäjä totesi tyytyväisenä ja keskittyi puhdistamaan lasta ja leikkaamaan napanuoraa. Hallveig huohotti tyytyväisenä. Sitten tuli uusi supistus. Lapsenpäästäjä katsoi äkkiä terävästi synnyttäjään ja odotti supistuksen ohimenoa. Sen jälkeen hän kokeili nopeasti Hallveigin vatsaa.

-Vielä ei tule jälkeläiset. Siellä on toinen lapsi ja se on väärin päin,

nainen sanoi vakavana.

-Pystyykö sitä kääntämään,

Katariina kysyi. Lapsenpäästäjä näytti epäröivältä. Tuli uusi supistus ja vauvan varpaat ilmestyivät näkyviin.

-Ei ehdi. Lapsi tulee pian ja on syytäkin.

Katariina ei tiennyt miksi lapsen piti syntyä nopeasti ja se huolestutti häntä. Mitään ei ehtinyt kuitenkaan kysellä kun Hallveig jo aloitti uuden ponnistuksen ja lapsi tuli näkyviin vyötäröä myöten. Tässä vaiheessa lapsenpäästäjä otti lapsesta kiinni ja liu’utti sormiaan napanuoraa pitkin.

-Seuraavalla ulos,

hän käski ja Hallveig nyökkäsi terhakasti. Katariina hämmästeli sitä, että hänen ystävänsä vaikutti hyvin vahvalta ja voimakkaalta, vaikka oli jo yhden lapsen työntänyt ulos. Sitten supistus alkoi. Äristen ja sylki hampaiden välistä roiskuen Hallveig punnersi lapsen esille. Napanuora oli kietoutunut pojan kaulan ympärille. Lapsenpäästäjä toimi niin nopeasti, että Katariina ei ehtinyt tajuta mitä nainen teki, kun lapsi oli jo vapaa ja roikkui pää maata kohden. Nainen läpsäytti terävästi poikaa takamuksille ja tämä alkoi väristen vetää henkeään. Sitten tuli viimein toivottu ääni, vaikka heikko. Kyyneleet pusertuivat esiin naisten silmistä ja lapsi luovutettiin eteenpäin siistittäväksi. Lapsenpäästäjä otti ulos roikkuvasta napanuorasta tiukan otteen ja nyökkäsi Hallveigille. Tuli seuraava supistus ja istukka valahti ulos.

-Toinen on vielä tulematta,

lapsenpäästäjä sanoi. Huone haisi voimakkaasti verelle, hielle ja ulosteille. Katariinaa pyörrytti, mutta hän ei poistunut paikaltaan, vaan pyyhki tunnollisesti hikeä Hallveigin kasvoilta. Elianor kiikutti uutta olutta ja synnyttäjä joi kiitollisena. Ensimmäinen poika oli saatu kapaloon ja riuskan näköinen naisihminen kohotti kysyvän katseensa lapsenpäästäjään. Tämä pudisti päätään.

-Mikään ei saa häiritä jälkeisten synnyttämistä. Äiti vielä unohtaa ponnistaa ne ulos.

Katariina oli voipunut ja kauhuissaan. Tämä kaikki hänellä oli kohta edessään. Sitten tuli uusi supistus ja Katariinan oli taas keskityttävä Hallveigiin. Äkkiä lapsenpäästäjä näytti varsin ällistyneeltä, mutta tointui sitten ja komensi:

-Ponnistakaa rouva!

Vähän ajan kuluttua ulos liukui kolmas lapsi, tyttö. Kaikki jähmettyivät hetkeksi. Lapsi oli pieni ja kitisi hiljaa. Lapsenpäästäjä pudisteli päätään ja toimi sitten ripeästi. Hänen katkoessaan napanuoraa Hallveig synnytti vaivattomasti ulos vielä kaksi istukkaa.

-Te säästyitte repeämiseltä. Ehkä siksi, että lapset olivat niin pieniä tai koska ne eivät olleet ensimmäisiänne,

lapsenpäästäjä tuumi ja organisoi sitten Hallveigin puhdistamisen. Hiestä, verestä ja muista eritteistä märkä riepu riisuttiin, Hallveig nostettiin ylös, pestiin pikaisesti kankaalla ja hänelle laitettiin normaalit kuukautisrievut. Sen jälkeen nainen autettiin vuoteeseen ja lapset tuotiin hänen vierelleen. Palvelijat kantoivat synnytysvuoteen pikatahtia patjoineen pois ja toiset tulivat pesemään lattian vedellä, johon oli lisätty yrttejä. Huoneeseen tuli pari palvelijaa lisää, jotka kantoivat mukanaan samanlaisia telineitä kuin kylpylässä. Niissä roikkui pieni pata, siinä oli voimakkaasti tuoksuvaa öljyä ja padan alla paloi kynttilä. Synnyttäjälle kannettiin olutta ja puuroa.

Kun Hallveig oli syönyt ja juonut, hän otti esikoispojan rinnoilleen ja antoi nännin tämän suuhun. Poika otti napakasti kiinni ja se aiheutti helpottuneen naurun.

-Pojalla on oikein miehen otteet,

Hallveig sanoi hehkuen onnesta. Huoneen verenhaju alkoi häipyä tuoksuöljyn hajun alle ja sisään päästettiin Oddi ja Feris.

-Herra, poikasi,

Hallveig sanoi miehelleen ja naisen silmistä loisti niin suuri rakkaus ja onni, että Katariina tunsi kyyneleiden valuvan pitkin poskiaan. Elianor käveli hänen viereensä ja halasi häntä minkä heidän yhteisiltä vatsoiltaan kykeni.

-Tunnustatteko lapsenne herra,

kysyi domina Blanche. Miehen poskia valuivat kyyneleet ja hän nyökkäsi.

-Hallveig, minä haluan nimet näille pojille sinun isäsi ja minun isäni mukaan. Vanhempi olkoon Bjarni, kuten minun isäni oli. Nuorempi olkoon Einarr, kuten sinun isäsi oli. Tyttären nimen sinä saat päättää.

Oddi puhui liikutuksesta käheällä äänellä ja Hallveig nosti kätensä hellästi tämän poskelle.

-Olkoon niin herra. Catherine, ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, haluaisin nimetä tyttäreni sinun mukaasi,

Hallveig sanoi ja katsoi Katariinaa. Tämä ei voinut muuta kuin nyökätä.

-Hyvä sitten. Tyttäremme nimi on Katrin,

Hallveig huokaisi tyytyväisenä. Oddi silitti hänen tukkaansa.

-Meidän täytyy saada tänne pian pappi kastamaan lapset. He ovat kaikki niin pieniä,

lapsenpäästäjä sanoi eikä jatkanut lausetta loppuun. Se kuitenkin tuntui kaikuvan huoneen seinissä: “eivät taida jäädä eloon.”

-Imettäjä, riittääkö maitosi,

domina Blanche kysyi vaihtaen puheenaihetta.

-Jos rouva itse imettää myös, en usko että ongelmia tulee, domina,

vastasi isorintainen imettäjä. Hänen nimensä oli Agnes. Katariina huomasi äkkiä, ettei hänellä ollut aavistustakaan lapsenpäästäjän nimestä.

Kun touhu huoneessa viimein hiljeni, lapsenpäästäjä halusi tutkia Elianorin ja Katariinan. Hallveig nukkui vuoteen perällä lasten kanssa.

-Laittakaa tyynyjä dominan selän taakse jotta hänen ei tarvitse olla selällään. Se on hankala asento jos vatsa on noin iso,

nainen käski. Katariina alkoi välittömästi järjestellä tyynyjä Elianoria varten.

-Mikä teidän nimenne on,

hän päätti kysyä naiselta, jota kuitenkin tultaisiin näkemään melko usein lähiaikoina.

-Älkää suotta teititelkö minua. Minä olen Beatrix,

lapsenpäästäjä vastasi ja hymyili pikaisesti.

-Kas niin domina. Katsotaanpa hiukan teidän tilannettanne,

Beatrix sitten jatkoi ja alkoi painella Elianorin vatsaa vaatteiden päältä. Nainen tunnusteli hyvän tovin. Sitten hän istahti vuoteen laidalle ja katsoi Blancheen.

-Lapsi on hyvin iso. Synnytyksestä tulee vaikea.

Beatrix sanoi sen vakavalla äänellä ja Katariina näki Elianorin kalpenevan entisestään.

-Saanko ehdottaa jotakin,

Katariina äkkiä kysyi ja kaikki katseet kääntyivät häneen.

-Hallveigia auttoi kylpy kovasti ja tiedän tapauksia, jossa naiset ovat synnyttäneet veteen. Lapsi on kohdun sisällä vedessä, joten se ei vaaranna lasta millään tavoin,

hän sanoi ja koetti näyttää oikein osaavalta ja varmalta.

-Millä tavoin se auttaisi itse synnytystä,

lapsenpäästäjä kysyi. Hän ei näyttänyt ivalliselta vaan kiinnostuneelta ja se rohkaisi Katariinaa jatkamaan.

-Oletteko koskaan huomanneet, kuinka esimerkiksi jalkapohjan kovettumat pehmenevät kun ne ovat tarpeeksi kauan vedessä?

Naiset nyökkäsivät epävarmasti ja Elianorin kasvoille alkoi viritä toivo.

-Samalla tavoin vesi pehmentää synnyttäjän kudoksia, joten se auttaa isompaakin lasta syntymään parhaassa tapauksessa ilman repeämiä. Joka tapauksessa se auttaa naista. Kun hänen paikkansa ovat pehmeämmät, lapsi pääsee helpommin työntymään ulos,

Katariina selitti. Beatrix alkoi nyökytellä.

-Tuo saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Te olette varsin oivallinen nainen Catherine. Meidän kannattaa joka tapauksessa kokeilla tätä. Puhun nyt suoraan. Te tarvitsette kaiken avun minkä voitte saada,

nainen sanoi katsoen vakavasti Elianoriin.

-Minä luotan Catherineen. Jos hän sanoo, että tietää naisten synnyttäneen veteen ja sen auttaneen, minä uskon siihen.

Elianor näytti hyvin urhealta. Katariinan olisi tehnyt mieli halata naista. Sitten oli hänen vuoronsa asettua tutkittavaksi. Jälleen Beatrix tunnusteli hyvän aikaa.

-Teidän lapsenne vaikuttaa ihan normaalin kokoiselta, vaikka vatsanne onkin niin kovin pieni. Jos kaikki menee hyvin, teidän synnytyksenne tulee sujumaan normaalisti. Olette vahva nainen. Lantionne tosin saisi olla vähän leveämpi,

nainen sanoi ja mutristeli suutaan. Tieto oli kuitenkin lohduttava Katariinalle, vaikka kieltämättä lantion koko huolestutti häntä itseäänkin. Pahimmassa tapauksessa hän kuolisi siihen, että lapsi ei mahtuisikaan ulos. Tosin Elianorin lantio oli vielä kapeampi ja Katariina muisteli, että synnytyslantion leveys ei ollut suoraan verrannollinen tavallisen lantion leveyteen. Sen näkisi kuitenkin vasta sitten kun aika tulisi.

Parin päivän päästä maito nousi Hallveigin rintoihin ja sitä tuli niin runsaasti, että imettäjä oli jäädä työttömäksi saman tien. Katariina auttoi lasten hoitamisessa ja piti Erikin mukanaan. Tämän oli hyvä nähdä jo vähän etukäteen miten pieniä vauvoja hoidettiin ja kuinka paljon ne veivät aikaa. Poika vaikutti suhtautuvan Hallveigin vauvoihin ihastuneesti, mutta silti suurella rauhallisuudella. Erik oli Katariinan kasvatuksen tulos. Paljon rakkautta saatuaan pojan oli sitä helppo myös antaa. Tämä oli niitä asioita joille linnassa oli pudisteltu huokaillen päätä, mutta kukaan ei puuttunut Katariinan menetelmiin.

Bjarni oli vauvoista suurin ja hyvin rauhallinen. Poika söi ja nukkui ja oli tyytyväinen tiukassa kapalossaan. Katariinalla oli eriävä mielipide kapaloinnista, mutta koska hän ei voinut puuttua Hallveigin asioihin, se oli vain pakko hyväksyä. Einarr vaikutti valppaammalta ja Katariina piti pojan silmien ilmeestä. Muutaman päivän ikäisenäkin lapsi pyrki tutkimaan ympäristöään, vaikka ei vielä juuri mitään nähnytkään. Einarr oli myös vaivalloisempi ja kitisi enemmän. Pienestä hennosta varresta lähti yllättävän kimakka ääni pojan hermostuessa. Rinta oli saatava suuhun saman tien kun silmät aukenivat. Hallveig nauroi, että tästä pojasta tulisi aikanaan hyvin äkkipikainen soturi.

Katrin oli erikoinen lapsi. Tytöllä oli suuret, pyöreät silmät ja hän räpytteli niitä kuin pöllö. Hänen kapalointiinsa Katariina puuttui. Hän selitti Hallveigille, että tyttö oli niin pieni ja hauras ettei saisi tiukassa kapalossa vedettyä henkeä. Jos kapalo oli pakko laittaa, siitä tulisi ainakin tehdä löysä. Hallveig kuunteli ja kokeili, ja ainakin toistaiseksi lapsi eli. Katrin oli kuitenkin niin pieni ettei kukaan uskonut tytön elävän ensimmäistä ikävuottaan loppuun.

-Minä haluaisin oikein kovasti, että tyttö jäisi eloon,

Katariina sanoi Hallveigille. Tämä ei ottanut siihen kantaa ja Katariina ymmärsi kyllä miksi. Nainen, jolta oli kuollut viisi lasta, oli onnellinen jos yksikin näistä selviäisi hengissä viiteen ikävuoteen asti. Sen jälkeen lapsen mahdollisuudet selvitä aikuiseksi kasvoivat huomattavasti. Niinpä Hallveig keskittyi Bjarnin hoitoon, imettäjä huolehti Einarrista ja Katariina Katrinista. Sillä tavoin mentiin pari viikkoa, kunnes rutiinit rikkoi Elianorin alkava synnytys.

Katariina heräsi yöllä siihen, että Olvir astui huoneeseen kynttilän kanssa. Katariina nukkui muutenkin varsin kevyesti, sillä pienehköstä vatsasta huolimatta lapsi painoi ja teki hänen olonsa hankalaksi liikkumalla eniten juuri öisin.

-Armollinen rouva,

Olvir kuiskasi ja Katariina kuuli levottoman kahahduksen käytävästä.

-Niin,

Katariina kysyi.

-Dominan synnytys on alkanut ja hän pyytää rouvaa tulemaan,

Olvir sanoi pahoitellen. Jon oli myös herännyt ja murahti kiukkuisesti.

-Eivätkö ne voi antaa sinun nukkua,

mies murahti ja huokaisi sitten sillä tiesi vastauksen sanomattakin. Se oli kuitenkin Katariinan mielestä herttaisesti ajateltu ja hän suukotti miestä siitä hyvästä. Olvir astui ulos huoneesta, jotta Katariina sai pukeutua rauhassa. Se jälkeen mies saattoi hänet rouvashuoneeseen, jonne Elianor oli kävellyt vielä kohtuullisen hyväkuntoisena.

-Sieltähän se rouva tulee. Jokohan me saisimme pian teidänkin synnytyksenne käyntiin,

lapsenpäästäjä Beatrix totesi hilpeänä, mikä oli Katariinasta vähän poikkeuksellinen mieliala kyseiselle naiselle. Ehkä tämä oli parhaimmillaan herätessään kesken unien?

-Hoidetaan yksi synnytys kerrallaan,

Katariina vastasi tyynesti, vaikka sisimmässään häntä äkkiä riipaisi kauhu omasta tulevasta synnytyksestä.

-Millainen sinun olosi on,

Katariina kysäisi Elianorilta. Tämä ähkäisi ja irvisti.

-Ei se vielä niin kauhean pahalta tunnu, mutta hän sanoi minun auenneen jo jonkin verran, joten kyllä synnytys on käynnissä,

nainen vastasi ja sitten hänen koko olemuksensa kiristyi.

-Älä laita vastaan. Hengitä rauhallisesti ja anna kohdun tehdä työnsä. Se käy nopeammin kun rouva rentoutuu,

Beatrix rauhoitteli Elianoria.

-Vettä voisi varmaan alkaa jo kantamaan,

Katariina sanoi ja katsoi kysyvästi lapsenpäästäjään. Tämä nyökkäsi. Domina Blanche asteli rauhallisesti herättämään palvelijoita, sillä tekemistä riitti taas synnytyssängyn kokoamista myöten.

-Ehkä meidän ei kannata purkaa sitä tällä kertaa,

Blanche esitti kainon toiveen, jota Katariina ei ollut kuulevinaankaan. Hän kyllä haluaisi ainakin nukkua ja toipua tästä, jotta jaksaisi paremmin oman synnytyksensä.

Päivä oli puolivälissä, kun Elianor alkoi viimein olla valmis ponnistamaan. Vettä oli vaihdettu moneen otteeseen ja Elianor valitti ihonsa muuttuvan rusinaksi, mutta ei kuitenkaan suostunut nousemaan altaasta muuten kuin tarpeilleen. Vesi oli kuin olikin auttanut lämmöllään Elianorin supistuksiin, jotka olivat repineet naista loppua kohden todella raastavina. Nuori domina oli huutanut äänensä käheäksi vähän aikaa sitten.

Beatrix kurottui kokeilemaan mikä oli synnyttäjän tilanne ja nyökkäsi sitten pontevasti.

-Kyllä, nyt voidaan alkaa ponnistaa. Nouskaa kyykkyyn ja ottakaa altaan laidoista tukea. Tukemaan synnyttäjää,

lapsenpäästäjä käski ja Blanche ja Katariina liikkuivat ennen kuin tämä oli edes päässyt lauseen loppuun. Elianor läähätti kasvot punaisina ja Katariina saattoi erottaa pelon häivähdyksen naisen silmissä. Kohta oli myöhäistä piilottaa totuutta. Katariina esitti pienen rukouksen Jumalalle lapsen ulkonäöstä. Hän tunsi saman tien katumusta, sillä tavallanhan hän oli juuri pyytänyt Jumalaa siunaamaan Elianorin aviorikoksen. Epätoivo ja pelko raatelivat Katariinaa, sillä hän ei voisi tehdä ystävänsä hyväksi mitään, jos lapsi paljastaisi esimerkiksi hiustensa värillä isänsä.

Elianorin alkaessa ponnistaa Feris astui sisään huoneeseen. Katariina vilkaisi nopeasti Blancheen katse verhottuna ja näki tämän katsovan häntä samalla tavoin. He kumpikin tiesivät miksi linnanherra oli tullut. Tällä ei ollut miekkaansa, mutta tikari roikkui vyössä tupessaan. Katariina pelkäsi niin, että voi pahoin. Oksennus nousi kurkkuun ja hän pakotti sen takaisin. Elianorin silmät olivat muuttuneet rauhallisiksi tulevan kuoleman edessä. Nainen ei voisi kohtalolleen enää mitään ja alistui. Se kaikki oli Katariinan mielestä niin järkyttävää, että teki mieli kirkua.

Domina ponnisti vajaat kymmenen kertaa ja lapsi solahti veteen. Beatrix kaappasi sen heti ylös altaasta ja Elianor odotti, että nainen sai katkaistua lapsen napanuoran. Sitten hänet autettiin ylös altaasta ja Elianor kyykistyi synnyttämään jälkeiset altaan ulkopuolelle. Feris oli nytkähtänyt liikkeelle lapsen noustessa näkyviin ja seisoi nyt katselemassa sitä silmät ihmetyksestä selällään. Vasta tässä vaiheessa Katariina uskalsi itse katsoa lasta. Se oli suuri poika, jonka päässä oli tuuhea tumma tukka. Tumma tukka! Katariina melkein nyyhkäisi. Hän auttoi Elianorin ylös, jotta tälle saatettiin sitoa valmiiksi rätit. Beatrixin piti vielä tarkastaa oliko rouva revennyt. Tämä tekikin sen heti kun Elianor oli saatu makuulleen.

-Vain pieni repeämä, joka korjaantuu parissa päivässä. En olisi koskaan uskonut ellen olisi omin silmin nähnyt,

nainen hämmästeli Katariinalle. Poika oli saatu kapaloitua ja sitä tuotiin Ferisin eteen.

-Herra, tunnustatko lapsen,

mieheltä kysyttiin. Liikuttuneena tämä nyökkäsi. Elianorin silmistä valuivat kyyneleet, samoin Katariinan. Kuin ihmeen kautta nainen oli pelastunut.

-Mikä lapselle annetaan nimeksi,

Elianor kuiskasi. Feris katsoi vaimoaan hellästi ja asteli tämän viereen.

-Hän on Ebratz, minun kuolleen isäni mukaan. Toivottavasti tästä pojasta tulee sellainen mies kuin isästäni olisi pitänyt tulla,

linnanherra sanoi liikuttuneella äänellä.

-Varmasti tulee, sillä hänen isänsä on voimakas mies,

domina Blanche sanoi sivusta. Katariina ei uskaltanut katsoa naiseen, sillä hän pelkäsi purskahtavansa hysteeriseen nauruun. Hän seurasi vain ihmetellen, kuinka poika annettiin imettäjälle ja tämä tarjosi sille rintaa. Ebratz. Elianorin ja Haraldin poika oli saanut Ferisin isän nimen. Se kaikki alkoi olla väsyneelle Katariinalle liikaa.

-Catherine, sinun täytyy mennä nukkumaan. Syöt vain ensin jotain. Minä lähetän sinulle vähän ruokaa huoneeseesi,

Blanche huolehti. Katariina nyökkäsi kiitollisena. Hänen täytyisi levätä, sillä oma synnytys voisi alkaa milloin tahansa.