Tarinasta

Aloitin tämän kirjan kirjoittamisen 2000 -luvun alussa ja viimeinen piste on aikoinaan lyöty siihen elokuussa 2003. Tarina on siis aloitettu ennen kuin kataareista kirjoitettua kirjallisuutta suomennettiin.

Kirja ei yritä olla autenttinen kuvaus menneisyydestä. Pidätän itselläni kirjailijan oikeuden muuttaa ja muokata asioita mieleni mukaan. Kataarien uskonnosta otin selvää mahdollisimman paljon ja olen yrittänyt asioita kuvata, kuten olen siitä lukenut. Jos ja kun joukossa on virheitä, ne ovat omiani.

Astukaa siis sisään kristalliovesta. Matka voi alkaa.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Osa 29


                      Pari viikkoa myöhemmin Katariina käveli ulkona Hallveigin kanssa. Tämä oli malttanut irrottautua lapsistaan hetkeksi ja tullut nauttimaan raittiista ilmasta. Oli poikkeuksellinen päivä, sillä ei satanut. Se täytyi tietenkin heti käyttää hyödyksi.
-Minua on supistellut koko aamun,
Katariina totesi tyynesti Hallveigille. Naisen jälkivuoto oli loppunut vähän aikaa sitten ja tämä oli saanut kirkotuksen katoliselta papilta, joka oli tullut kuin sotaan kataarien keskelle. Katariina miehen käytös oli naurattanut, mutta hän oli varonut näyttämästä sitä. Pappi oli paasannut kirkotustaan kuuluvalla äänellä ja lisännyt siihen asiaan kuulumattomia suojauksia kerettiläisyyttä vastaan. Siinä vaiheessa kun kirkotus oli uhannut muuttua yleiseksi saarnaksi katolisen uskon puolesta, linnan kataarit olivat alkaneet murahdella vaarallisesti ja Oddi oli muutaman muun kanssa kiidättänyt papin pikaisesti ulos linnoituksesta kiitosten kera.
-Se on sitten alkanut. Jo se oli aikakin,
Hallveig vastasi yhtä tyynesti.
-Tuntuuko pahalta ja kuinka usein ne tulevat,
nainen kysyi. Katariina kohautti hiukan olkapäitään.
-Kyllä ne vähän kiristävät, mutta eivät ainakaan vielä ole kohtuuttomia. Välistä en osaa sanoa.
-Katsotaan,
Hallveig sanoi päättäväisesti ja käski Katariinan kertoa kun supistukset tulivat. Tätä jatkui viiden supistuksen verran.
-Hmm, aika tiheästi. On varmaan parempi lähteä rouvashuoneeseen nyt kun vielä pääset kulkemaan omin jaloin. Miehet eivät juurikaan pidä synnyttävän naisen näkemisestä. He uskovat kaikkea hölynpölyä pahoista hengistä siinä yhteydessä,
oli naisen kuiva toteamus ja se sai Katariinan hymähtämään.
-Niin, minä olen huomannut.
He vilkaisivat toisiinsa ja nauroivat sitten hilpeästi.
-Kas niin, mennäänpä sitten,
Hallveig totesi ja johdatti Katariinan kohti linnaa.
Salissa Jon asteli heti Katariinan vierelle. Nainen nyhjäisi hänet mukaan ja sanoi kuulomatkan ulkopuolella:
-Synnytys taitaa olla nyt alkanut.
Miehen kasvot muuttuivat heti jännittyneiksi. Jon Viikinki kumartui painamaan huulensa Katariinan otsalle.
-Minä rukoilen sekä sinun että lapsen puolesta,
mies kuiskasi. Katariina nyökkäsi ja kääntyi. Oli hänen vuoronsa kohdata naisen elämän suurin, ja parhaimmillaan palkitsevin, taistelu.
Katariina oli kylpenyt. Hän käveli ympäri huonetta ja odotti supistusten muuttumista vaativammiksi. Paine alapäässä alkoi kasvaa pikkuhiljaa ja se pakotti hänet juoksemaan astialla vähän väliä.
-Eikö vieläkään,
Beatrix kysyi ihmetellen. Katariina pudisti päätään. Kunnon supistukset puuttuivat ja synnytys näytti tällä erää kestävän hamaan tulevaisuuteen.
-Käykäähän vuoteelle rouva, niin minä katson tilannetta,
Beatrix sanoi ja vaikutti tyytymättömältä. Tämän koskettelu tutkiessa otti kipeää ja Katariina älähti. Beatrixin kulmat lennähtivät otsalle.
-Te olette aivan juuri kokonaan auki! Pari supistusta enää ja teidän pitäisi alkaa tuntea ponnistamisen tarvetta. Antakaa tulla heti kun se alkaa,
nainen totesi ällistyneenä.
-Mitä? Eihän nämä supistukset ole edes sattuneet,
Katariina huudahti ihmeissään.
-Tämä on harvinaista ensisynnytyksen yhteydessä. Ellen olisi omin käsin todennut teidän neitsyyttänne niin väittäisin tämän olevan vähintään toinen lapsenne,
Beatrix vastasi ja pudisteli päätään yhtä ihmeissään.
-Nouskaa ylös ja asettukaa kyykkyyn tai kontilleen, kumpi vain tuntuu paremmalta. Tukemaan synnyttäjää,
lapsenpäästäjä räjähti toimintaan nähtyään Katariinan kasvoilla paljonpuhuvan ilmeen. Katariina pelästyi ja tunsi äkkiä paniikin tulevan. Kaikki tapahtui liian nopeasti. Hallveig ja Blanche auttoivat hänet ylös. Katariina tunsi olonsa tukevammaksi kontillaan.
Ponnistustarve iski niin valtavana, että Katariina melkein tärisi sen kourissa. Hän puri hampaat yhteen ja ärisi punnertaessaan lasta ulos. Kolmannen ponnistuksen alkaessa kipu tuli. Se leikkasi kuin veitsi Katariinaa ja hän alkoi kirkua. Nyyhkytys nousi ponnistuksen loppuessa ja hän yritti keskittyä hengittämään. Seuraavan supistuksen tullessa Katariina ponnisti jälleen kaksi kertaa sen aikana ja kirkui aina viimeisten hapen rippeiden purkautuessa keuhkoista ulos. Supistuksen päättyessä kipu ei nyt loppunutkaan ja Katariina valitti sen kourissa.
-Enää yksi kunnon ponnistus ja lapsen pää on ulkona,
Beatrix kannusti. Kunnon ponnistus ja kipu loppuisi! Katariina latasi kaikki voimansa seuraavan supistuksen tullessa ja rääkäisi tuntiessaan pään pullahtavan ulos. Hengitys kulki nyt raastavina henkäyksinä.
-Vielä yksi ja sitten se on ohi.
Katariina tuskin kuuli enää mitään. Hän keskittyi vain kipuun ja tulevaan supistukseen. Tuntiessaan lapsen valuvan jalkojensa väliin Katariina pudottautui kyynärpäidensä varaan ja huohotti raskaasti. Hän tunsi kuinka vauva nostettiin pois, se parkaisi pienellä äänellä ja sitten istukka valahti ulos.
-Sepä tuli sievästi,
Blanche sanoi tyytyväisenä.
-Catherine, sinulla on poika,
Hallveig nyyhkäisi liikuttuneena. Katariina kohottautui ylös ja samalla häntä jo siistittiin. Yhdessä hetkessä Katariina makasi rouvashuoneen sängyssä.
-Ei kapaloa,
hän sanoi välittömästi päästyään selälleen. Beatrix jähmettyi paikalleen ja katsoi häntä epäuskoisena.
-Ei kapaloa?
-Ei kapaloa,
Katariina toisti.
-Tuokaa lapsi tänne,
hän sitten komensi. Poika kannettiin Katariina viereen sängylle. Se oli kovin pieni, kun sitä vertasi Elianorin poikaan. Lapsen suusta näki heti, että tämä oli perinyt sen äidiltään. Päässä oli muutamia vaaleita suortuvia. Poika inisi hiljaa ja Katariina tarjosi sille rintaa.
-Etkö kuitenkin harkitsisi imettäjää vielä kerran,
domina Blanche aneli. Katariina hymyili tyytyväisenä pojan napatessa rinnan suuhunsa ja alkaessa imeä. Sitten hän nosti loistavat silmänsä ylös.
-En. En mistään hinnasta.
-Tällä rouvalla tuntuu olevan vahvoja mielipiteitä monesta asiasta,
Beatrix nyökytteli ja sai Blanchen pyöräyttämään silmiään.
-Tietäisittepä vain,
domina totesi huokaisten syvään ja sai aikaan hersyvän naurun huoneessa.
-Teidän täytyy juoda paljon jos aiotte saada maidon nousemaan rintoihinne,
lapsenpäästäjä sitten neuvoi ja Katariinalle tuotiin saman tien olutta. Siitäkin Katariinalla oli vankkumaton mielipide, mutta hän päätti juuri nyt vaieta asiasta jotta ei järkyttäisi ympäristöään yhtään enempää yhdellä kertaa.
Huoneen hajut alkoivat peittyä tuoksuvan öljyn alle ja Jon laskettiin viimein tapaamaan vaimoaan ja lastaan. Mies melkein syöksähti huoneeseen ja astui parilla harppauksella vuoteen vierella. Sitten hän istuutui varovasti alas.
-Herra, tunnustatteko lapsen,
kuului jälleen kysymys, jota tässä linnassa oli heitelty ilmoille viime aikoina todella usein.
-Kyllä,
Jon aloitti ja Katariina keskeytti välittömästi.
-Nimestä keskustellaan,
hän sanoi rautaisella päättäväisyydellä ja sai huoneen hämmentymään.
-Minä ajattelin isäni nimeä,
Jon sanoi vähän haparoivalla äänellä ja Katariina kohotti kulmiaan epäluuloisena.
-Ja mikähän se mahtaa olla,
hän kysyi kirahtaen. Jon oli hetken aikaa epätietoisen näköinen, sillä ei ollut tavallista, että nainen puuttui pojalle annettavaan nimeen.
-Minä sanon sinulle Jon Viikinki, että minä en hyväksy mitään norjalaisia kurkkumörähdyksiä,
Katariina totesi tyynen rauhallisesti, mutta äänessä kalskahti teräs.
-Se on ihan hyvä norjalainen nimi,
mies puolustautui nyt loukkaantuneena.
-Mikähän se sitten on?
-Hróaldr,
Jon sanoi kiukkuisesti. Katariinan silmät pyöristyivät.
-Mikä?
-Hróaldr,
mies toisti.
-Vain minun kuolleen ruumiini yli,
Katariina parahti. Jonin kulmat synkistyivät.
-Minä haluan lapsen nimeksi Jonatan,
Katariina sanoi mahdollisimman rauhallisesti.
-Jonatan,
mies toisti kysyvästi.
-Nimi kertoo lapsen isän ja se löytyy myös Raamatusta.
Katariina ei ollut ihan varma löytyikö se siinä muodossa näissä käännöksissä ja risti henkisesti sormensa. Jon näytti maistelevan nimeä ja miehen takana seisova Feris nyökytti päätään.
-Jon, se on oikein hyvä nimi. Vaimosi on ajatellut viisaasti,
linnanherra totesi ja hymy alkoi nousta Jonin kasvoille. Rouvastupa huokaisi helpotuksesta. Katariina epäili vahvasti, että Feris saattoi olla hänen viisaudestaan yhtä tai toista mieltä, mutta epäilemättä linnanherrakin kavahti outoa norjalaisnimeä, jonka Jon oli lyönyt pöytään. Se taisi olla pääsyy siihen, miksi mies asettui Katariinan puolelle nimiasiassa.
-Aivan! Minun poikani nimi on Jonatan,
Jon sanoi nyt riehakkaalla äänellä ja Katariinan teki mieli huokaista kärsivästi. Hän saattoi jo nähdä, kuinka miehet juhlisivat pojan syntymää oikein olan takaa. Seuraavan yön hän nukkuisi joka tapauksessa itse rouvashuoneessa lapsen kanssa, joten Katariina päätti antaa miehensä juhlia kaikessa rauhassa ja pitää mielipiteet ominaan.

Ensimmäiset päivät imetyksessä olivat kurjia, kun maitoa ei vielä ollut paljon ja lapsi imi lähes tyhjää rintaa. Sen lisäksi nännit kipeytyivät kosketusaroiksi. Katariina ei silti luovuttanut ja neljän päivän kuluttua tilanne parani huomattavasti. Maito nousi ja pakotti ensin rintoja virtaamatta kunnolla. Sitten kun se lähti tulemaan, sitä roiskui pitkin pojan naamaa tämän melkein tukehtuessa maidon tulvaan. Lapsi aivasteli ja niiskutti sen jälkeen.
Jonatan oli hyvin ihana vauva. Poika oli rauhallinen ja nukkui milloin ei syönyt. Jokin kuitenkin häiritsi Katariinaa eikä hän oikein saanut kiinni siitä. Hän hoiti Jonatania Erikin kanssa ja parin viikon päästä Katariina piti silmällä taas Katriniakin. Kolme tuoretta äitiyttä hehkuvaa naista kokoontui Katariinan huoneessa, sillä vuotonsa takia hän ei saanut vielä liikkua minnekään. Hallveig ja Elianor ihmettelivät Jonatanin nuttuja mekkojen päällä. Kaikki kolme puhuivat ja vertailivat kokemuksiaan lapsista. Elianor tiesi näistä vähiten, sillä hän oli perinteiden vanki. Elianorin lasta hoitivat muut, lähinnä imettäjä ja Elianor itse joutui heti jälkivuodon loputtua palaamaan paikalleen miehensä viereen. Nainen ei tiennyt imetyksestä mitään ja katseli kaihoisasti kahta muuta naista kyseisessä puuhassa. Näihin kokoontumisiin Elianor aina otti lapsen ja imettäjän mukaansa ja ne olivat päivässä lähes ainoita hetkiä, jolloin hän sai viettää aikaa lapsensa kanssa ja kosketella tätä.
Elianor kysyi Katariinalta, että miten tämä oikein aikoi imettää lasta jatkossa, sillä vaatteet olivat imetystä ajatellen varsin epäkäytännöllisiä. Se laittoi Katariinan miettimään ja hän haetutti pari päivää sen jälkeen ompelijattaren luokseen. Katariina selitti tälle mitä hän tarvitsi ja piirsi pari kuvaa malliksi hiekkatarjottimelle. Nainen epäröi hieman, mutta nyökkäsi sitten. Viikko sen jälkeen Katariinalle tuotiin ensimmäiset vaatteet.
Aluspuku oli nyt erilainen kuin ennen. Hän oli piirtänyt sen kauluksesta rintojen alapuolelle ulottuvan halkion, jonka toiselle puolelle oli kiinnitetty puiset napit. Toisella puolella oli lenkki, joka sujautettiin napin ympäri. Päällihameessa oli samanlainen napitus. Se tiesi ärsyttävää napitusta vähän väliä, mutta sekin oli parempi kuin nostaa helmat rinnuksille. Toinen ja vielä valmistumaton alushame oli toisenlainen. Sen kaula-aukkoon ommeltaisiin kuja, johon pujotettaisiin naru ja sen avulla hyvin laaja kaulus kurottaisiin säädylliseksi. Siihenkin oli pakko tehdä jonkinlainen halkio, sillä jos sen tekisi niin laajaksi, että se ulottuisi rintojen alapuolelle, siitä tulisi kiristettynä omituisen näköinen. Sen lisäksi tehtäisiin toinen päällihame, mutta hihaton. Ne saisivat riittää imetysajaksi. Jon oli hyväksynyt tyynesti Katariinan suunnitelmat ja pyysi ompelijattaria vain ilmoittamaan hänelle mitä hänen täytyisi maksaa ja milloin.
Mies alkoi osoittaa kärsimättömyyden merkkejä, kun Katariina vuoto aina vain näytti jatkuvan. Tämä taas hermostutti Katariinaa. Jon saattaisi minä päivänä tahansa antaa piupaut lupaukselleen ja kaataa alleen jonkun suostuvaisen naisen. Kuten Jeannen. Mustasukkaisuus korvensi Katariinaa ja hän seurasi silmä tarkkana miehensä suhtautumista palvelijattareen.
-Jon Viikinki, muista lupauksesi,
Katariina sanoi hiljaa eräänä iltana heidän käytyään nukkumaan. Jonatan nukkui hänen selkänsä takana turvalliseksi muokatussa kolossa.
-Minä saan kyllä kuulla jos olet ottanut toisen naisen allesi enkä suhtaudu siihen yhtään suopeammin nytkään, vaikka lapsi on syntynyt,
hän jatkoi.
-Minä olen jo monena yönä vuodattanut itseni lakanoille,
Jon ärähti hampaidensa välistä.
-Minun puolestani saat vuodattaa vielä muutaman yön. Minä kannoin sinun lapsesi ja synnytin sen. Minä olen sinulle uskollinen ja rakastava vaimo. Kun vuoto loppuu, minä osoitan sen vielä monin tavoin. Jos sinä vain odotat,
Katariina sanoi lopun painokkaasti. Jon ei vastannut mitään, huokaisi vain raskaasti. Se ei ollut vastaus eikä Katariina taitaisi sellaista saadakaan. Hän alkoi kiukustua tosissaan.
-Jon, sinä väität rakastavasi minua. Onko se muuttunut,
hän tiuskaisi hiljaa. Mies käännähti häntä kohti.
-Ei se ole muuttunut,
mies vastasi.
-Jos sinä kerran rakastat minua, niin silloin sinä et tarvitse toista naista.
Mies ähkäisi tuskastuneena.
-Sinä et voi ymmärtää,
Jon sanoi ja Katariina kuuli miehen äänestä, että tämä murjotti.
-Ihan totta. En voikaan. Voi sinua mies parkaa! Sinä joudut ihan muutaman viikon olemaan ilman naista. Entäs minä? Luuletko sinä että minun haluni loppuivat lapsen syntymään? Eikö minun pitäisi olla se heikompi astia, mitä? Jos minun on pakko olla ilman miestä muutama viikko, niin kyllä silloin täytyy sinunkin kestää ilman naista.
Katariina sähisi vihaisena, sillä hän yritti pitää äänensä mahdollisimman hiljaisena. Hän näki Jonin liikkeistä, että mies oli vihainen ja hämmentynyt.
-Ei se ole naisilla sama asia,
tämä puuskahti vihaisena.
-Ei ole sama asia? Minä sanon sinulle Jon Viikinki, että jos minä kuulen sinun maanneen toisen naisen kanssa, ja minähän kuulen jos sinä sen teet, niin tuossa on ovi, josta saat astua ulos etkä sinä siitä takaisin palaa, ja tässä on sänky josta sinä silloin poistut, etkä sinä enää koskaan siinä nuku. Että sinä kehtaat väittää minulle ettei se ole sama asia. Sinähän minun kanssani olet maannut ja tiedät kyllä, että minä olen nauttinut siitä siinä missä sinäkin.
Katariina oli noussut istumaan ja tärisi raivosta.
-Uskallapa ottaa toinen nainen allesi ja minä näytän sinulle mies, miten se ei ole sama asia. Minä olen sanonut sinulle, että sinä olet minun mieheni ja minä en sinua jaa. Minä rakastan sinua, mutta se rakkaus kuolee siihen paikkaan, kun saan sinut uskottomuudesta kiinni.
Katariina lopetti ja jäi odottamaan. Mies oli hetken vaiti ja tempaisi sitten Katariinan makuulle. Hän suuteli naiselta melkein huulet rikki.
-Että sinä olet kiihottava vihaisena. Eikö sen vuodon pitäisi loppua pian,
Jon sanoi kärsimättömästi ja Katariina hymyili hänen huuliaan vasten.
-Ei se enää kauaa vie.
-Mitä vähemmän aikaa sen parempi,
mies murahti ja painoi sitten päänsä Katariinan olkaa vasten.
-Minä en voi välillä mitenkään ymmärtää, että sinä rakastat minua yhtä kiihkeästi kuin mies rakastaa naista. Minun pitäisi suuttua sinulle siitä mitä sinä sanoit, mutta minä en voi,
Jon kuiskasi kiihkeästi ja suuteli olkapäätä. Katariina kurottui suutelemaan miehen otsaa ja silitti tämän hiuksia.
-Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua,
hän kuiski miehen hiuksiin. Siihen asentoon he nukahtivat. Muutamia päiviä myöhemmin Katariinan vuoto loppui.

 
Maaliskuun puolivälissä Katariina oli jo tottunut omaan äitiyteensä. Hän oli kuitenkin huolissaan Jonatanista. Jokin oli vialla. Katariina mainitsi siitä Blanchelle, mutta tämä ei osannut sanoa siihen mitään. Katariina ei pystynyt myöskään nimeämään sitä mistä oli kyse. Hän vain tiesi.
Hallveigin lapset olivat kaikki edelleen elossa ja kasvaneet hurjasti, jopa pieni Katrin. Tyttö oli herttainen punatukka, jonka pyöreät silmät tutkivat hartaina kaikkea ympärillä olevaa. Hän oli kiltti vauva. Bjarni taas oli yhtä tyytyväinen kuin ennenkin ja pojan katse oli vakaan harkitseva. Katariina ajatteli, että lapsesta tulisi varmaan päällikkö tai jokin muu johtaja. Einarr puolestaan oli yhtä kärsimätön kuin aluksi oli vaikuttanutkin. Hän oli kolmosista ehdottomasti vilkkain. Bjarni, Einarr ja Katrin olivat kaikkien ihmettelyn aihe. Kaksosia syntyi harvoin, kolmosia ei juuri koskaan. Sen lisäksi yhdenkin lapsen säilyminen hengissä oli ihme, saati sitten kolmen.
Elianorin poika Ebratz oli kasvanut entisestään ja oli parikuisena jo niin iso, että hänen äitinsä ei jaksanut poikaa kovin kauaa pidellä. Elianor oli muutenkin ollut varsin heikko synnytyksen jäljiltä, sillä ison lapsen punnertaminen maailmaan oli ollut yhtä kova työ kuin sen kantaminen vatsassakin. Sen lisäksi naiset eivät perinteisesti muutenkaan olleet kovin vahvoja, sillä se ei ollut arvostettu ominaisuus, kuten taas heikkous oli.
Näitä Katariina mietiskeli heidän ollessaan normaalisti illallisella eräänä päivänä. Hän antoi miesten juttujen valua ohi korviensa, kunnes jokin sana nappasi korvaan ja Katariina heräsi kuuntelemaan.
-Me ajattelimme toukokuuta. Silloin lapset ovat jo vähän isompia ja naiset saaneet toipua,
Jon Viikinki sanoi ja Katariinan sydän alkoi takoa. Mies puhui lähtemisestä! Metsä oli täällä, joten hänellä ei ollut enää aikaa viivytellä päätöstään. Katariina vilkaisi Blancheen ja nainen vastasi katseeseen vakavin silmin.
-Minä ymmärrän,
Feris sanoi tasaisesti, mutta äänessä oli hieman haikeutta.
-Meillä ei ole tarpeeksi miehiä sekä laivalle että matkaan maiden halki, joten laiva on jätettävä tänne. Meillä on nytkin valtava vaje, jonka neljän miehen kuolema jätti riveihimme. He kaikki vastasivat taistelussa kahta miestä,
Jon tuumi ja hieroi leukaansa, josta Katariina oli siistinyt miehen partaa. Jon ei ollut antanut ajaa sitä kokonaan pois, mutta sen oli saanut leikata lyhyeksi ja muotoilla paremman näköiseksi. Nyt se oli oikein siisti ja istuva.
-Minä voin antaa teille miehiä turvaamaan matkaanne aina Tanskaan saakka,
Feris lupasi ja Jon vastasi tähän nyökäten päätään arvokkaasti.
-Se olisi suunnaton apu, sillä meillä on kaksi naista, joista toinen on ylhäinen ja ehkä neljä lasta, joista yksi on minun perilliseni. Annan arvoa tarjouksellesi ja otan sen vastaan,
mies totesi ja löi Ferisin kanssa kättä päälle. Katariina saattoi melkein nähdä kellon viisareiden alkavan nakuttaa tasaisesti silmiensä edessä. Se oli hassu mielikuva, sillä hän ei ollut nähnyt kelloa vuosiin.
Myöhemmin illalla Katariina imetti Jonatania vuoteessa ja Jon katseli nojaten toisen kyynärpäänsä varaan. Poika imi rauhallisesti ja Katariina huomasi, että vähitellen Jonatanin ylähuuli alkoi sinertää. Hetken päästä poika irrotti otteensa ja tasasi hengitystään. Sitten hän taas jatkoi imemistä. Se tuli kuin humahdus Katariinan ylitse ja sydän muuttui jääkylmäksi. Jonatanilla oli sydänvika. Katariina tunsi järkytyksen painavan rintalastansa päällä. Enää ei tarvitsisi miettiä. Valinta oli tehty. Se toi mukanaan niin painavan surun, että Katariina ei voinut ajatella sitä. Hän tuuditti Jonatanin uneen laulaen suomalaisia tuutulauluja. Hellin käsin Katariina laski lapsen omaan koloonsa ja kääntyi sitten miehensä puoleen ja sanoi:
-Jon, rakasta minua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti