Osa 5

                      Blanche de Toges olisi kovasti halunnut hieroa ohimoitaan. Hänen hyvin järjestettyyn talouteensa oli astunut uusi huollettava. Se ei ollut tietenkään mitenkään tavatonta, sillä linnaan saapui jatkuvasti vierailevia ritareita, kreivejä tai paroneita. Samoin linnassa vieraili usein viihdyttäjiä: trubaduureja, jonglöörejä ja tanssijoita, joille oli myös järjestettävä ylöspito ja maksettava palkkiotkin. Tässä oli nyt kyse siitä, että tämä nainen oli vakava häiriötekijä. Hän oli kaunis, se oli pakko todeta, mutta se ei paljon painanut. Kauniita naisia oli vaikka kuinka paljon. Ainakin tässä linnassa. Blanche tiesi itsekin olevansa vielä varsin viehättävä, vaikka olikin jo neljäkymmentäviisivuotias. Hän oli naiseksi kohtuullisen pitkä: 161-senttinen. Hän oli saanut ainoan poikansa viidentoista vanhana. Ferisin jälkeen oli syntynyt vain yksi tytär, Elena. Tytär oli naitettu kolmetoistavuotiaana pois ja hän asui omaa domustaan miehensä, lastensa ja palvelijoidensa kera kaukana täältä. Siitä oli jo niin kauan, että Blanche ei enää tahtonut muistaa Elenan olevan olemassakaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan olivatko tyttären lapset ylipäätään elossa tai edes tytär itsekään. Kai joku olisi tuonut viestin jos Elena olisi kuollut, Blanche sitten ajatteli ja huitaisi tyttären mielestään. Miten hän oli ajautunut ajattelemaan tytärtään? Catherine, se nainen hänen ajatuksensa oli vienyt sinne. No niin, siinä sen näki. Nainen aiheutti harmia jo hänen päänsä sisälläkin.

Catherine oli ilmestynyt kuin tyhjästä, mutta oli ilmiselvästi ylhäinen nainen vaikkei käytöstapoja varsinaisesti osannutkaan. Se ei tosin ollut mikään ihme kerran hän oli kotoisin barbaarisesta pohjolasta ja barbaarilta nainen kyllä näyttikin!. Miten kukaan nainen voi olla niin pitkä! Sitten Blanche muisti kuulleensa, että jossain muuallakin oli ollut pitkä nainen, jopa soturi. Missä ja kuka, sitä hän ei juuri nyt jaksanut muistaa. Sen lisäksi hänen täytyisi nyt huolehtia naisen vaatetuskin ja kuka senkin maksaisi? Kangas oli kallista tavaraa. Hänen täytyisi etsiä Ramons käsiinsä. Jokohan veli oli kylpenyt?

                      Blanche odotti veljeään tornihuoneessa. Hän oli lähettänyt palvelijan viemään sanaa Ramonsille mihin saapua tapaamaan sisartaan. Blanche istui ikkunan syvänteessä eikä kääntänyt päätään veljensä astuessa huoneeseen.

-Sisar, teidän nöyrin palvelijanne,

Ramons sanoi ja asettui toisen polvensa varaan Blanchen eteen ja otti hänen kätensä omiensa väliin. Blanchea liikutti veljen ele. Hän nosti toisen kätensä Ramonsin kosteaan tukkaan ja antoi sormiensa liukua tämän kiharoiden läpi. Veli nosti katseensa hänen silmiinsä ja hymyili lempeästi. Tätä yksityistä kohtaamista ei ollut tarkoitettu muiden silmille. Ramons nousi ja istuutui penkille sisarensa lähelle.

-Kutsuitte minua,

ritari sanoi odottavalla äänellä. Blanche rypisti hieman kulmiaan. Niin tietenkin. Se nainen tunkeutui jopa hänen yksityiseen kohtaamiseensa veljen kanssa. Tässä tilanteessa hän ei vaivautunut muistamaan ollenkaan sitä, että hän oli itse kutsunut Ramonsin juuri keskustellakseen naisen tilanteesta.

-Onko jokin vialla,

Ramons kysyi. Blanche pudisti kevyesti päätään.

-Se nainen, Catherine,

hän aloitti.

-Catherine? Sekö on hänen nimensä? Onnistuitteko keskustelemaan hänen kanssaan,

Ramons kiinnostui.

-Hän on varsin merkillinen olento. Kyllä, hänen nimensä on Catherine. Hän puhuu hyvin omituista ranskaa, mutta se johtuu lienee siitä, että hän on kotoisin kaukaa pohjoisesta,

Blanche sanoi mietteliäänä.

-Hän on barbaari,

veli totesi yllättyneenä ja jatkoi sitten:

-Niin, tietenkin. Olisihan sen pitänyt olla selvää. Vaaleat hiukset ja se hirviömäinen pituus,

Ramons sanoi mietteliäästi sivellen leukaansa. Blanche kosketti häntä kevyesti sormenpäillään leukaan, sillä hän halusi veljen keskittyvän häneen, ei barbaarinaiseen. Ramons nosti katseensa välittömästi ja siinä välähti jotain levotonta. Blanche hymyili hänelle lempeästi ja isot siniset silmät viattomasti avoimina. Nyt hän saattoi taas jatkaa.

-Nainen on varsin pitkä ja se aiheuttaa minulle melkoisen ongelman. Minun täytyy teettää hänelle vaatteet, sillä ei ole ketää, jolta hän voisi niitä lainata. Hänellä ei taida myöskään olla kenkiä?

-Ei, niitä ei ainakaan löytynyt hänen läheltään kuten niitä ei ollut hänen jaloissaankaan,

Ramons totesi. Sitten he istuivat hetken vaiti ja Blanche antoi miehelle aikaa miettiä tilannetta.

-Vaatetakaa ja varustakaa hänet asiallisesti. Minä maksan,

Ramons lopulta sanoi ja Blanche hillitsi halunsa hypähtää riemusta ilmaan. Sen sijaan hän tyytyi hymyilemään vaimean hyväksyvästi ja kosketti jälleen veljensä hiuksia.

-Sinä olet hyvä mies, Ramons. Olet täydellinen kataari ja ritari,

sisar sanoi ääni täynnä lämpöä ja värinää. Ramons otti sisarensa käden ja antoi huultensa kevyesti koskettaa kädenselkää.

-Kiitos,

veli sanoi lyhyesti. Sitten Ramons poistui ja Blanche jäi katsomaan hänen jälkeensä.

                      Tällä välin Katariina oli ollut mitattavana. Huone oli äkkiä tulvahtanut täyteen naisia, jotka kuiskivat ja tirskuivat keskenään. Ainoat rauhalliset ihmiset heidän keskellään olivat se raskaana oleva nainen ja nuorehko tyttö. Raskaana oleva asettui käsinojalliseen tuoliin ja palvelija kiiruhti laittamaan tyynyjä hänen selkänsä taakse. Nainen oli lyhyt ja hänellä oli ilmeisen hankala olo. Samassa ovesta tuli se nainen, joka häntä oli syöttänyt. Tämä käveli suoraan hänen luokseen.

-Minä olen Marie,

nainen sanoi lyhyesti ja hymyili samalla rohkaisevasti. Marie oli pyylevä ja pieni. Hiukset, jotka hänen huivinsa alta valuivat palmikkoina selkään olivat tummanruskeat, samoin silmät. Marie huitoi jollekin naiselle jotakin ja piti tälle kovan pajatuksen. Tämä nainen tuli Katariinan viereen ja Marie kehotti Katariinaa nousemaan lattialle. Hänellä oli vielä hiukan hutera olo, mutta hän ei olisi näyttänyt sitä suin surminkaan. Ylväästi Katariina nousi täyteen pituuteensa ja astui portaalta lattialle. Se herätti naisissa, tai tytöissä tarkemmin ajateltuna, mielettömän naururyöpyn. Katariina katsoi heitä suoraan silmiin, vailla häpeää.

-Hän on röyhkeä,

sanoi raskaana oleva nainen tympeällä äänellä.

-Antakaa anteeksi, domina, minä vasta opettelen tapojanne,

Katariina sanoi sutjakkaasti ja niiasi toisen polvensa varaan luoden silmänsä alas. Nainen ei voinut olla aivan mitätön, koska uskalsi istua selkeästi huoneen parhaimpaan tuoliin. Hän oli myös seisonut sen istuvan miehen vierellä ja koska oli raskaana, niin oletettavasti tämä kyseinen nainen oli sen miehen vaimo. Mikäköhän Blanche sitten mahtoi tässä kuviossa olla?

-Hän puhuu omituisesti,

nainen totesi lientyneellä äänellä.

-Olen kaukaa pohjoisesta,

Katariina sanoi ja tunsi samassa kuinka Marie tönäisi häntä varoittavasti jalallaan.

-Minä en välitä vielä tietää mistä hän on ja miksi hän puhuu oudosti. Ei ole vielä varmaa jääkö hän henkiin,

nainen totesi niin värittömästi, että Katariinan hiukset melkein nousivat pystyyn. Marie antoi Katariinalle merkin, että hän voi nousta ylös. Nainen ohjasi hänet syrjemmälle ja toinen nainen veti esiin narun, johon oli tehty tietyin välimatkoin solmuja. Tämän narun avulla hän ryhtyi tomerasti mittailemaan Katariinaa. Hän olisi ilmeisesti riisunut munkinkaavun pois, mutta siihen Katariina veti rajan. Mitat saisi ihan yhtä hyvin vaatteiden päältäkin. Samalla hän kuunteli naisten jutustelua puolella korvalla. Katariinan korviin sen sointi oli tutunlainen ja hän kykeni erottamaan puheen joukosta joitakin sanoja, jotka hän kuvitteli ymmärtävänsä. Hänen täytyisi kuitenkin ensin oppia paremmin tämä vanha ranska ennen kuin hän voisi paneutua oksitaanin oppimiseen. Hän muisti hämärästi, että aloittaessaan lukemaan ranskaa, oli opettaja monesti eri sanoista todennut, että se oli lyhentynyt tähän alkuperäisestä muodostaan tai muuttunut tällaiseksi. Nyt hän oli yhtäkkiä keskellä sitä kieltä, josta hän oli opetellut sen uudemman version, jos niin voisi sanoa.

Kun mittaaminen viimein päättyi, Marie osoitti hänelle astiaa huoneen nurkassa.

-Sitten kun teidän täytyy tyhjentää itsenne, tuolla on astia sitä varten.

Katariinasta tuntui, että hän halvaantui paikalleen. Järkytys oli niin valtava. Tässäkö hänen täytyisi, kaikkien näiden ihmisten nähden, käydä tarpeillaan? Millä hän pyyhkisi itsensä? Kuin vastauksena tähän, Marie nosti arkun takaa näkyville korin, johon oli laitettu isoja lehtiä ja sammalta. Katariinalle tuli jälleen sellainen tunne, että hän pyörtyisi aivan juuri nyt. Hänen kasvonsa muuttuivat vieläkin valkeammiksi ja Marie nappasi häntä tukevasti vyötärön ympäriltä.

-Tulehan, lapsukainen,

Marie sanoi lempeästi ja Katariinan teki mieli kiistää olevansa lapsi. Marie talutti hänet vuoteelle istumaan ja se aiheutti lisää supatuksia naisten keskuudessa.

-Levätkää hetki. Olette vielä hyvin väsynyt,

Marie maanitteli ja sai hänet asettumaan tyynyjen varaan. Marie jäi silittelemään hänen päätään ja lopulta Katariina torkahti hetkeksi.

                      Marie herätti hänet kun Blanche astui huoneeseen. Nainen katsoi palvelijaan ja nyökäytti sitten päällään.

-Tulkaahan,

Marie sanoi ja auttoi Katariinan ylös. Tässä vaiheessa hän alkoi jo tuntea orastavaa tarvetta käydä astialla, mutta päätti kestää vielä jonkun aikaa. Oikeastaan hänen oli pakkokin, sillä Marie johdatti hänet ulos huoneesta ja he lähtivät kulkemaan Blanchen perässä. Jonkin aikaa kuljettuaan Katariina oli täysin sekaisin suunnista. Hän ei tiennyt yhtään missä päin rouvashuone sijaitsi, kuten hän itse mielessään huonetta nimitti. Useiden käytävien ja portaiden jälkeen he saapuivat suureen huoneeseen, joka oli varsin ansiokkaasti valaistu. Siinä huoneessa oli muutamia kangaspakkoja ja kuusi naista, jotka oletettavasti olivat ompelijoita. Heidän joukossaan oli myös nainen, joka oli ottanut mitat Katariinasta. Ompelijoiden silmät pyöristyivät Katariinan astuessa huoneeseen ja oli suorastaan aistittavissa, kuinka he oikein odottivat heidän poistumistaan, jotta saisivat päästä ihmettelemään tätä näkyä. Huoneeseen astui myös ritari, joka hänet oli metsästä löytänyt. Katariina niiasi hänen edessään syvään, nousi ja jäi odottamaan.

-Catherine, tässä on veljeni Ramons de Minerba. Hän on jalomielisesti suostunut maksamaan teille kaikki tarvitsemanne vaatteet, kengät ja muut välttämättömät tarvikkeet, joita ilman kunnon aatelisnainen ei ole mitään,

Blanche sanoi samettisella äänellä. Katariinan hämmästynyt katse lennähti mieheen ja hän putosi vaistomaisesti polvilleen tämän suuren lahjan antajan edessä.

-Minä olen ymmärtänyt, että te ette juurikaan tiedä mitään tämän maan tavoista,

Ramons sanoi miellyttävällä äänellä.

-Niin, teidän ylhäisyytenne.

Katariina ei tiennyt mistä sana lennähti hänen mieleensä. Mies naurahti huvittuneena.

-Te voitte kutsua minua herraksi. En minä sentään ihan ylhäisyys ole,

Ramons totesi ystävällisesti, mutta Katariina aisti miehen olevan myös mielissään hänen käyttämästään nimityksestä.

-Nouskaa toki ylös,

mies sitten kehotti ja täristen Katariina nousi.

-Kas niin, istutaan tuonne,

Ramons osoitti penkkiä seinän vieressä. Katariina odotti, että mies istuutui ensin. Hän katseli käsiään siinä pelossa, että kyyneleet tulisivat ulos silmistä minä hetkenä tahansa.

-Te tarvitsette suojelijan, jonkun joka huolehtii teistä. Koska teidät asetettiin minun tielleni, minä katson sen olevan käsky minulle ottaa tämä tehtävä harteilleni. Minulla ei ole perillisiä, joten voin ottaa suorittaakseni teidän suojelijanne toimen, sillä en ole tilivelvollinen kenellekään. Haluan teidän nyt näistä kankaista valitsevan mieleisenne ja myöhemmin kun tulee uusia kankaita, tulen kustantamaan niistä teille lisää pukuja. Blanche tietää mitä tarvitsette juuri nyt ja hoitaa sen puolen. Katsotaan sitten myöhemmin mihin muihin tarpeellisiin toimiin teidän kohdallanne meidän tulee ryhtyä,

Ramons selitti hyvin kohteliaasti. Joukossa oli sanoja, joita Katariina ei ymmärtänyt, mutta jotka hän tulkitsi asiayhteyden mukaan. Mies puhui niin vanhahtavaa kieltä, että Katariina meinasi seota päänsä sisällä käännöksissä. Hän oletti kuitenkin ymmärtäneensä kohtuullisen oikein.

-Herra on aivan liian ystävällinen,

Katariina mutisi ja tuijotti tiiviisti käsiään. Ritari kosketti hänen leukaansa niin kevyesti, että se oli miltei jäädä huomaamatta. Katariina nosti katseensa tämän silmiin.

-Juuri nyt te olette minulle tytär, jota en ole koskaan saanut,

Ramons totesi lyhyesti ja silloin Katariina ei enää kyennyt pidättelemään kyyneliään. Tähän asti hän oli syvällä sisimmässään pelännyt, että tähän lahjaan liittyisi jokin hirvittävä ehto. Kuten avioliitto. Se oli sellainen uhkakuva, että sitä Katariina ei vielä halunnut ajatella lainkaan. Tällä kertaa ritari ei tuntunut ärtyvän hänen kyyneleistään vaan ottikin ne vastaan sydämellisesti. Mies nyökkäsi hyväksyvästi ja kohotti sitten katseensa sisareensa. Blanche viittasi häntä astumaan huoneesta ulos. Sitten hän kehotti Katariinaa tulemaan kankaiden äärelle.

-Se mitä te ensimmäiseksi tarvitsette, on kunnon aluspuku.

-Mikä,

Katariina kysyi, sillä hän ei ymmärtänyt sanaa.

-Se on tämä vaate, joka minulla on tämän päällihameen alla,

Blanche selitti ja jatkoi,

-Siihen päälle tulee päällihame. Niiden lisäksi teille teetetään toiset samanlaiset, eri kankaista. Ne ovat arkipuku ja pyhäpuku. Valitettavasti meillä ei ole juuri tällä hetkellä kovin paljon vaihtoehtoja kankaissa. Odotamme täydennystä milloin tahansa. Se saattaa venyä pidemmälle kuin olisi suotavaa. Nämä ovat aluspukukankaat. Ne ovat pellavaa,

Blanche eteni niin huimaa vauhtia, että Katariinalla oli suuria vaikeuksia seurata perässä. Ompelija ojensi Katariinan eteen neljää eriväristä kangasta: punaista, vaalean ruskeaa, vaaleansinistä ja vaaleanvihreää. Jos tämä oli vähän vaihtoehtoja, niin mikä sitten oli paljon, käväisi Katariinan mielessä. Hän osoitti vaaleanruskeaa ja sinistä. Blanche nyökkäsi.

-Sitten päällihamekankaat. Ne ovat villaa.

Nopeasti toinen ompelija kantoi Katariinan eteen kankaita. Niiden värit olivat punainen, tumma yönsininen, kirkas sininen, metsänvihreä ja terrakotta. Katariina kosketti varovasti terrakottaa ja yönsinistä kangasta. Blanche kohotti hieman kulmiaan. Hänen värivalintansa olivat tainneet olla hiukan vaatimattomia muiden naisten pukuihin verrattuna. Katariina oli kuitenkin halunnut valita kohtalaisen vaatimattomat värit. Hän ei ensinnäkään halunnut lähteä pröystäilemään näiden naisten keskellä. Siksi toisekseen mitä vähemmän hän herättäisi huomiota niin sen parempi hänelle itselleen.

-Te tarvitsette myös aivan välttämättä viitan,

Blanche totesi.

-Sitä varten meillä ei ole juuri nyt kovin hyviä kankaita. Ainoa paksumpi kangas on harmaata villaa. Siihen voisi laittaa jostain toisesta kankaasta sisäpuolen?

-Domina tietää toki nämä asiat paremmin kuin minä,

Katariina sanoi ja yritti olla niin nöyrä kuin ikinä kykeni. Se sai hänet irvistämään itsekseen sisäänpäin.

-Hmm, aivan.

Sitten rouva sanoi käskevästi jotakin ja mittaajanainen käveli heidän luokseen käsissään iso ja laakea astia, jonka tämä laski pöydälle. Astian pohja oli kokonaan hienon hiekan peitossa. Nainen tasoitti hiekan viivoittimen näköisellä puunpalalla ja otti sitten tikun, jonka avulla hän varsin näppärästi hahmotteli Katariinan tulevien pukujen ääriviivat. Katariina katsoi niitä tutkivasti. Puvut oli piirretty hyvinkin saman mallisiksi. Joitakin eroja oli. Aluspuvun hihat oli piirretty tiukoiksi, kun taas päällipuvun hihat levenivät huomattavasti. Siihen Katariina ei oikeastaan tiennyt miten puuttua. Pukujen kaulukset häntä kuitenkin hiukan häiritsivät. Aluspuvun kaula-aukko oli lähinnä veneenmallinen, joten se tulisi varmaankin kurkkuun asti kiinni. Päälihameen kaulusta oli hiukan muotoiltu ja se kulki takaa samanmuotoisena kuin edestä. Pukujen muoto oli löysä ja leveni helmaa kohti. Päälihameeseen oli myös piirretty jokin omituinen rypytys tai muu, jota Katariina ei oikein ymmärtänyt. Sitten hänen mieleensä tuli raskaana olevan rouvan puku. Sitä se varmaan tarkoitti. Katariina ei ollut pitänyt puvun mallista alkuunkaan. Hän rypisti kulmiaan ja ojensi kysyvästi kättään tikkua kohti. Ompelija katsoi Blancheen ja tämä nyökkäsi hänelle myöntävästi.

Tikun saatuaan Katariina muotoili nopeasti aluspuvun kauluksen aavistuksen avarammaksi. Samalla hän piirsi puvun vyötäröön pienen kavennuksen, jotta se myötäilisi vyötäröä paremmin. Päällipuvusta hän siloitti sen omituisen rypyn pois ja kavensi siitäkin vyötäröä. Näin hänen rintansa tietenkin väkisinkin tulisivat esiin, mutta hän ei suostuisi käyttämään vaatetta, jota ei osannut kantaa ja josta hän ei todellakaan pitänyt. Nyt hameisiin oli tullut selkeää linjakkuutta. Hetken mielijohteesta hän myös pienensi hiukan hihojen leveyttä, sillä ne näyttivät hänen silmäänsä vähintäänkin liioitelluilta. Ompelija katsoi hädissään linnanrouvaa, mutta tämä vain kohautti harteitaan kevyt hymy suupielessään. Kun he astuivat ompeluhuoneesta ulos, Blanche sanoi:

-Hyvin valittu.

                      Katariina oli olettanut, että hänet kuljetettaisiin tämän jälkeen suoraan takaisin, mutta niin ei käynytkään. Blanche johdatti heitä linnan alakerrokseen. Viimein Katariinan edessä avautui huone, jota hän ei olisi koskaan olettanut missään linnassa näkevänsä, kaikkein vähiten ehkä täällä. Huone oli lähes yhtä suuri kuin linnan sali. Se oli kattoa ja lattioita myöten päällystetty persikkaan ja harmaaseen taittavilla marmorilaatoilla. Seinustoja kiersi pylväskäytävä ja huoneeseen siilautui valoa ikkunamosaiikkien takaa. Huoneen keskustaa hallitsi valtava uima-allas, tai ainakaan muuta nimeä Katariina ei sille keksinyt. Siitä nousi höyryä ilmaan ja koko huone haisi aavistuksen rikiltä. Sitä tosin peitettiin vedessä lojuvin kukkien terälehdin. Katariina tuijotti silmät hämmästyksestä suurina. Blanche vaikutti varsin tyytyväiseltä hänen reaktioonsa.

-Tämä on meidän linnamme suurin ylellisyys. Tämä linna on alunperin rakennettu juuri tämän huoneen ympärille. Kukaan ei enää tiedä rakennuttajaa. Tiedetään vain, että tämän altaan vesi tulee kuumasta lähteestä, joten sitä ei tarvitse edes lämmittää.

Blanche käveli hiljaksiin eteenpäin ja Katariina seurasi katsellen koko ajan ympärilleen. Tämä oli paratiisi!

Blanche taputti käsiään kevyesti ja paikalle ilmestyi kuusi naista. He olivat pukeutuneet varsin kevyesti vain ohueen aluspukuun. Kaksi naista kantoi kankaita, joita he levittelivät erään altaan reunalla olevan marmoripenkin päälle. Kaksi naista kantoi koria, jossa oli jotakin määrittelemättömiä tavaroita. Kaksi tuli Katariinan luokse, ohjasi hänet altaa äärelle ja riisui kaavun hänen yltään ennen kuin Katariina ehti edes kieltää. Blanche käski naisten pyöräyttää häntä edessään ympäri. Häpeäntunne sai Katariinan posket loimuamaan punaisina. Blanche nyökkäsi ilmeisen tyytyväisenä ja naiset johdattivat Katariinan altaaseen. Vesi oli kuumaa. Näin läheltä rikin hajun erotti selvemmin. Se ei ollut kuitenkaan häiritsevän voimakas, joten vesi ei varmaankaan ollut vaarallista. Naiset kastelivat Katariinan hiukset ja heille ojennettiin altaan ulkopuolelta jonkinlainen saippua, jolla he hieroivat hänen tukkaansa. Toinen naisista pesi Katariinan vartaloa. Tämä kaikki tuntui äärimmäiseltä tunkeutumiselta Katariinan yksityisyyttä vastaan, sillä hän oli tottunut itse vastaamaan omasta kehostaan. Hän oli kuitenkin niin järkyttynyt, ettei kyennyt tekemään tai sanomaan mitään. Hän vain seisoi paikoillaan jokainen lihas jännittyneenä.

Pesun jälkeen Katariina kuljetettiin istumaan altaan reunaan veden alla kiertävälle penkille. Hänen hiuksensa nostettiin altaasta pois ja yksi naisista alkoi kuivata sitä hyräillen samalla jotakin. He olivat varanneet usean kankaan kuivaamista varten ja niitä kuluikin monta ennen kuin Katariinan hiukset olivat heidän mielestään riittävän kuivat. Sitten paikalle tuli uusi nainen. Tämä avasi jonkin purkin, josta levisi aivan taivaallinen tuoksu. Se oli jotakin öljyä, jota hän alkoi varovasti hieroa Katariinan hiuksiin. Samalla hän selvitti harvalla kammalla Katariinan tukan ja letitti sen kahdelle löysälle letille. Marie toi hänelle jonkin tuoksuvan juoman ja käski juoda sen loppuun asti. Katariina maistoi sitä ensin varovasti, mutta se ei vaikuttanut olevan olutta tai mitään muutakaan. Juoman maku oli vahvasti yrttinen, vähän kuin olisi jonkinlaista teetä juonut.

Sen jälkeen Katariina sai vähän aikaa olla ihan rauhassa. Hän mietti, että alkoiko höyry todella muodostaa omituisia kuvioita hänen silmiensä edessa vai näkikö hän unta.

Naiset nostivat hänet ylös altaasta ja Katariina tunsi jäsentensä olevan raukeat ja raskaat. Hän ymmärsi olevansa lievästi huumattu. Millä se oli tehty, sitä hän ei tiennyt. Olo oli kuitenkin niin kevyt, että hän ei juuri nyt välittänyt pohtia asiaa. Naiset auttoivat häntä asettumaan makaamaan marmoripenkille kankaiden päälle. Kankaiden läpikin Katariina saattoi aistia penkin viileyden. Naiset alkoivat levittää jotakin hänen kainaloihinsa, häpykarvoihinsa ja jalkoihinsa. Katariinan olisi tehnyt mieli vastustella, kun he koskettelivat hänen mielestään liian intiimiin paikkaan, mutta sanaakaan ei tullut ulos hänen suustaan. Marie kumartui hänen puoleensa.

-Älkää pelätkö pikkuinen. Tämä on tarpeen tehdä, jotta teistä tulee siisti.

Katariina hymyili hänelle huumatun onnellista hymyä. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä Marie tarkoitti.

Katariina ei yhtään tiennyt minkä verran aikaa hän oli penkillä maannut, kun hän yhtäkkiä havahtui kipuun jaloissaan. Hän tajusi, että kaksi naista piteli häntä käsistä ja kolme jaloista. Yksi repi kuivunutta ainetta liuskoina pois ja ihokarvoja sen mukana. Kun toinen jalka oli käsitelty, oli vuorossa toinen. Kipu tuntui jälleen siinä, sillä toinen jalka oli ehtinyt jo osittain turtua kivun alla. Sitten nainen siirtyi ylemmäs ja repäisi kainalokarvat yhtenä kappaleena vasemmasta kainalosta. Katariina huusi. Kipu oli niin järkyttävä, että hän toivoi menettävänsä tajuntansa. Sitä armoa hänelle ei kuitenkaan suotu, vaan Katariina oli tajuissaan kun toinenkin kainalo siistittiin. Hän yritti rimpuilla irti, mutta naiset olivat turhan vahvoja ja hän itse liian huumattu. Aine ei kuitenkaan vienyt kipua pois, valitettavasti, sillä seuraavaksi oli vuorossa häpykarvoitus. Katariina kirkui tuskan kourissa, kun naiset repivät vahaa irti karvoineen. Heidän liikkeensä olivat nopeita, mutta tuska oli silmitön. Katariina itki ja rukoili, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Naisten lopetettua hän itki hiljaa ja torkahti siihen lopulta.

                      Katariina havahtui siihen, että Marie levitti viileältä tuntuvaa ainetta hänen revittyyn ihoonsa. Katariina tärisi aivan holtittomasti noustessaan kyynärpäidensä varaan.

-Ei, lapsukaiseni, kerätkää voimia. Tässä on hieman olutta,

Marie sanoi ja ojensi kolpakkoa. Katariina huomasi silloin, että hänellä oli valtava jano. Sen kummemmin ajattelematta hän tyhjensi kolpakon nopeasti. Vasta hetken perästä hän tajusi, että tämä olut oli ollut hiukan vahvempaa kuin edellinen. Katariina halusi kysyä, että miksi häntä oli kidutettu niin pahoin, mutta sanoja ei vain tullut. Marie tuntui kuitenkin ymmärtävän hänen hätänsä ja alkoi selittää jatkaen aineen sivelemistä hänen kainaloihinsa.

-Naisen kuuluu ajella kaikki muut karvansa paitsi hiukset. Ne ovat naisen kruunu. Ylhäinen domina keksi useita vuosia sitten paljon paremman keinon poistaa karvat kuin ajella ne tylsällä veitsellä. Ainoa huono puoli tässä tavassa on se, että ensimmäisellä kerralla se on kovin kivulias. Seuraava kerta on jo paljon helpompi. Karva näyttää kasvavan ohuempana takaisin, joten se johtuu varmaankin siitä.

Katariina toki tiesi karvojen vahapoiston. Hän tiesi myös, että jotkut siistivät sillä myös bikinirajansa, mutta se oli äärimmäisen kivulias keino siihen. Nyt häneltä oli vedetty sillä tavalla kaikki mahdolliset karvat. Iho kuumotti jaloissa, kainaloissa ja nivusissa. Marien levittämä öljy hieman helpotti kipua. Katariina oli oikeastaan hämmästynyt siitä, että naiset olivat osuneet täysin oikeaan olettamuksessaan karvan ohuuden ja kivun määrän suhteesta. Sitä hän myös ihmetteli, että mistä Blanche oli keksinyt tämän keinon.

-Kuinka domina Blanche keksi tämän,

Katariina sai kysyttyä käheällä äänellä.

-Hänen käsivarrelleen lensi kerran tahmea lehti. Kun hän repäisi sen irti, mukana lähti myös muutama karva,

Marie sanoi. Katariina mietti pitkän aikaa, sillä huumaantuneet aivot eivät kyenneet kovin selkeään ja nopeaan ajatteluun. Marien esittämässä väitteessä oli kuitenkin jotain perin omituista, sen Katariinakin ymmärsi ja sai lopulta ajatuksen juonesta kiinni.

-Miten dominan käsivarrelle on voinut lentää tahmea lehti, kun dominan käsivarret ovat hihojen alla piilossa,

Katariina kysyi matalalla äänellä, muodostaen sanansa hitaasti ja harkitusti. Marie kohotti häneen katseensa ja tämän ystävälliset kasvot sulkeutuivat naamioksi, jonka taakse ei voinut nähdä. Nainen kohautti vain harteitaan ja siihen Katariinan oli tyydyttävä. Hetken päästä Marie lopetti voitelun ja auttoi Katariinan ylös.

-Muutamaan päivään iholle ei voi laittaa tuoksuvaa voidetta tai se kirvelee. Alamme käyttää tuoksuöljyjä ja voiteita vasta kun iho on parantunut,

Marie totesi asiallisesti ja veti Katariinan ylle laajan kankaan, jossa oli kaula-aukko leikattuna, mutta ei varsinaisia hihoja. Katariina tunsi palelevansa. Marie nosti hänen harteilleen toisen kankaan, jossa oli huppu. Se ei ollut riittävän pitkä hänelle, mutta se oli puhdas ja sai luvan kelvata. Marie johdatti hänet takaisin tyhjään rouvashuoneeseen. Naisen poistuessa hetkeksi Katariina käytti tilaisuutta hyväkseen ja kyykistyi astian päälle. Hän tunsi olonsa hiukan epävarmaksi pyyhkiessään itseään sammalella, mutta pakko se oli kun muutakaan ei ollut tarjolla. Hän ehti hädin tuskin takaisin vuoteelle, kun Marie jo palasi mukanaan kulhollinen höyryävää lientä, kolpakko ja pala leipää. Katariinan maha kurisi äänekkäästi ja hän antoi sen vuoksi painua syrjään sen häiritsevän ajatuksen, että kädet olivat jääneet pesemättä. Katariinan teki mieli kysyä miksi hän ei saanut jotain vähän vahvempaa, mutta ajatteli sitten, että parempi lienee olla uhmaamatta kohtaloaan ja tyytyä siihen vähäänkin mitä sai. Sen lisäksi hän tunsi sittenkin olevansa äskeisen rääkin jälkeen niin heikko, että hän tuskin olisi jaksanut syödä kovin vahvasti.

Liemi oli onneksi kuumaa ja yhtä hyvää kuin aiemminkin ja nyt oli sentään reiluhko palanen tummaa leipääkin. Leipä oli hiukan erikoisen makuinen. Se oli kyllä rukiista tehty, mutta se ei maistunut lainkaan samanlaiselle kuin suomalainen ruisleipä. Hän nautiskeli ruokansa ja joi oluen vasta sen jälkeen. Se oli jälleen laimeaa.

Ikkunasta Katariina näki, että aurinko oli laskemassa, joten kellon varmaankin olla jossakin kahdeksan tietämillä. Se johti hänen ajatuksensa nukkumiseen, joka taas herätti kysymyksen siitä millaiset petijärjestelyt täällä mahtaisivatkaan olla. Hänen ruumistaan pakotti joka puolelta ja väsymys kaiken tapahtuneen jäljiltä painoi raskaana luomilla. Katariinalta pääsi haukotus.

-Väsyttääkö,

Marie siirtyi heti hänen viereensä. Katariina nyökkäsi. Marie tarttui häntä kevyesti käsivarresta ja ohjasi vuoteen vierelle. Tällä kertaa Katariina ei jaksanut vastustella, kun Marie riisui kaavun hänen yltään. Hienoisesti järkyttyneenä hän joutui toteamaan, että vuoteeseen oli mentävä alasti. Koska Katariinalla ei paljon vaihtoehtoja ollut, hän kipaisi pikaisesti peittojen alle mieluummin kuin jäi seisoksimaan alastomana keskelle lattiaa. Marie osoitti hänelle paikan seinän vierestä. Sinne hän väsyneenä kömpi ja vaipui jonkin ajan kuluttua uneen.