Osa 26

Tuossa eilen väsyksissäni hieman sekoilin ja kaksi osaa ovat nyt siis väärässä järjestyksessä, mutta eipä tuo mitään. Pääasia, että molemmat sieltä löytyvät. Ja jatketaan.

....................................

                      Seuraavana aamuna Katariina heräsi hirvittävään pahoinvointiin. Hän ehti hädin tuskin loikata Jonin yli ja syöksyä lattialle, kun oksennus jo poltti hänen kurkussaan ja tuli rajuna kaarena astiaan. Jon loikkasi Katariinan viereen ja tuli tukemaan häntä kouristusten ravistellessa yhä uudestaan ja uudestaan hoikkaa ruumista. Niiden vihdoin lakattua Jon nosti Katariina vuoteeseen ja pyyhki kostutetulla kankaalla hänen kasvojaan.

-Se eilinen ruoka,

Katariina mutisi.

-Mitä siitä,

Jon kysyi.

-Se maistui omituiselle,

hän vastasi voipuneella äänellä. Jon rypisti kulmiaan.

-Minusta se oli ihan tavallisen makuista.

-Niin tietenkin oli, kun sinä olet tottunut syömään ihan mitä tahansa, mutta minä en ole ja minun vatsani on hyvin herkkä,

Katariina sai kivahdettua ennen kuin seuraava pahoinvoinnin aalto hyökyi hänen ylitseen.

-Jos minä pyydän Hallveigin tänne,

Jon sanoi anovalla äänellä Katariinan lopettaessa yökkimisensä. Nainen sai nyökättyä. Vikkelästi Jon puki vaatteet ylleen ja kiiruhti hakemaan Hallveigia. Tämä tuli sisään huoneeseen miltei miehen vetämänä. Hallveig vilkaisi vain kerran Katariina ja kääntyi sitten Joniin päin.

-Ensimmäiseksi, sinä menet ulos. Hae vaimollesi vähän maustettua viiniä. Jon, vähän,

Hallveig täsmensi ja patisti toisen käytävään. Sitten nainen käveli Katariinan sängyn viereen rauhallisen oloisena.

-Kas niin, kyllä se kohta helpottaa,

Hallveig sanoi laulavalla äänellään ja siveli viileällä kädellä Katariinan otsaa.

-Jos sinä sanot tästä Jonille, niin minä vannon vääntäväni sinun niskasi nurin, heti kun kykenen,

Katariina ähki. Se nosti hymyn Hallveigin kasvoille.

-Ei, älä sano sitäkään,

Katariina varoitti ennen kuin nainen ehti suutaan avata. Hän ei ollut juuri nyt siinä tilassa, että olisi halunnut kuulla onnitteluja tilansa suhteen, sillä Katariina oli jo ehtinyt laskea yksi plus yksi ja saanut vastauksen. Hän oli raskaana.

-Vai eilinen ruoka,

Hallveig vain kommentoi myhäillen ja Katariina yritti luoda tähän varoittavan katseen, mutta samassa hänen oli kumarruttava vuoteen laidan yli ja yökittävä sappinesteitä, koska mitään muuta ei enää tullut. Sinä aikana Jon käväisi huoneessa ja joutui Hallveigin ulosheittämäksi.

-Ota vähän viiniä. Sinä tarvitset jotain sisääsi. Saat kohta leipää,

nainen jutteli rauhoittavasti ja antoi Katariinalle kulauksen pienestä tuopista. Se ei ollut erityisen hyvää, mutta tässä vaiheessa Katariinasta alkoi tuntua siltä, että hän joisi vaikka kuravettä jos se helpottaisi oloa.

Jonkin ajan kuluttua viini alkoi lämmittää vatsaa ja pikkuhiljaa Katariinan olo helpottui. Se ei ollut vieläkään loistava, mutta nyt hän pääsi jo ylös ja sai puettua vaatteet päällensä. Jon kävi ovella ja toi pienen viipaleen leipää, jota Katariina järsi kiitollisena Hallveigin letittäessä hänen hiuksiaan. Saatuaan työnsä tehtyä nainen käveli ovelle ja avasi sen.

-Meidän on syytä lähteä mahdollisimman pian. Armollisen rouvan on parempi sairastaa linnassa kuin täällä,

Hallveig sanoi käskemään tottuneella äänellä.

-Miten hän jaksaa ratsastaa,

Jon kysyi huolissaan.

-Minä luulisin, että hänen olonsa saattaa helpottua, kun pääsemme raittiiseen ilmaan kaupungin ulkopuolelle.

Hallveig sai pidettyä kasvonsa ilmeettöminä, vaikka Katariina saattoi tuntea laverille asti kuinka nainen suorastaan kiehui riemusta.

Ratsastus kaupungin läpi oli ollut hirvittävin kokemus, mitä Katariina oli eläissään täytynyt kohdata. Hajut hyökyivät päälle joka puolelta ja laittoivat vatsan kouristamaan tuskallisesti. Hän yökki tyhjää tuskallisesti. Jon oli ottanut Katariinan eteensä ja nyt hän sai ratsastaa hajareisin. Tällä tavoin asento oli tukeva ja Jon sai kätensä kiedottua Katariinan vyötärölle. Kun kaupunki vihdoin jäi taakse, Katariina itki helpotuksesta.

Muuten ratsastus meni kuumeisessa horteessa. Katariina tunsi ruuminlämpönsä nousevan ja se aiheutti vilunväristyksiä, jotka repivät hänen äkkiä heikkenevää kehoaan. Kaiken sumun ja usvan keskelläkin hän tiesi, että osittain kuume johtui järkytyksestä, jonka raskaus hänessä aiheutti. Katariina kuuli miesten keskustelevan miten suojautua ja ryhmittyä mahdollisen hyökkäyksen tullessa, mutta hän ei kyennyt keskittymään heidän puheeseensa. Pelkkä ajatuskin vaarasta sai Katariinan hiljaa itkemään kuumeen kourissa. Viitta onneksi peitti hänen kasvonsa. Kun linnoitus viimein tuli näkyviin, Katariina itki taas. Tällä kertaa helpotuksesta. He olivat selvinneet ja hän oli elossa. Vielä.

Jon Viikinki kantoi sairaan vaimonsa suoraan heidän vuoteeseensa ja domina Blanche seurasi huolestuneena perässä. Katariina hymyili valjusti naiselle tämän kumartuessa hänen ylitseen ja sitten kuume laittoi hänet taas tärisemään niin, että hän oli pudota vuoteesta. Domina antoi käskyjä ja Katariina riisuttiin ja asetettiin peiton alle. Jonkin ajan kuluttua hän viimein vaipui armahtavaan uneen.

Katariinan herätessä oli pimeää. Hän tunsi kauhukseen pahoinvoinnin jälleen alkavan ja liukui ulos vuoteesta vapisevin jaloin. Katariina yökkäsi rajusti, sillä astiassa oli muita jätöksiä ja niiden haju sai hänet kouristelemaan pahemmin kuin aikaisemmin. Jon oli salaman Katariinan vierellä ja auttoi hänet vuoteeseen kohtauksen mentyä ohi.

-Minua pelottaa,

Jon kuiskasi järkyttyneenä. Katariina ei jaksanut olla vastuussa miehen tunteista.

-Hae minulle puhdas vati, ole niin ystävällinen,

hän huohotti. Katariina ajatteli, että häneltä lähtisi taju jos hänen vielä täytyisi mennä astian ylle. Jon hypähti ovelle ja antoi käskyn miehelle oven takana. Sitten hän palasi takaisin Katariinan vierelle. Kuka tahansa toinen mies näyttäisi tällaisessa tilanteessa alastomana naurettavalta, mutta ei Jon, Katariina ajatteli. Se oli typerä ajatus, mutta hän ei tainnut oikein olla vastuussa omista ajatuksistaan juuri tällä hetkellä.

Jon silitti Katariinan hiuksia ja kesti vähän aikaa ennen kuin nainen ymmärsi, että mies itki hiljaa. Hän nosti tärisevän kätensä ja laski sen Jonin hiuksille.

-Mitä sinä itket,

Katariina sai kähistyä. Kurkku alkoi tuntua turvonneelta ja kipeältä rajun oksentamisen vuoksi.

-Minä pelkään että sinä olet saanut minun piittaamattomuuteni takia jonkin taudin ja kuolet niiden ruokien vuoksi,

Jon nyyhkäisi. Katariina olisi nauranut jos olisi kyennyt.

-Rakas Jon, en minä kuole. Toivottavasti,

hän mutisi vaivalloisesti. Mies otti Katariinan käden hiuksistaan ja suuteli sitä kiihkeästi. Naisen teki mieli sanoa, että jos tämä oli jonkin suhteen ollut piittaamaton, niin se oli ehkäisy, mutta eihän hän sitä voinut sanoa. Katariina rohkaisi mielensä.

-Jon. Minä voin pahoin vielä monta päivää ja jos sinä nyyhkit koko sen ajan, sinun silmäsi valuvat poskille.

Katariina tavoitteli ääneensä ankaruutta. Mies nosti päänsä ja katsoi häntä kynttilän valossa.

-Mitä sinä tarkoitat?

Jonin ääni oli kummastunut.

-No yleensä naiset voivat pahoin ollessaan raskaana,

Katariina huokaisi. Hän ei tiennyt mitä Jon olisi kommentoinut jos olisi saanut tilaisuuden, sillä juuri silloin Kolli astui sisään ja toi vadin, eikä yhtään hetkeä liian aikaisin. Katariina ajatteli, että hän todellakin saattaisi kaikesta huolimatta kuolla tai ainakin sellainen toive alkoi saada sijaa hänen ajatuksissaan. Kouristelun viimein lakatessa Katariina nyyhkytti jälleen ja hellästi Jon pyyhki hänen kasvojaan.

-Sinä saat minun lapseni,

mies sanoi ihmeissään. Se oli niin hölmösti todettu, että siihen olisi voinut sanoa aika monta ikävää kommenttia, mutta heikko Katariina ei saanut ulos yhtäkään. Mies painoi päänsä hänen päätään vasten ja itki nyt onnesta.

-Hyvähän se sinun on olla onnellinen. Minä se tässä vain sen kannan ja kärsin pahoinvoinnit ja synnytyksen,

Katariina voihki käheästi. Jon suuteli häntä otsalle ja kapusi sitten sänkyyn hänen vierelleen. Mies ei sanonut mitään, silitteli vain. Mitä siihen olisi ollut sanomista?

Puolilta päivin Katariina alkoi vihdoin tuntea olevansa elossa. Hallveig oli tuonut joistakin marjoista puserrettua mehua ja palan kuivaa leipää. Kun ne viimein olivat pysyneet Katariinan vatsassa, oli Hallveig pessyt hänet kankaan palalla, pukenut ja letittänyt hiukset yksinkertaisesti kahdelle paksulle letille. Huivista Katariina oli kieltäytynyt. Hieman huteran oloisena Katariina kulki Hallveigin kanssa rouvashuoneeseen. Elianor riensi heti häntä vastaan.

-Rakas ystävä, nyt me kaikki odotamme,

nainen pamautti ja Katariina jähmettyi paikalleen. Elianor halasi häntä ja Katariina sai väkisin puristettua hymyn kasvoilleen.

-Minullakin on ollut aika paha olo, mutta ei niin paha kuin sinulla,

Elianorin sirkutus tunkeutui Katariinan kauhusta lamaantuneeseen mieleen. Hän vältti tarkasti katsomasta domina Blancheen.

-Onneksi olkoon,

Katariina mutisi.

-Voi sinua. Sinulla on tietenkin vielä heikko olo. Käy istumaan,

nuori domina touhusi ja Katariina todellakin tunsi heikotusta jäsenissään. Se vain ei johtunut kaikkinensa siitä syystä kuin Elianor kuvitteli. Katariinahan oli jo aika päivää sitten ymmärtänyt, että Feris oli hedelmätön, joten tämä lapsi olisi Haraldin. Tulisi toinen järkyttävä synnytys, joka johtaisi mitä todennäköisimmin Elianorin ja Haraldin kuolemaan. Katariina tunsi vatsansa kouristelevan, mutta nyt se johtui pelosta. Elianorin iloinen puhe valui ohi hänen korviensa. Katariinan täytyisi puhua naisen kanssa kahden ja samoin Haraldin. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tilanteelle voisi tehdä.

-Minusta tuntuu siltä, että haluan käydä hieman ulkona kävelemässä,

Katariina sanoi kun puheeseen tuli tauko. Naiset pitivät sitä hyvänä ajatuksena. Blanchella oli asioita, joista täytyi huolehtia ja Elianor meni hänen mukaansa, joten Katariina päätti etsiä ensin käsiinsä Haraldin.

Matkalla puutarhan katoksen alle Katariina yhytti Kollin ja pyysi tätä viemään viestin miehelle. Katariina ja Hallveig ehtivät istua hetken ennen Haraldin saapumista.

-Minä astun vähän kauemmaksi,

Hallveig sanoi miehen tullessa.

-Ei Hallveig, tässä ei ole mitään sellaista mistä sinä et jo tietäisi. Istu paikallasi,

Katariina komensi ja viittasi sitten miestä istumaan. Harald istahti raskaan oloisesti.

-Tiedätkö sinä että Elianor on raskaana,

Katariina meni suoraan asiaan. Haraldin kasvoille nousi hymy.

-Eikö olekin hyvä uutinen! Togesin linnoitus saa vihdoin perillisen,

mies sanoi niin tyytyväisenä, että Katariina melkein haukkoi henkeään. Hallveig purskahti nauruun.

-Sinä paksukalloinen idiootti,

norjalaisnainen heitti ja tämä sai miehen kasvot jähmettymään.

-Harald, tiesitkö sinä sitä, että Ferisin siemenessä ei ole elämää? Hän ei voi saada lasta,

Katariina sanoi niin jäätävän rauhallisesti, että melkein saattoi nähdä miehen hiusten nousevan pystyyn sanojen merkityksen saavuttaessa viimein tämän aivot.

-Sinä et tainnut kertaakaan tulla kiimassasi miettineeksi, että Feris oli Galianan kanssa naimisissa monta vuotta ennen kuin nainen tuli raskaaksi ja silloinkaan lapsi ei ollut linnanherran,

hän jatkoi säälimättömästi ja mies oli äkkiä kuolemanvakava.

-Ymmärrätkö sinä Harald, että hedelmättömyys voi johtua joko miehestä tai naisesta, ei pelkästään naisesta?

Tähän mies vihdoin nyökkäsi. Katariina melkein huokaisi helpotuksesta. Hän oli pelännyt, että hänen täytyisi jollain tavalla todistaa väitteensä siitä, että mieskin voi olla hedelmätön.

-Minä en tiedä mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Suosittaisin kuitenkin lämpimästi, että ennen armollisen rouvan synnytystä sinä lähdet linnoituksesta millä tahansa syyllä. Pahimmassa tapauksessa lapsi syntyy vahvasti punatukkaisena ja se suorastaan kirkuen osoittaa isyyttä johonkin toiseen suuntaan,

Katariina sanoi lempeämmin. Mies painoi häpeissään päätään.

-Minä ehdotan omasta puolestani, että sinä olisit nyt hyvin varovainen Harald Eiriksson. Pidä huolta miten katsot ja mihin katsot. Feris de Togesin epäilykset ovat taatusti heränneet, sillä hän ei ole tyhmä mies. Me saatamme nyt ainoastaan toivoa, että lapsi olisi mahdollisimman paljon äitinsä näköinen,

Hallveig heitti ilmaan järkevän varoituksen sekä toiveen.

-Minä puhun Elianorille ja taon järkeä siihen pieneen hölmöön päähän,

Katariina puolestaan ilmoitti.

-Minulla ei kai paljon ole tässä asiassa sanottavaa,

Harald murahti alistuneesti.

-Minä todella toivon ettei ole. Vahinko on tapahtunut ja sille ei voi enää mitään. Hallveig on kuitenkin oikeassa. Feris taatusti vahtii nyt vaimonsa liikkeitä hyvin tarkasti ja seuraa samalla kuka tätä katselee liian pitkään. Hän ei todellakaan ole typerä.

-Ei taida olla mitään mahdollisuutta, että te olisitte erehtyneet,

Harald sanoi melkein anoen. Katariina ja Hallveig pudistivat päätään yhtä aikaa.

-Olen pahoillani Harald, mutta en todellakaan usko sitä. Pieni mahdollisuus on toki aina olemassa, mutta..,

Katariina huokaisi syvään. Se sai Haraldin hartiat lysähtämään hetkeksi. Sitten miehen ryhti oikeni.

-Minusta tulee isä,

tämä totesi ilkikurisesti virnistäen. Katariinan silmät pyöristyivät.

-Uskallapas viljellä tuota lausahdusta laajemmalti ja minä tulen jonain yönä ja leikkaan sinulta kalusi irti,

hän ärähti miehelle. Tämä sai Haraldin vain virnistelemään entistä leveämmin.

-Jon valitsi hyvin,

mies totesi tyytyväisenä, nousi ja poistui. Hänen päästyään kuulomatkan ulkopuolelle Katariina ensimmäisen kerran elämässään sadatteli pitkän rimpsun aitoja suomalaisia kirosanoja.

-On varmaan ihan hyvä etten minä ymmärtänyt tuosta sanaakaan,

Hallveig totesi kulmat kohollaan. Katariina ei edes vaivautunut vastaamaan.

Myöhemmin iltapäivällä hän talutti Elianorin samaan paikkaan, sillä muureilla oli aivan liian kuuma. Ellei vieressä olisi ollut merta, ilma olisi seisonut ja väreillyt. Muurien sisäpuolelle tuuli ei valitettavasti tullut kuin aika ajoin pyörähtämään viilentävästi. Katariina tunsi hien valuvat kylkiään pitkin ohuesta kankaasta huolimatta. Tänään olisi varmaan aika käväistä kunnolla kylvyssä.

Katariina istutti Elianorin vierelleen ja oli jonkin aikaa vaiti. Nainen oli niin lapsellisen onnellinen raskaudestaan ja hänestä tuntui pahalta romahduttaa tämän maailma. Siitä oli nyt kuitenkin Elianorin henki kiinni ja tässä vaiheessa myös Haraldin. Lapsen synnyttyä ei enää mitään olisi tehtävissä. Katariina huokaisi raskaasti.

-Rakas Elianor. Minä varoitin sinua kauan sitten, mutta sinä et pitänyt viisaana kuunnella. Nyt sinä olet pahassa pulassa.

Elianor jäykistyi ja naisen katse muuttui levottomaksi.

-Minä tiedän sinusta ja Haraldista.

Seurasi pitkä hiljaisuus.

-Mitä sinä aiot tehdä,

Elianor kysyi kireällä äänellä.

-Minä? Tehdä? Ei minun tarvitse tehdä tai sanoa mitään. Kaikki on tehty ja sanottu kun lapsi syntyy.

Katariinan äänessä oli synkkää lopullisuutta ja Elianorin silmät rävähtivät kauhusta selälleen. Naisen kädet alkoivat vapista ja meripihkan värisiin silmiin nousi suuret kyyneleet. Katariina ei kyennyt tekemään elettäkään.

-Minä en yhtään ajatellut,

Elianor vaikeroi onnettomana.

-Minä tiedän ettet sinä ajatellut. Tämä niin kovin huumaava hovirakkaus kuulostaa juuri nimenomaan kaiken järjen yläpuolella olevalta. Sen ei voi varsinaisesti väittää pitävän ajattelua arvossa,

Katariina totesi kuivasti, mutta heltyi sitten toisen hädän edessä.

-Minä en pysty sinua auttamaan mitenkään. Kukaan ei pysty. Jos Jumala suo, lapsi menee kesken ja salaisuutesi säilyy.

Se oli kovasti sanottu, mutta totta. Katariina lohdutti nuorta dominaa sylissään.

-Kas niin. Rauhoituhan nyt,

hän tyynnytteli ja pyyhki Elianorin kyyneleitä.

-Sinun täytyy nyt olla hyvin varovainen. Feris ei ole tyhmä mies. Hän on jo laskenut kuinka monta vuotta meni ennen kuin Galiana tuli raskaaksi ja muistaa miten se päättyi. Feris katselee sinua tarkasti ja seuraa jokaista askeltasi. Yksi väärä katse, väärä askel, kurottava käsi ja sinä olet kuollut ja Harald myös. Ei enää yhtään tapaamista sen miehen kanssa, ei yhtään haikeaa ja rakastunutta katsetta. Jos onni on oikein hyvä, lapsesta tulee sinun näköisesi.

Muuta Katariinan ei tarvinnut sanoa. He molemmat tiesivät miten se päättyisi. Jos lapsi olisi väärän näköinen, Elianor tapettaisiin synnytyksen kärsimysten jäljiltä niille sijoilleen. Kerran loukattu Feris ei tuntisi armoa. Elianor nyökkäsi vakavana. Katariina oli tehnyt kaiken mikä tehtävissä oli.

Illallinen sujui hilpeissä merkeissä, kun Elianorin ja Katariinan raskaudet julkistettiin virallisesti. Sen vuoksi olisi tietenkin ryypättävä.

-Jos sinä juot enemmän kuin tuon yhden tuopin, saat nukkua täällä hallissa penkillä,

Katariina varoitti. Jon katsoi kaihoisasti täysiä kannuja ja huokaisi sitten.

-Tämä taitaa olla nyt niitä voimakkaita mielipiteitä juomisesta,

mies sanoi apeana. Katariina nyökkäsi lyhyesti. Jon huokaisi uudestaan.

-No, jos sinun täytyy kärsiä sen vuoksi, että sinä saat minulle lapsen, on oikein ja kohtuullista että minäkin vähän kärsin,

mies sitten totesi vähän pirteämmin. Katariinan kulmat lennähtivät otsalle. Se taisi olla suorastaan vallankumouksellinen ajatus tässä ajassa, eikä hän ymmärtänyt kuinka mies todella saattoi osoittaa niin suurta kypsyyttä.

-Minä yllätin sinut, enkö vain,

Jon myhäili tyytyväisenä.

-Kyllä, sinä todellakin yllätit minut. Minä jopa menisin niin pitkälle, että sanoisin pahasti pelkääväni sinun ehkä osaavan ajatella,

Katariina huomautti kirpeästi. Jonin vieressä istuva Kolli Kivisydän ratkesi hersyvään nauruun.

-Sinulla on tuossa vähän koulutettavaa,

mies sanoi Jonille hyväntahtoisena ja jatkoi:

-Sinuna minä kuitenkin pitäisin varani. Rouvan kieli on terävä kuin tikari. Usko minua, minä tiedän.

Tällä kertaa oli Katariina vuoro herahtaa nauruun ja hän katsoi Kollia ilkikurisesti.

-Minä olen tainnut laittaa sinut aika koville,

hän totesi kysyvästi ja mies nyökkäsi muka synkkänä.

-Odota vain kun olet ollut yhtä kauan hänen terävän kielensä ulottuvissa kuin minä olin. Ja minä olin sentään vain hänen ritarinsa,

Kolli sanoi päätään pudistellen ja nosti kätensä avuttomina ylös.

-Niin, minulla alkaa olla jonkinlainen aavistus tästä asiasta,

Jon sanoi niin hyväntuulisena, että Katariinan teki mieli suudella tätä siinä paikassa. Se saisi kuitenkin odottaa hieman yksityisempää hetkeä.

Pahoinvointi kesti seuraavat neljä viikkoa ja sinä aikana Katariina laihtui entisestään. Hallveigin raskaus taas alkoi hiljalleen näkyä pyöristyvänä vatsana. Kun viimein koitti ensimmäinen aamu ilman oksentamista, Katariina herätti Jon Viikingin hyvin keskittyneellä suudelmalla ja ehdotti päivän aloittamista vähän eri tavalla. Jälkeenpäin Katariina totesi kiusoitellen miehelle, että hän oli suorastaan ällistynyt kuinka helposti tämä oli hänen suunnitelmaansa myöntynyt.