Osa 12

                      Katariinan sisällä kuohui niin suuri ärtymys, että hänen teki mieli paiskoa tavaroita ympäriinsä. Hän oli edellisenä päivänä toimittanut Elianorin mahdollisimman pian pois. Onneksi mies oli ymmärtänyt olla ilmaisematta itseään linnanherran vaimolle. Nöyryytys olisi ollut kahta kauheampi. Nyt Katariina pelkäsi sydän kylmänä, että Jon Viikinki menisi puhumaan Ferisille kuulemastaan keskustelusta. Miten ihmeessä hän voisi kohdata miehen kahdestaan ja puhua tälle? Elianor oli käsittämättömän suuressa vaarassa eikä edes itse tiennyt sitä. Katariinalla ei ollut aavistustakaan siitä mikä hänen oma kohtalonsa olisi jos tulisi ilmi, että hän oli tietoinen nuoren rouvan himoista, ja tulisihan se. Naisia tapettiin täällä aika pienistä syistä ja nyt Katariina tunsi miekan heiluvan päänsä yllä. Hänen täytyi löytää keino! Epätoivo ja pelko ajoivat Katariinan yksin ulos rouvashuoneesta ja kävelemään pitkin linnan käytäviä. Hän oli niin kovasti toivonut eilen illalla, että olisi saanut tilaisuuden puhua heti välittömästi norjalaisen kanssa, mutta tietenkään se ei ollut juuri sinä iltana onnistunut. Sydän ja sielu kylmänä pelosta hän oli seurannut mahdollisimman vaivihkaa Jonin ja Ferisin ilmeitä. Niiden perusteella linnanherra ei vielä tiennyt tilanteesta, ja jos se vain mitenkään Katariinasta riippui, ei tulisi tietämäänkään.

Hän etsi vaivihkaa merkkejä Jon Viikingistä, mutta tätä ei näkynyt missään. Katariinan olisi pakko uskaltautua ulos linnasta. Miestä ei näkynyt myöskään sisäpihan puolella. Siellä löyhkäsi, kuten tavallista, sillä jätteet kerättiin tynnyreihin ja ne vaihdettiin uusiin vasta iltapäivällä. Katariinalle oli kehuttu kasvot loistaen, kuinka tämä linna oli poikkeuksellinen paikka eikä täällä haissut kuten muualla, mutta jostain kumman syystä hän oli kovasti eri mieltä tästä asiasta.

Vaikka Katariinaa se pelottikin, niin hän käveli määrätietoisesti ulkopihan puolelle. Siellä kuului normaalia miesten älähtelyä ja huohotusta näiden saadessa harjoitusta taistelun jalosta taidosta. Viimein hän näki etsimänsä miehen tallirakennuksen lähellä. Tämä näytti olevan keskellä jotakin työtä. Katariina käveli Jonin luokse päättäväisin askelin. Meni syteen tai saveen, hän ajatteli. Nyt ei ollut vaihtoehtoja. Katariina oli valmis riskeeraamaan kaiken, myös oman kunniansa, joka väkisinkin oli uhattuna kun nainen lähestyi vierasta miestä.

He seisoivat jonkin aikaa täysin puhumatta. Jon ei katsonut Katariinaan vaan piti silmänsä käsittelemissään pitkulaisissa puupaloissa. Mies oli piirtänyt niihin jonkinlaisen kuvion ja kovertanut toisesta kuvion sisustan pois. Kun hiljaisuus tuntui vain jatkuvan, Katariina rohkaisi mielensä ja päätti avata suunsa.

-Herra, mitä te teette?

Jon otti käteensä jonkinlaisen työkalun ja silmäili sitä tarkasti ennen kuin kokeili sitä puuhun.

-Miksi se kiinnostaa armollista neitoa,

mies kysyi hieman kireällä äänellä. Omassa ajassaan Katariina olisi tiennyt heti muutamia tarkoin valittuja sanoja, joita hän olisi tälle kaverille heitellyt. Nyt hän kuitenkin nielaisi kiukkunsa miehen käytöksen vuoksi ja päätti vaikka madella tämän edessä, jos se vain pelastaisi Elianorin hengen.

-Miksi ei,

Katariina kysäisi ja mies jähmettyi paikoilleen. Niin, Katariina tiesi ettei se ollut tyypillinen tapa puhua. Hän täytyi kuitenkin saada jotenkin kiinnitetyksi miehen huomio. Jon katsahtikin pikaisesti Katariinaan ja käänsi silmänsä sitten takaisin käsillä olevaan työhön. Mies alkoi kovertaa puuta.

-Kolli kertoi keskustelleensa teidän kanssanne,

Jon sanoi lyhyesti.

-Miten sen nyt ottaa. Kyllä se taisi enemmänkin mennä niin, että hän väitti minun olevan noita ja syytti sitten vielä tyhmäksikin,

Katariina sanoi nuivasti ja kääntyi nyppimään lähellä seisovasta pensaasta lehtiä. Hän aisti saaneensa miehen puheillaan pois tasapainosta. Nyt tämä parhaillaan mietti, että mikä ihmeen nainen Katariina oli kun puhui miehelle kuin vertaiselleen. Hän kääntyi katsomaan Jonia hymyillen vinosti toinen kulmakarva koholla.

-Kaiken lisäksi hän oli hyvin epäkohtelias ja sinutteli minua koko keskustelun ajan,

Katariina heitti kepeästi. Nyt Jon ei enää kyennyt estämään naurua kohoamasta ilmoille.

-Vai niin, te olette tyhmä noita jota vielä sinutellaan,

mies sanoi ja Katariina ajatteli kuivasti olevansa vallan hurmioitunut, kun tämä osoitti alkeellisia merkkejä huumorintajusta.

-Nyt tämä noita haluaisi kuitenkin tietää mitä te teette,

Katariina jatkoi. Jon katsoi häneen silmät sirrillään.

-Te ette toden totta ole tavallinen nainen ja voitte olla varma että se on sanottu jo monta kertaa ja tullaan vielä sanomaankin. Noilla silmillä te voisitte vaikka ollakin noitakin. Minä kuitenkin kuulin teidän olevan kristitty.

-Olen pahoillani että pilasin huvinne ja osoittauduinkin tavalliseksi ihmiseksi,

Katariina oli olevinaan pahoittelevan näköinen. Jon nauroi uudestaan.

-Teidän maineenne menee kun seisotte täällä minun kanssani kahdestaan,

mies sitten varoitti.

-Kahdestaan,

Katariina kysyi ällistyneenä ja heilautti kädellään kaaressa. Joka puolella näkyi ihmisiä.

-Herra, minä olen kunniallinen neito enkä koskaan näyttäydy kenenkään miehen kanssa kahden,

Katariina sitten tokaisi vakavoituneena. Mies oli selkeästi hämmentynyt. Teknisesti ottaen Katariina oli tämän kanssa kahden, vaikka joka puolella oli ihmisiä. Paikalla ei ollut toista naista tai muuta selkeää vahtia, joka näyttäisi huolehtivan neidon kunniasta. Tiedä minkälaisia suullisia sopimuksia ja kiihkeitä valoja heidän oletettaisiin lausuvan toisilleen muiden kuulematta.

-Tosin taidan olla lähellä sitä rajaa, jolloin minua aletaan kutsumaan kunniallisen neidon sijasta onnettomaksi akaksi. Jotenkin minä pidän siitä neidosta enemmän,

Katariina jatkoi tuumivasti ja tiesi keimailevansa. Jon nauroi sydämensä pohjasta.

-Te olette huvittava pieni olento,

mies tokaisi.

-Pieni? Sanokaa se näille,

Katariina mutisi. Tässä vaiheessa Jon nauroi jo vesissä silmin.

-Teidän on lakattava naurattamasta minua. Me herätämme pahennusta,

Jon sanoi ja vakavoitui viimein suunnattomin ponnistuksin. Katariina ymmärsi olleensä hyvin uhkarohkea, mutta hän ei voisi perääntyä. Hänen oli saatava mies kuuntelemaan.

-Te olette äärimmäisen epäkohtelias. Ette ole vieläkään kertonut mitä te teette,

Katariina muutti puheenaihetta. Mies muuttui heti kohteliaaksi saadessaan moitteen.

-Minä teen uutta huotraa,

Jon vastasi.

-Niinkö? Miten se tapahtuu,

Katariina kysyi nyt aidosti kiinnostuneena. Jon vilkaisi ympärilleen.

-Katsotaanpa saisimmeko teille järjestettyä jonkun seuraksi. En halua teille, enkä itselleni, ongelmia,

Jon sanoi ja huomasi yhden palvelustytöistä.

-Hänkin on tyhjää parempi.

-En minä voi seisottaa häntä hänen työstään! Enemmän minulle siitä suututaan ja myös hän saa siitä ongelmia,

Katariina kauhistui. Samassa ritari Ramons käveli esille. Katariina nyökkäsi hänelle ja jäi odottamaan sydän jyskyttäen, että mies ehtii heidän luokseen. Nyt tai ei koskaan, hän ajatteli. Tämän oli pakko onnistua.

-Herra isä, haluaisin kysyä neuvoanne,

Katariina sanoi nöyrästi. Ritari Ramons näytti siltä ettei hän tiennyt mitä ajatella.

-Puhukaa Catherine,

hän viimein sanoi. Katariina tiesi, että hänen tuleva pyyntönsä olisi tavaton eikä millään tavalla perusteltu.

-Tämä herra tässä on tekemässä uutta huotraa. Minua kiinnostaisi kovasti seurata miten se tapahtuu ja hän on ilmaissut voivansa antaa minun katsella. Me kuitenkin pelkäämme, että se herättää pahennusta ja pahoja puheita, jos näyttäydymme tällä tavoin kahden. Miten te neuvotte minua isäni,

Katariina puhui rauhallisella ja matalalla äänellä. Puhe ei ollut kovin hyvin muotoiltu, mutta parempaankaan hän ei pystynyt. Ramons liikahteli hieman hermostuneesti. Kaikki olisi nyt kiinni siitä miten tämä asian ratkaisisi. Oliko hän kyennyt vakuuttamaan ritarin? Toisaalta Ramons tiesi, että Katariina oli kiinnostunut lähes kaikesta mahdollisesta ja sen varaan hän nyt asian laski.

-Peires,

ritari lopulta komensi palvelijansa paikalle.

-Seisokaa tässä lähellä ja katsokaa ettei tyttäreni kunnia vaarannu,

Ramons sanoi ja Katariinan teki mieli kirkua riemusta.

-Te olette aina yhtä viisas isä,

Katariina sanoi ja polvistui nöyrästi miehen edessä.

-Minä en tiedä mitä ajatella teistä,

Jon mutisi, kun ritari oli kävellyt pois ja Katariinalle oli tuotu penkki jolla istua. Peires asettui kohteliaasti kuulomatkan ulkopuolella, vaikka antoi koko olemuksellaan ymmärtää olevansa tarkkailemassa ja kuuntelemassa heidän keskusteluaan. Katariina oli miehelle hyvin kiitollinen.

-No niin, mitä te haluatte tietää,

Jon kysyi ja työskenteli samalla.

-Kaiken,

Katariina vastasi.

-Kaiken mistä,

mies kysyi. Tämä tuntui nopeasti oppivan keskustelun rytmin.

-No nyt ensin siitä mitä te teette.

Katariina näki taas miehen suupielissä käyvän hymyn, mutta tällä kertaa Jon piti katseensa työssään. Katariina itse pyrki seuraamaan miehen käsiä, jotta hänen ei olisi nähty tuijottavan tätä. Katariina tajusi vähän hämillisenä seuraavansa miehen liikeitä ja olemusta turhankin intensiivisesti.

-Minä olen ottanut kaksi palaa kestävää puuta. Ne on sahattu saman kokoisiksi. Paloihin olen piirtänyt hiilellä miekan muodon. Nyt minä seuraavaksi koverran puusta sen esiin, kuten olen tehnyt jo tälle toiselle palalle,

Jon selitti ja työskenteli koko ajan. He olivat pitkän aikaa hiljaa. Katariina katseli kuinka työ eteni. Jon nosti aina välillä miekkansa ja mittaili sitä hiomiinsa koloihin. Viimein tuntui olevan tyytyväinen niiden syvyyteen. Sen jälkeen oli vuorossa sileäksi hiominen.

-Minä haluaisin kysyä teiltä jotakin,

Katariina sanoi hiljaisella äänellä. Jonin olemus näytti kiristyvän. Mies taisi tietää mitä oli tulossa. Katariina ei ollut ihan varma oliko se hyvä vai huono merkki.

-Kysykää,

Jon sanoi lyhyesti. Katariina epäröi vain hetken.

-Kuinka paljon te kuulitte tänään armollisen rouvan ja minun välisestä keskustelusta?

Jon ei vastannut ja siitä Katariina arvasi tämän todellakin kuulleen kaiken.

-Mitä te aiotte tehdä asialle,

Katariina kysyi ja yritti pitää äänensä tasaisena. Jon katsahti häneen tuimasti.

-Feris ansaitsee paremman vaimon,

mies vastasi kylmästi.

-Herra, armollinen rouva on vielä kovin nuori. Antakaa hänelle hänen ajattelemattomuutensa anteeksi,

Katariina sanoi ja painoi päänsä. Hän ei kestäisi nähdä kuolemantuomiota miehen silmissä.

-Te tiedätte, että minun on pakko kertoa,

Jon sanoi synkästi.

-Minä pyydän teitä herra. Antakaa minulle aikaa ohjata nuori rouva oikealle polulle. Hän ei ole vielä astunut harhaan. Minä voin varmasti estää sitä tapahtumasta,

Katariina tunsi kyynelten nousevan silmiinsä.

-Tiedättekö te mitä häpeää armollinen herra on jo joutunut  kokemaan,

Jon sanoi taipumattomasti ja alkoi samalla asetella nahkaa kovertamalleen puolelle.

-Minä olin paikalla kun edellinen rouva kuoli ja minä sitä lasta hoidan,

Katariina vastasi koruttomasti.

-Te olitte täällä? Miksi teistä ei tullut uutta vaimoa linnanherralle,

Jon kysyi vaihtaen puheenaihetta.

-Koska minä en halua naimisiin. Siksi toisekseen siinä vaiheessa se olisi jo ollut sukurutsa.

Nyt Jon pysähtyi kesken liikkeen ja kääntyi katsomaan ihmeissään häneen.

-Ette halua naimisiin? Miksi?

-Avioliitto ilman rakkautta aiheuttaa ongelmia, kuten huomaatte itsekin. Tosin Elianor ja monet muut taitavat olla siitä eri mieltä. Sen lisäksi sitä saattaa saada miehen, joka lyö. Miksi minä haluaisin tulla hakatuksi kuin koira,

Katariina sanoi värittömästi. Mies oli pitkään hiljaa.

-Teillä on tosiaan erikoisia ajatuksia,

Jon viimein sanoi.

-Mitä te nyt teette,

Katariina halusi itsekin vaihtaa aihetta.

-Tämä on lampaannahkaa. Minä laitan sen huotran sisälle. Sillä tavoin terä pysyy puhtaana ja kuivana,

Jon kertoi ja kokeili miekkaansa puunpalojen ja nahan väliin. Hän puristi palat tiiviisti yhteen. Miekka liukui vedettäessä helpon näköisesti ulos, mutta ei kuitenkaan pudonnut, kun Jon käänsi huotran ylösalaisin. Sitten hän naputteli muutamalla pienellä naulalla palat kiinni toisiinsa. Jonin jaloissa oli astia, jossa oli vettä. Katariina mietti, että mihin mies sitä tarvitsi, mutta ei kysynyt.

-Nyt minä muotoilen huotran ulkopuolelta,

Jon selitti. Katariina katseli vaiti miehen työskentelyä. Tämän otsalta valui hikeä vähän ja kaulalla olevat sortuvat takertuivat kiinni miehen ihoon. Katariina tunsi sisällään armottoman kouraisun. Ensimmäisen kerran hän alkoi todella hermostua oman siveytensä puolesta. Ihan tällaiseen hän ei ollut varautunut. Miten tätä vastaan kykenisi taistelemaan? Katariina ei todellakaan halunnut naimisiin ja vielä vähemmän mihinkään kyseenalaiseen suhteeseen. Täällä ei ollut ehkäisyä, joten raskaaksi saattaisi tulla ja sitten olisi edessä synnytys, kuten Galianalla. Naisen muistaminen hyyti hänen vertaan. Muista Galiana, muista Galiana, Katariina hoki päänsä sisällä. Helpommin sanottu kuin tehty. Jon oli käärinyt tunikansa hihat kyynärpäihin ja Katariina melkein voihkaisi ääneen. Mikä hän oli Elianoria moittimaan? Hän itse oli yhtä hysteerinen ja järjetön.

Saatuaan vihdoin huotran muotoiltua, Jon otti vedestä nahkaisen pussin.

-Vesi on liottanut tämän pehmeäksi ja joustavaksi. Nyt se liukuu hyvin huotran päälle,

mies sanoi ja alkoi liu’uttaa nahkaa puun päälle. Katariinassa se herätti mielikuvia jostakin aivan muusta ja hän alkoi tuntea olonsa kerrassaan tukalaksi. Veri humisi korvissa ja hengitys tuntui tarttuvan kurkkuun.

Saatuaan nahan huotran päälle Jon vaikutti tyytyväiseltä. Hän kääntyi katsomaan hymyillen Katariinaa.

-Armollinen neito, mikä teidän on? Te olette varmasti olleet liian kauan auringossa. Se on hyvin petollinen,

Jon astui harppauksella Katariinan eteen ja polvistui. Katariina vältti visusti katsomasta miestä silmiin. Hänen oli pakko katsoa alaspäin. Katariina ajatteli, että nyt olisi oikein hyvä hetki pyörtyä. Samassa Peires oli hänen vierellään.

-Armollinen neito, teidän täytyy olla varovainen,

mies kuiskasi. Katariina kohotti vapisevat kädet otsalleen. Sitten hän ojensi toisen kätensä palvelijalle ja katsoi tätä silmiin.

-Voisitteko ystävällisesti saattaa minut sisälle,

Katariina kysyi heikolla äänellä. Hän tunsi Jonin edessään liikahtavan.

-Herra, ei. Te ette saa koskea häneen. Astukaa taakse,

Peires sanoi katsomatta mieheen ja tämä totteli urahtaen.

-Kiitän teitä kun jaksoitte niin kärsivällisesti selittää kaiken,

Katariina sanoi noustuaan ylös, katsomatta mieheen.

-Olen iloinen jos viihdyitte. Toivottavasti näemme illallisella,

Jon sanoi. Katariinassa oli herännyt pieni toivon liekki, että mies ei puhuisi Ferisille. Siksi hän ei ehdottomasti voinut näyttää miehelle omaa, äkillistä himoaan tähän. Siinä oli liikaa sulateltavaa hänelle itselleenkin! Sitä paitsi miehessä saattaisi herätä epäilys, että linna oli täynnä hillitsemättömiä, himokkaita naisia. Taivas yksin tietää, että hän olisi siinä oikeassa.

Sinä iltana Katariina oli helpottunut kahdesta syystä. Jon oli kuiskannut hänelle, että hän pitäisi Elianorin salaisuuden ja Feris de Toges oli ilmoittanut, että seuraavana päivänä lähtisi joukko miehiä norjalaiset mukanaan etsimään Ugosia ja hakemaan linnanherralle oikeutta. Se oli hyvä. Sinne menisi punahiuksinen Harald Eiriksson ja, ennenkaikkea, Jon Viikinki.