Osa 22

                      Ramons de Minerba makasi tornihuoneessa pää sisarensa Blanchen sylissä. He olivat juuri rakastelleet hellävaraisen epätoivoisesti, katse toistensa silmiin lukkiutuneena, lempeitä sanoja kuiskien. Ramonsin sydän oli raskas.

-On minun syyni, että Catherinelta riistettiin hänen viattomuutensa,

ritari sanoi. Blanche pyöritti hänen sortuviaan sormiensa ympärille. Sisaren kädet olivat uppoutuneet kokonaan hänen hiuksiinsa.

-Älkää Ramons,

nainen pyysi kuiskaten.

-Te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että tämä oli meidän viimeinen kertamme yhdessä,

Ramons sanoi ääni lähes särkyen. Blanche ei sanonut sanaakaan ja ritari arvosti häntä, jos mahdollista, vieläkin enemmän sen vuoksi. Sisar ei häpäisisi heitä kumpaakaan anelemalla ja itkemällä. He saisivat jakaa tämän viimeisen yhteisen hetkensä tyynessä rauhassa.

-Minä en voi katsoa Catherinea silmiin ja sanoa hänelle puhtaasta sydämestä, että aviossa hän ei ole prostituoitua parempi. Tämä on ollut kaunis satu, Blanche, mutta nyt sen täytyy loppua. Minä olen ollut täydellinen, mutta nyt en voi juuri tällä hetkellä kutsua itseäni sellaiseksi. Minun täytyy paastota vuosi ja puhdistautua kaikesta maallisesta, jotta voin jälleen kantaa sitä nimeä häpeää tuntematta,

Ramons puhui väsyneesti. Hän tiesi murtavansa sisarensa sydämen siinä missä omansakin. Hän ei kuitenkaan jaksanut enää elää tämän ristiriidan alaisena. Se tappoi häntä hitaasti mutta varmasti.

-Teidän täytyy toimia sydämenne mukaan, Ramons. Minä tulen aina rakastamaan teitä, elämäni loppuun asti. Minulle riittää se, että näen teidät joskus,

Blanche sanoi tasaisella äänellä. Ramons erotti siinä kuitenkin syvää tuskaa.

-Minä olen vetänyt teidät tähän syntiin,

ritari sanoi ja nosti katseensa sisarensa lempeisiin silmiin. Blanche painoi sormensa hänen huulilleen ja hän ei voinut olla suutelematta sitä.

-Rakas Ramons, minä sanoin teille kerran, että tämä ei ole meidän välillämme synti. Se ei ole, uskokaa minua. Te olette synnistä yhtä vapaa kuin minäkin. Teidän täytyy uskoa minua siinä. Minä ymmärrän kuitenkin teidän tarpeenne enkä voisi koskaan syyttää teitä siitä, että valitsette toisin kuin minä haluaisin. Minä rakastan teitä enemmän kuin elämää. Haluan, että te voitte elää sovinnossa itsenne kanssa. Silloin minä olen onnellinen.

Blanche puhui rauhallisesti. Ramons katseli naista kuin viimeistä kertaa ja suuteli sitten vielä kerran lempeästi. Sanoja ei enää tarvittu. Blanche katseli Ramonsin poistumista huoneen ovesta ja tiesi miehen lähteneen siitä viimeistä kertaa. Suru raateli hänen sisintään, mutta hän koki myös iloa. Blanche oli saanut kokea rakkautensa täyttymyksen ja hän tulisi vaalimaan näiden päivien muistoa lopun elämäänsä. Hän tiesi jo nyt ettei siitä tulisi pitkää.

                      Katariina oli varsin levoton rouvashuoneessa aamupäivällä kun Blanchea ei vieläkään näkynyt. Neidot ompelivat pöydän äärellä ahkerasti kuvioita kankaisiinsa, kun hän itse käyskenteli ikkunan ääressä. Katariina oli juuri tehnyt päätöksen lähteä etsimään dominaa, kun huoneen ovi avautui ja sisään astui hänen ottoisänsä.

-Catherine, tulkaa,

Ramons sanoi äänellä, josta ei voinut erottaa niin rakkautta, vihaa, surua kuin inhoakaan. Hän totteli välittömästi ja astui miehen perässä käytävään. Ramons lähti kulkemaan omaa huonettaan kohti ja Katariina seurasi säädyllisen matkan päässä hänen perässään.

Ritarin huoneessa oli myös tämän palvelija Peires. Mies kumarsi kohteliaasti Katariinan astuessa sisään. Ramons jäi seisomaan muutaman askeleen päähän Katariinasta ja kääntyi naisen puoleen.

-Catherine, tyttäreni, minä olen hyvin pahoillani siitä, että en kyennyt suojelemaan teitä,

mies sanoi väsyneesti. Katariina ei uskaltanut nostaa katsettaan häneen eikä sanoa sanaakaan.

-Se on kuitenkin totta mitä sisarenpoikani Feris totesi. Jon Viikinki ei ole kataari kuten ette tekään. Minä olen kuitenkin nimeni myötä antanut teille kataarinaisten mahdollisuudet kieltäytyä avioliitosta, jota me itse emme pidä sen kummempana kuin prostituutiotakaan. Minä en kuitenkaan voi tuomita teitä enkä Jon Viikinkiä. Te katsotte elämää eri tavoin kuin me. Myös katolisten mielestä avioliitto on synti, mutta toki pienempi paha kuin maata jonkun kanssa ilman avioliittoa. Te ette kuitenkaan ole katolinen kuten mies, jonka kanssa olette menossa naimisiin. Tosin en voi väittää, että Jon Viikinki vaikuttaisi erityisen uskonnolliselta,

Ramons totesi kuivasti. Katariina pidätti hengitystään ja yritti saada keskustelun punaisen langan pidetyksi käsissään. Tapansa mukaan Ramons hyppeli asiasta toiseen eikä Katariinalla ollut aavistustakaan, mitä mies oikein ajoi takaa.

-Minä en siis syytä teitä. Tulen antamaan avioliitollenne siunaukseni ja täyden tukeni. Myönnän, että minun on vaikea hyväksyä sitä, mutta voisi sanoa, että olen oppinut pitämään teistä, jopa hyvin paljon. Te olette hyvin erikoinen nainen, Catherine, ja tämä on paljon sanottu minulta,

mies jatkoi. Katariina tunsi liikuttuvansa syvästi ja hän astui lähemmäs miestä ja polvistui tämän eteen.

-Minä siunaan teitä kaiken sen pyhän nimissä, johon minä uskon. Tulkaa onnelliseksi Catherine ja löytäkää paikkanne tässä maailmassa. Olkaa vaatimaton ja nöyrä ja ottakaa kärsimys vastaan, kun se teille annetaan.

Ramons piti siunaavasti kättään Katariinan pään yllä ja puhui sanansa juhlallisesti. Katariina antoi kyynelten valua poskilleen.

-Nouskaa Catherine. Tänään me teemme avioliittosopimuksen jollaisesta vain harvat voivat unelmoida. Te saatte suuren kunnian, kun teidän liittonne tulee todistamaan allekirjoituksellaan kaksi kreiviä ja neljä linnanherraa, kun minut itseni lasketaan mukaan. Tosin minun asumustani ei voi juuri linnaksi kutsua. Huomenna me sitten viimein juhlimme teidän häitänne.

Ramons peitti häkellyksensä Katariina kyyneleistä kuivaan huumoriin. Sitten mies teki äkkiä jotain hyvin epätavallista. Ritari katsoi Katariinaan syvälle silmiin ja astui hänen eteensä ja halasi ottotytärtään pikaisesti, mutta tiukasti.

-Kas niin Catherine. Pyyhkikäähän kyyneleenne ja menkää. Meillä on vielä paljon tekemistä,

mies sanoi lempeästi ja painoi sitten kevyen suudelman Katariinan poskelle. Tästä rakkauden osoituksesta hyvin häkeltynyt Katariina niiasi syvään ja poistui huoneesta.

Tällä välillä domina Blanche oli saapunut rouvashuoneeseen ja istui tuolillaan palvelijan laittaessa hänen hiuksiaan. Katariinan mielestä Blanche näytti hehkuvan, mutta hän aisti tästä myös syvää surua.

-Sieltähän te tulette Catherine. Te puhuitte Ramonsin kanssa? Hyvä. Meidän täytyy tänään miettiä teidän pukunne, hiuksenne ja korunne huomista varten. Olen jo antanut keittiöön ohjeet. Siellä sanottiin, että he aikovat panna parastaan teidän kunniaksenne. Hmm. On tietenkin hieman valitettavaa, että ette ole enää neito, mutta ymmärrän kyllä Jon Viikinkiä,

Blanche puhui nopeassa tempossa ja viimeisen lauseen kohdalla hänen äänensä ja ilmeensä muuttuivat ilkikurisiksi.

-Armollinen täti,

Katariina mutisi aavistuksen nolona ja se herätti hilpeyttä koko rouvashuoneessa.

-Meidän suurin ongelmamme taitaa olla se, miten me saamme sen kiimaisen jättiläisen pidettyä teistä erossa vielä yhden päivän ja yön,

Blanche jatkoi armottomasti kiusaamistaan ja sai Katariinan posket helottamaan ja väen kikattamaan kahta pahemmin.

-Te ette varsinaisesti taida tarvita ohjeita hääyötä varten,

domina kysyi kikattaen itsekin ja nyt Katariinakaan ei voinut muuta kuin nauraa avuttomana. Neidot kuitenkin nostivat metelin ja vaativat ehdottomasti, että morsiamelle oli annettava opetusta kaikesta huolimatta.

-Hyvä on,

Blanche myöntyi.

-Puhumme siitä enemmän huomenna,

nainen jatkoi ja katsoi Katariinaa vinosti hymyillen. Se sai Katariina puraisemaan epävarmana alahuultaan.

Puolipäivällisen jälkeen Blanche sanoi palvelijoille jotain. Nämä poistuivat ja palasivat jonkin ajan kuluttua kantaen suurta koria, joka oli peitetty liinalla. Blanche käski Katariina istumaan. Huoneessa olivat neitojen lisäksi myös Elianor, Hallveig, comtessa Petrona, Brunissende, comtessa Guinelda ja Aicelina. Myös Hallveig oli tuonut peitetyn korin ja ne molemmat nostettiin pöydälle.

-Jon Viikingin lahjat morsiamelleen,

Hallveig sanoi ja otti arvokkain liikkein kankaan korin päältä. Hellin käsin nainen nosti Katariinan ja muiden eteen puvun, joka oli hyvin samanlainen kuin Hallveigin käyttämä. Tämä oli vain selkeästi juhlaa varten tarkoitettu.

Puvun alushame oli valkoinen. Sen kauluksen ympärille ja hihansuihin oli ommeltu sinisestä kuvionauhasta koristeet. Päällihame oli tummansininen. Katariina oletti sen olevan villaa. Päällihametta piti ylhäällä kaksi suurta, pyöreää hopeista solkea molemmilla olkapäillä. Korujen välissä roikkui viisinkertaiset hopeiset vitjat. Kalevalakoru, oli Katariinan ensimmäinen ajatus. Hallveigin levitettyä puvun esiin, hän nosti korista upean vyön, joka oli koristeltu hopeaupotuksin. Katariina alkoi tuntea hengityksensä muuttuvan vaikeaksi näiden lahjojen edessä, eivätkä ne vielä olleet siinä. Seuraavaksi Hallveig nosti esiin hyvin kauniin ja todella arvokkaan näköisen hopeisen päävanteen. Siihen oli istutettu punaisia ja sinisiä kiviä. Tässä vaiheessa Katariina alkoi olla hyvin onnellinen siitä, että hän istui. Hän tunsi jäsentensä vapisevan ja näki käsiensä tärisevän. Kun Hallveigin käsi sukelsi uudestaan koriin, Katariina ähkäisi.

-Ei kai siellä nyt enempää ole,

hän kysyi kauhuissaan. Hallveigin kasvoilla häivähti hymy ja hän nosti näkyviin toistakymmentä hopeista käsirengasta, jotka olivat eri paksuisia ja koristeltu eri tavoin.

-Minä pyörryn,

Katariina henkäisi.

-Hän näyttää hyvin kalpealta. Antakaa Catherinelle hieman viiniä,

Elianor huolehti. Palvelijat riensivät täyttämään käskyä ja kaatoivat viiniä huoneeseen tuoduista kannuista pikariin, ja ojensivat sen Katariinalle. Kädet vapisten hän nosti pikarin huulilleen ja joi. Hallveig katsoi Katariinaan hymyillen.

-Mitä minä sanon Jon Viikingille?

Katariina mietti hetken.

-Sano, että minä kiitän häntä itse,

Katariina vastasi Hallveigin omalla kielellä. Naiset tunnustelivat hameita varovasti ja korut kiersivät heidän käsissään. Hallveig alkoi tyytyväisesti hymyillen koota niitä takaisin koriin ja viikkasi vaatteet huolellisesti.

Kun Jon Viikingin lahja oli tutkittu, oli vuorossa Blanchen kori.

-Nämä ovat ritari Ramons de Minerban lahjat tyttärelleen Catherinelle,

nainen sanoi lempeästi. Ennen kuin Blanche otti kankaan korin päältä, hän kurottui koskettamaan hellästi Katariinan poskea.

-Minä näen, että sinä olet järkyttynyt tästä kaikesta. Syvällä sielussasi sinä olet hyvin vaatimaton ja se tuottaa sinulle suurta kunniaa. Ota nämä lahjat kuitenkin vastaan kevyellä sydämellä ja pidä mielessäsi, että niiden antajat ovat ajatelleet juuri sinua ja he molemmat rakastavat sinua tavattomasti,

domina sanoi. Tämä aiheutti yleistä kyynelehtimistä naisten keskuudessa eikä vähäisimmin heistä niitä vuodattanut juuri Katariina. Kun hän sai itsensä kasattua, Blanche hymyili hänelle rohkaisevasti ja otti sitten peitteen korin päältä.

Ensimmäinen kangas loisti ikkunasta tulvivan auringon valossa niin, että kaikki tiesivät sen olevan silkkiä ennen kuin sitä oli edes nostettu korista.

-Isäsi on pistänyt merkille mieltymyksesi siniseen väriin. Se on puhtauden ja viattomuuden väri,

Blanche sanoi ja nosti kertakaikkisen upean sinisen päällysmekon esiin. Se aiheutti useita voihkaisuja naisten keskuudessa dominan levittäessä sen palvelijoiden avustuksella. Katariina itsekin tuijotti sitä melkein suu auki.

Ompelijat olivat ottaneet huomioon Katariinan mieltymyksen linjakkaasta leikkauksesta ja he olivat muotoilleet tästä hameesta hyvin istuvan. Kaula-aukon he olivat tehneet aivan erilaiseksi kuin kenenkään muun yllä oli nähty. Se avautui neliön muotoisena ja paljastaisi kantajansa ihoa rintalastan puoliväliin asti. Hihat levenivät hyvin kauniisti ja ulottuivat alemmas kuin yleensä Katariinan käyttämissä mekoissa. Kaula-aukko, hihansuut ja mekon helma oli koristeltu hopeanvärisellä nauhalla, johon oli kultalangalla kirjottu hennot kuviot. Puvun keskellä edessä ja takana oli hopeanvärinen kangaskaitale, joka oli myös kirjottu, mutta hopeisella langalla. Se oli niin henkeäsalpaavan kaunis ettei kukaan pystynyt sanomaan sanaakaan.

-Minä näen, että puku miellyttää teitä,

Blanche sanoi ilkikurisesti Katariinalle. Hän antoi mekon palvelijoiden käsiin ja käveli korille. Sieltä nousi pukuun kuuluva alushame, jonka kaula-aukko oli muotoiltu samalla tavoin. Sen pellavalanka oli värjätty hennon vaaleansiniseksi. Sen väristä ei Katariina ollut vielä täällä ollessaan nähnyt. Comtessa Petrona äännähti tässä vaiheessa ihmeissään.

-Ritari Ramons de Minerba tietää, että eräänä päivänä te jätätte meidät ja hän pahoin pelkää, että te joudutte kylmään pohjoiseen. Sen vuoksi hän haluaa antaa teille jotakin, jonka avulle te pysytte siellä lämpimänä,

domina Blanche sanoi ja myhäili tässä vaiheessa jo niin omahyväisesti, että Katariina odotti kauhulla mitä korista nousisi. Blanche oli saavuttanut sen, mitä oli halunnutkin. Koko joukko naisia ja neitoja oli vihreänä kateudesta, kun he näkivät viitan, jonka domina nosti esille. Se oli paksua yönsinistä samettia, Katariina huomasi että sininen väri todentotta oli otettu huomioon, ja sen sisusta oli tehty turkiksesta. Viitan kangas oli kirjottu hopeisin, kultaisin ja tummansinisin langoin. Naiset huoneessa ähkyivät ja Katariina veti melkein koristen henkeä.

-Enhän minä mitenkään voi ottaa tätä kaikkea vastaan,

hän sai sanottua ääni järkytyksestä väristen.

-Mutta tietenkin te otatte,

comtessa Petrona älähti. Katariina käänsi häneen katseensa, joka oli kuin pakokauhuisen peuran. Kreivitär pehmentyi heti.

-Hyvä Catherine, kuten Blanche teille sanoi, tämä on lahja teidän isältänne, joka rakastaa teitä suuresti. Ottakaa se kiitollisena vastaan älkääkä väheksykö sitä,

comtessa Petrona opasti. Mitä siihen olisi voinut sanoa? Katariina tunsi olevansa suurimman luokan huijari kaiken tämän rakkauden ja arvonannon edessä. Onnettomana hän nyökkäsi.

-Kas niin. Nyt teidät täytyy valmistaa avioliiton kirjoitustilaisuutta varten. Mitä te puette sinne päällenne,

kreivitär kysyi ottaen ohjat käsiinsä. Katariina vilkaisi domina Blancheen.

-Älkää minulta kysykö. Teidän täytyy itse päättää,

nainen vastasi. Katariina mietti hetken. Hän pohti mikä mahtaisi olla kaikkein diplomaattisin ratkaisu tässä tilanteessa. Sitten hän teki päätöksen ja huokaisi.

-Nämä molemmat puvut ovat hyvin kauniita ja on vaikea asettaa niitä millään tavoin paremmuusjärjestykseen. Tämä on päätökseni: minä puen tänään Jon Viikingin lahjoittaman puvun kunnioittaakseni häntä ja osoittaakseni hänelle kiitollisuuteni tästä suuresta lahjasta. Huomenna minä käytän herra isäni lahjoittamaa pukua osoittaakseni kunnioitustani ja kiitollisuuttani myös hänelle,

Katariina sanoi ääni ihan hieman vapisten. Blanche ja comtessa Petrona puhkesivat molemmat hyväksyvään hymyyn, samoin Hallveig.

-Minä laitan sinun hiuksesi tänään,

tämä sanoi päättäväisesti.

                      Katariinaa jännitti suunnattomasti. Hän oli pukenut ylleen Jon Viikingin antaman puvun koruineen ja Hallveig oli letittänyt hänen hiuksensa. Koko rouvashuone kuhisi elämää hänen ympärillään ja se lisäsi valitettavasti Katariinan levottomuutta. Hän todellakin tunsi olevansa hermostunut morsian.

Kun palvelija toi viestin, että salissa oli kaikki järjestyksessä avioliittosopimuksen kirjoittamista varten, naiset ryhmittyivät parijonoon. Katariinan ilmiselvä tärinä herätti naisissa suurta hilpeyttä ja joukko eteni salia kohden kikatellen. Katariinan lisäksi vain Aicelina oli vaiti. Tämä kyllä hymyili, mutta sekään ei ulottunut silmiin asti. Katariina ihmetteli, kuinka toinen saattoi olla noin katkera. Hän ei ollut viemässä Aicelinalta mitään sellaista, mikä tälle olisi kuulunut. Ennen salia jonon etunenässä olevat domina Blanche ja comtessa Petrona pysähtyivät ja hiljensivät perässään kulkevan joukon. Katariina sulki hetkeksi silmänsä. Hän keräsi kaiken sisunsa ja oikaisi sen jälkeen hartiansa. Jono lähti liikkeelle ja eteni nyt arvokkaan hiljaisuuden vallassa. Salillinen miehiä nousi heidän astuessaan sisään. Katariina kuuli kahinan ja kolahdukset, mutta ei uskaltanut nostaa katsettaan. Naiset Katariinan ympäriltä astelivat arvokkaasti omille paikoilleen, kaikki paitsi domina Blanche ja comtessa Petrona. Katariina käveli heidän väliinsä ja naiset ottivat häntä käsistä ja taluttivat hänet ritari Ramons de Minerban viereen.

Feris de Toges aloitti tervehtimällä vieraita ja piti sen jälkeen puheen, johon Katariina ei kyennyt keskittymään. Hän näki Jonin kengät ja tiesi missä mies seisoi. Katariina kuuli nyt vain metsän huminan päässään ja sen sointi oli hieman surumielinen. Hän ei kuullut niin ottoisänsä kuin sulhasensakaan sanoja. Katariinan ei odotettukaan sanovan mitään. Niinpä hän saattoi kaiken paniikkinsa keskellä keskittyä metsän rauhoittavaan lauluun. Katariinalle ojennettiin sulkakynä ja hänen piti allekirjoittaa sopimus. Koukeroisin kirjaimin Katariina kirjoitti etunimensä suomalaisittain ja sukunimekseen Paloma. Ojennettuaan kynän pois hän viimein nosti katseensa Jon Viikinkiin. Tämä hymyili Katariinalle tyytyväisenä salillisen miehiä huutaessa sopimuksen kirjoittamisen kunniaksi.

-Käydään syömään,

Feris kehoitti riehakkaasti.

Kihlapari oli asetettu istumaan kunniapaikalle isännän viereen. Katariinan paniikki oli vihdoin lauennut. Hän seurasi jälleen kerran henkisesti päätään pudistellen miesten juhlimista. Kun minkäänlainen juhlinnan aihe vain ilmaantui, siitä piti toki ottaa kaikki ilo irti.

-Ajattelitko sinäkin juoda tänään pääsi täyteen,

Katariina kysäisi pikarinsa takaa Jonilta. Tämä räpäytti silmiään hämmentyneenä.

-No mutta tietenkin,

mies vastasi niin järkyttyneenä, että Katariina oli purskahtaa nauruun. Vasta aivan viime hetkellä hän sai pidätettyä sen.

-Ajattelin vain tässä vaiheessa ilmoittaa, että minulla on aika voimakkaita mielipiteitä juomisesta,

Katariina totesi miehelle tyynesti. Nyt Jon Viikinki näytti huolestuvan huomattavasti enemmän.

-Mitä tarkoittaa tämä voimakkaita mielipiteitä juomisesta? Minä en oikein ymmärrä,

mies kysyi. Katariina katsoi häneen kylmän rauhallisesti ja sanoi:

-Kyllä sinä sen saat selville, aikanaan.

-Minä haluaisin oikeastaan kuulla sen nyt,

Jon sanoi jo vähän epävarmalla äänellä. Katariina peitti liinalla suunsa ja hymyili itsekseen.

-Minä uskon sen,

hän vastasi ärsyttävästi vältellen aihetta.

-Sinä et aio kertoa,

mies sanoi niin epäuskoisena, että Katariina puri oikein tosissaan suun sisäpintaa ollakseen nauramatta ääneen.

-Usko minua, sinä et halua kuulla sitä nyt. Täällä on sali täynnä ihmisiä ja minä en halua nolata sinua,

Katariina sanoi koottuaan hieman itseään. Jon sävähti.

-Aiotko sinä huutaa,

tämä kysyi järkyttyneenä. Nyt Katariinalta pääsi helkkyvä kikatus ja lopulta hän nauroi vedet silmissä. Mies liikahteli ensin vähän hermostuneena, mutta alkoi itsekin hetken päästä nauraa, tosin ensin vähän epävarmasti. Naisen oli tietenkin täysin sopimatonta nauraa julkisesti ja Katariinaa jo hieman nolottikin kun hän sai viimein naurunsa loppumaan. Samassa hän kuuli Hallveigin purskahtavan oikein hersyvään nauruun ja kiitti hiljaa naista mielessään.

Illan mittaan viinin ja oluen valuessa kurkuista alas yksi jos toinenkin nainen päästi naurun. Katariinan mielestä se oli lopulta oikein onnistunut ja miellyttävä tilaisuus. Kunhan vain ymmärsi poistua riittävän ajoissa.