Osa 7

                      Seuraava päivä osoittautui juuri niin hankalaksi kuin Katariina oli pelännytkin. Hän tuntui tekevän Galianan mielestä kaiken väärin tai liian hitaasti. Ainoa mikä kelpasi, oli hieronta. Sen päivän aikana Katariina sai kuitenkin toistakymmentä lyöntiä eri puolille vartaloa ja vinon pinon haukkumasanoja, joista hirviö taisi olla lievin. Katariina kohtasi aina silloin tällöin Marien säälivän katseen. Hän tunsi suuhunsa rikkoutuvan sisäpuolelta hampaita vasten ja maistoi veren rautaisen maun kielellään. Nuoren dominan käytös järkytti Katariinaa perin juurin ja hän sai tehdä kaikkensa ollakseen murtumatta tämän edessä. Jokaisen silmiin pyrkivän kyyneleen Katariina pakotti takaisin. Silloin tällöin lyönnin tullessa häneltä pääsi väkisinkin ähkäisy, sillä aina hän ei ehtinyt nähdä käden nousevan ja lähtevän liikkeelle. Tietty ylpeys esti Katariinaa kuitenkaan valittamasta ääneen, vaikka vartalo ja kasvot olivat taatusti mustelmia täynnä.

Myöhään iltapäivällä Katariina oli jo täydellisen lopussa jatkuvaan läimimiseen ja hän alkoi melkein tosissaan miettiä livauttavansa takaisin, kun huoneeseen astui varoittamatta vaatimattomasti, mutta siististi pukeutunut nainen. Naisen piirteet olivat miellyttävän pyöreät ja hänen hiuksensa olivat tiukasti liinan alla. Katariina aisti Galianan jäykistyvän tuolissaan ja hän arvasi äkkiä miksi. Tämä nainen taisi olla se lapsenpäästäjä.

-Kääntäkää armollisen rouvan tuoli valoon päin,

nainen sanoi yllättävän karhealla äänellä. Tupa räjähti toimintaan ja hetkessä Galianan tuoli oli käännetty. Kätilö ryhtyi tutkimaan nuoren dominan silmiä, hiuksia ja kasvoja, hän haisteli tämän hengitystä ja nyppi Galianaa ihosta niin että tämä lopulta kirahti. Sitten kätilö oikaisi itsensä ja katsoi suoraan Blancheen.

-Kuka on se neito, joka varoitti tästä,

nainen kysyi ja Katariinan hiukset aivan valehtelematta nousivat pystyyn. Blanche nyökkäsi kohti Katariinaa, joka nielaisi ja kääntyi varovasti katsomaan kätilöä.

-Mistä te epäilitte vaaraa,

nainen kärisi.

-Armollisen dominan iho on keltainen. En usko, että se on hänen ihonsa oikea väri. Sen lisäksi olen nähnyt hänen raapivan itseään,

Katariina sanoi hiljaa mutta selkeästi.

-Mitä tuo tietää mistään,

Galiana kirkaisi ja loi Katariinaan katseen, joka oli hyvin myrkyllinen eikä luvannut mitään hyvää. Katariina tunsi hengityksensä jähmettyvän kurkkuun. Hänen päivänsä taisivat olla nyt luetut. Lapsenpäästäjä ei näyttänyt kiinnittävän Galianaan mitään huomiota. Hän tutkaili Katariinaa hetken ja nyökkäsi sitten.

-Te puhutte hyvin erikoisesti. Minä hädin tuskin ymmärrän teidän ranskaanne,

nainen tokaisi ja kääntyi katsomaan Blancheen.

-Synnytys täytyy saada käyntiin tai äiti ja lapsi kuolevat,

kätilö sanoi niin lopullisella äänellä, että se tuntui viimeiseltä tuomiolta, kuten se tavallaan olikin. Galianan katse muuttui vauhkoksi. Hän alkoi kimittää jotakin oksitaaniksi. Blanche vastasi hänelle tiukasti, mutta nuorempi nainen ilmiselvästi intti vastaan. Lopulta vanhempi domina astui nuoremman eteen ja sivalsi tätä kasvoihin. Galiana alkoi nyyhkyttää ja Blanche näytti kyllästyneeltä ja ärtyneeltä.

-Valmistakaa hänelle synnytysvuode,

kätilö käski ja Blanche komensi palvelijoita.

Katariinasta oli erikoista, että kätilö puhui ranskaa muillekin kuin hänelle. Nopeassa tahdissa huoneeseen rakennettiin näppärästi matalahko laveri, jonka päälle kiikutettiin kaksi paksua patjaa ja valtava lakana. Sen jälkeen vuoteelle ilmestyi päällystältään kuluneempia tyynyjä. Kätilö oli hävinnyt jonnekin ja palasi hetken kuluttua mukanaan kulhollinen erikoiselta tuoksuvaa, höyryävää nestettä. Galianan päälle oli vaihdettu löysä, vaalea kaapu ja nainen tärisi pelosta. Sääli kouraisi Katariinaa. Hän oli ollut Virpin tukena tämän synnytyksessä, mutta se oli toki aivan toista kaikkine moderneine apukeinoineen, mukaanluettuna kokovartalopuudutus. Sillä siunaaman hetkellä Katariina päätti, että hän tekisi kaikkensa välttääkseen avioliiton ja siitä seuraavan raskauden tässä ajassa.

Galiana joi nesteen vikisten. Sitten kätilö komensi nuoret neidot rukoilemaan. Nämä ottivat tyynyt ja polvistuivat niiden päälle lattialle.

-Armollinen neito, te saatte avustaa,

kätilö tokaisi hänelle. Katariina olisi tuhat kertaa mieluummin vaihtanut paikkaa nuorten neitojen kanssa ja puuduttanut jalkansa ja polvensa tunnottomiksi, mutta sitä hänelle ei suotaisi. Marie toimi ripeästi. Hän kaivoi jostain esille munkin kaavun, jossa Katariina oli saapunut ja alkoi ripeästi vaihtaa sitä hänen ylleen. Kätilön kulmat lennähtivät otsalle hänen nähdessään asun Katariinan päällä. Nainen tyytyi mutisemaan jotakin itsekseen eikä Katariina uskonut, että sanojen sisältö olisi ollut hänelle millään tavoin mairitteleva. Taisi olla parempi kun ei kuullut eikä ymmärtänyt.

Juoman nauttimisesta odotettiin jonkin aikaa ja Galiana sai istua toistaiseksi. Sitten kätilö tutki häntä painellen vatsan päältä. Hän mutisi taas jotain ja samassa tuli dominan ensimmäinen supistus. Mitä ihmettä kätilö oli mahtanut tälle juottaa, Katariina ajatteli järkyttyneenä, sillä supistus tuntui repivän Galianaa puolelta toiselle.

-Armollinen rouva on hyvä ja alkaa kävellä,

kätilö tokaisi ja viittasi palvelijoita avustamaan. Blanche itse tuli Galianan toiselle puolelle ja tyrkkäsi palvelijan pois.

-Catherine,

nainen komensi ja niin Katariinan oli saatava halvaantuneet jäsenensä liikkeelle ja tartuttava Galianaa toiselta puolelta. Nuori domina uikutti hiljaa. Supistus vaikutti menneen ohi. Katariina saattoi tuntea tässäkin hetkessä Galianan vastenmielisyyden häntä kohtaan, sillä domina yritti vetäytyä hänestä niin irti kuin mahdollista.

Palvelijat olivat kaikessa omatoimisuudessaan siirtäneet pöytälevyn seinää vasten nojaamaan ja nostaneet penkit päällekäin sen eteen. Nyt lattialle jäi vielä kohtuullinen tila, jossa Katariina ja domina Blanche taluttivat synnyttävää naista. Katariina kietoi oikean kätensä Galianan vyötärön ympäri ja naisen vastustelusta huolimatta nappasi tämän vasemmasta kädestä kiinni ja kietoi sen omien hartioidensa ympäri. Hän piti sitä tukevasti paikallaan. Katariina saattoi tuntea nuoren dominan kaikki luut, sillä vatsa oli ainoa, mikä naisessa pullotti. Galiana oli juuri niin kuihtunut kuin miltä näyttikin.

Katariinasta tuntui, että kävelyvaihe kesti loputtoman kauan. Galiana ulisi, uikutti ja huusi silloin kun supisti. Katariina saattoi tuntea milloin vatsan kiristyminen alkoi ja osasi odottaa huudon kovenemista. Yhtäkkiä Galianan kaavun helma alkoi kastua.

-Vesi tulee,

kätilö tokaisi ja käski heidän auttaa synnyttäjän vuoteelle. Galiana-parka läähätti tuskan kourissa ja hänen äänensä alkoi säröillä. Kätilö nosti hänen helmansa ja tutki tilanteen.

-Hän ei ole vielä auennut.

Galiana nyyhkäisi epätoivosta ja samassa uusi supistus ravisteli hänen heikkoa ruumistaan.

-Tuokaa synnyttäjälle olutta,

kätilö käski. Katariina näki hänen vaihtavan Blanchen kanssa kiinteän katseen ja pudistavan aavistuksen päätään. Kuinka kauan tätä mahtaisi kestää?

                      Oli mennyt yö ja päivä ja tullut jälleen pimeää. Katariina ja muut olivat saaneet jotakin pientä syödäkseen pari kertaa, mutta lähinnä heille oli juotettu olutta vahvistukseksi. Nuoret aatelisneidot olivat nukkuneet polvillaan ja Katriina oli aina itsekin silloin tällöin nuokkunut. Galiana availi suutaan supistusten tullessa, mutta ei enää saanut ääntä ulos. Kurkusta tuli pelkkää pihinää. Koko linna tuntui vaienneen rouvashuoneen ympäriltä. Blanche pyyhki kärsivällisesti miniäänsä viileällä, kostutetulla kankaalla ja Katariina tuki nuorta dominaa supistusten kourissa. Hän oli itsekin loputtoman väsynyt, mutta sai aina voimia ajatellessaan, kuinka väsynyt Galianan täytyikään olla. Katariina piti omaa osaansa paljon helpompana. Koko huone haisi tympeästi verelle, hielle ja ulosteille. Aika ajoin Katariina ajatteli kuolevansa näihin pelkkiin hajuihin.

Hän näki naisen silmien loisteen hiipuvan ja tiesi katselevansa kuolevaa ihmistä. Ensimmäisen kerran elämässään Katariina haistoi hajun, jonka hän hiljaa mielessään risti lähestyvän kuoleman hajuksi. Galianan kärsimysten ja kuolemisen katseleminen täytti hänet suunnattomalla avuttomuuden tunteella ja surulla. Katariina ei edes tajunnut, että hän alkoi ensin hiljaa hyräillä tuutulaulua. Hetken päästä sanat tulivat ulos levollisena ja rauhoittavana hyrinänä.

-Varjele vakainen luoja, kaitse kaunoinen Jumala, ole puolla poikiesi, aina lastesi apuna. Aina yöllisnä tukena, päivällisnä vartijana..

Laulun hypnoottinen kaiku hiljensi kaikki naiset, jopa synnyttäjän. Katariina tiesi, että kukaan tässä maailmanajassa ei kykenisi enää tekemään mitään tämän naisen hyväksi. Galianan riutunut ruumis taisteli viimeisien supistusten kourissa. Katariina näki, kuinka kätilö työnsi kätensä Galianan sisään ja nainen taipui kaarelle tuskasta. Hän itse jatkoi laulua siihen asti, kunnes kätilö sai vedettyä lapsen ulos, Galianasta lensi verta kaarena ja sitten naisen silmät sammuivat. Vasta silloin Katariina vaikeni. Hän katsoi, kuinka Blanche ojensi hitaasti kätensä ja sulki Galianan luomet. Vauva ei päästänyt ääntäkään. Kun Katariina viimein kääntyi katsomaan kätilöä ja lasta, hän näki kauhistuneet ilmeet ja lapsen, jonka pää oli tumman, tiukan kiharan peitossa.

                      Aamulla herätessäänkin Katariina oli silmittömän väsynyt. Heidät oli kuljetettu toiseen huoneeseen nukkumaan. Aamiaiseksi oli vain leipää ja vettä. Se taisi liittyä eiliseen kuolemaan. Kaikki olivat hiljaa. Domina Blanchea ei näkynyt. He suorittivat normaalit aamutoimet, mutta sen jälkeen he jäivät toimettomina istumaan ja odottamaan. Se sopi Katariinalle oikein mainiosti, sillä hän halusi hieman jäsennellä synnytystä.

Ensiksi hän yritti ymmärtää ajan kulkua. Galianan synnytys oli ollut kovin pitkä. Katariina muisteli, että Virpillä se oli kestänyt yli kaksitoista tuntia. Suurimman osan ajasta hänen ystävänsä oli istunut kaikessa rauhassa ja seurannut sydänkäyrän piirturia, joka samalla piirsi kuviota supistusten kulusta. Puudutukset olivat olleet Virpillä niin hyvät, että hän oli saattanut vain koneesta seurata ja hämmästellä niiden voimakkuutta. Oli Virpikin sitten lopussa joutunut melkoiseen kurimukseen, mutta sitä oli kestänyt kovin lyhyen aikaa jos vertasi tähän kaikki kauhut ylittävään suoritukseen.

Entä sitten nuoren dominan kuolema? Sekin oli aika hämmästyttävä, sillä huoneeseen ei ollut tullut pappia antamaan viimeistä voitelua tai mitään muutakaan. Eikö se kuitenkin ollut yleistä keskiajalla? Vaikuttiko siihen asiaan kataarien uskonto? Katariina huomasi olevansa täynnä kysymyksiä vailla vastausta ja alkoi toivoa, että saisi tilaisuuden keskustella Marien kanssa mahdollisimman pian. Naista ei ollut kuitenkaan näkynyt sen jälkeen, kun hän oli auttanut vaatteet Katariinan ylle. Sekin oli Katariinasta perin outoa. Toisaalta, jos totta puhuttiin, kaikki oli Katariinasta outoa. Aivan kaikki.

Sitten hän muisti lapsen. Olikohan se ollut elävä vai kuollut? Ainakin se oli ollut äänetön. Sen lisäksi se oli kielinyt pahimmasta mahdollisesta asiasta, armollisen rouvan uskottomuudesta. Milloin ja missä Galiana ja Ugos olivat saaneet tilaisuuden, se ei ollut oleellista. Se oli, että he olivat käyttäneet sen hyväkseen ja siitä oli ollut seurauksena lapsi. Tämä aiheutti uuden ryöpyn kysymyksiä Katariinan mieleen mustan miehen ja tämän lapsen kohtalon tiimoilta, mutta hän ei oikeastaan edes halunnut tietää.

Päivä oli jo pitkällä, kun ovi vihdoin avautui ja domina Blanche astui sisään. Hän viittasi neitoja seuraamaan ja saattoi heidät rouvashuoneeseen, joka haisi perin omituiselle. Katariina arveli, että se oli varmaankin suitsutettu jollakin. Ehkä kyseessä oli jokin puhdistusriitti kuolleen sielun vuoksi. Nuoret neidot vaikuttivat säikyiltä astuessaan varovasti huoneeseen ja Katariinasta se oli ärsyttävää. Hänelle tuli lähes vastustamaton halu kivahtaa näille, että Galiana oli kuollut ja viety pois eikä takaisin tulisi. Ärtymys kasvoi äkkiä niin valtavaksi, että hän oli jo avaamassa suunsa valmiina haukkumaan neidot taikauskoisiksi idiooteiksi ja typeryksiksi, kun Blanche pysäytti hänet ovelle ja Marie oli paikalla ojentamassa viitan. Hän pääsisi ulos.

Tällä kertaa mukaan lähtikin domina Blanche. He kävelivät hiljaisuuden vallitessa muurilla ja lopulta domina pysähtyi. Katariina jäi odottamaan vaiti.

-Oletteko te roomalaiskatolinen,

Blanche äkkiä kysyi. Katariina pudisti päätään.

-Siis kreikkalaiskatolinen,

Blanche päätteli.

-En,

Katariina vastasi nopeasti. Hän ei voisi esittää olevansa mitään mitä ei ollut, sillä hän ei tiennyt kummastakaan uskonnosta riittävästi. Blanche yllättyi ja kohotti jopa kulmiaan.

-Mikä te sitten olette? Pakana?

-Kristitty.

Blanche vaikutti hämmentyneeltä.

-Minä en ymmärrä. Ette kuitenkaan ole kataari?

-En. Meillä on pohjoisessa roomalaiskatolisesta kirkosta lähtenyt uskonto,

Katariina keksi.

-Hmm. Ymmärrän. Tekään ette olleet tyytyväisiä katoliseen uskontoon. Mekin olemme kristittyjä,

Blanche sitten tokaisi ja sai Katariinan hämmästymään.

-Me olemme nyt hyvin hankalassa tilanteessa. Olen keskustellut tästä asiasta veljeni kanssa. Feris ei juuri nyt ole siinä tilassa, että hän kykenisi järkevään keskusteluun,

Blanche sanoi lopun kuivasti. Katariina ei voinut olla miettimättä, että suriko Feris vaimoaan vai oliko tämä raivosta hulluna uskottomuuden paljastuttua?

-Te ette tiedä meidän uskonnostamme? Aivan. Minä kerron mahdollisimman lyhyesti siitä. Me uskomme hyvään ja pahaan. Tämä maailma on pahan valtakunta. Me emme usko erilliseen helvettiin tai kiirastuleen kuten katoliset. Paholainen on langennut enkeli, jonka Jumala heitti ulos taivaasta. Hän vaikuttaa täällä maan päällä. Ihmisten sielut ovat taivaasta kadotettuja enkeleitä. Enkeleillä ei ole sukupuolta. Paholainen vangitsee enkeleiden sielut ihmisruumiin sisälle ja koska ruumis on paholaisen luomus, sitä riivaavat saastaiset halut. Me uskomme, että raskaana olevan naisen lapsi on paholaisen luoma. Oletteko ymmärtäneet tähän asti?

Hädin tuskin, Katariina ajatteli, sillä kaikki nämä erilaiset luomiset ja kielen vaikeus saivat hänet ymmälleen. Samoin häntä hämmensi ajatus, että paholainen olisi kykeneväinen luomaan elämää. Katariina kuitenkin nyökkäsi. Blanche jatkoi:

-Tässä tulemme nyt tähän erikoiseen ristiriitatilanteeseen, johon me olemme joutuneet. Galiana oli kuollessaan saastunut, sillä hänhän oli raskaana. Hän kuoli pahimmalla mahdollisella tavalla. En kuitenkaan sääli häntä, sillä ilmeni, että hän on avionrikkoja. Perheen kunnia riippuu naisen käytöksestä ja näin ollen Galiana on tahrannut meidän kunniamme. Lapsi, jonka hän sai, on Ugosin.

Blanche vaikeni epäröiden ja kurtisti ihan aavistuksen verran kulmiaan. Katariina ymmärsi, että oli varmaan vaikea sovittaa naisen teologiseen näkemykseen lapsi sekä paholaisen että Ugosin aikaansaannoksena. Blanche havahtui ja pudisti päätään kai selvittääkseen ajatuksiaan.

-Missä olinkaan? Niin. Me emme kuitenkaan ole osanneet nyt ratkaista merkittävää ongelmaa. Vaikka Ramons on täydellinen ja hän on tutkinut pyhiä tekstejä, hänkin on neuvoton tämän tilanteen edessä. Me emme uskalla tappaa lasta, sillä koska hän on tullut maailmaan, hän on saanut sielun. Se tarkoittaa sitä, että hänen sisällään on enkeli.

Tästä näkemyksestä Katariina oli äärimmäisen helpottunut. Elämä täällä ei näyttänyt maksavan paljon. Katariinan olisi ollut äärimmäisen vaikeaa kohdata pienen, viattoman lapsen tappaminen. Hän keskittyi kuuntelemaan. Arvatenkin tärkein oli tulossa ja Katariinalle tuli äkkiä sellainen tunne, että jotenkin se koskettaisi häntä.

-Siltä osin ongelma on siis ratkaistu. Pojalla on imettäjä, jonka hoivissa hän on tällä hetkellä. Lapsi tarvitsee kuitenkin arvollisemman kasvattajan, sillä kaikesta huolimatta hän kuitenkin on ylhäisen naisen poika. Sillä ei ole mitään merkitystä mikä hänen isänsä on, eikä silläkään että lapsi on aviorikoksen hedelmä ja kaiken lisäksi sukurutsainen. Te sanoitte eilen ettette tiedä miten maksaisitte takaisin.

Blanche sanoi vaihtaen puheenaihetta lähes hätäisesti ja kääntyi katsomaan Katariinaa syvälle silmiin. Katariina sai ponnistella nyt ihan tosissaan pysyäkseen naisen puheen perässä ja viimein hänelle valkeni mitä tämä oli juuri sanonut. Jotenkin hän oli jotain tällaista alkanut aavistellakin, vaikka ei ymmärtänyt mistä ja miksi. Äkkiä Katariina tunsi, että hänen päällään leijui raskas vaaran viitta ja hänen vastauksestaan riippuisi paljon. Nyt olisi edettävä varovasti.

-Armollinen rouva. Minä en tunne tapojanne ja siksi minun täytyy esittää muutama kysymys. Älkää loukkaantuko minulle. En tarkoita olla epäkunnioittava,

Katariina aloitti ja jatkoi:

-Oletteko te veljenne kanssa täysin varmoja, että haluatte antaa vastuun lapsesta neidolle, jolla ei ole mitään kokemusta vauvoista?

Blanche hymyili hieman ivallisesti.

-Mitä väliä sillä on? Nainen on rakennettu synnyttämään ja hoitamaan lapsia. Minä sai ensimmäisen lapseni jo viidentoista vanhana. Sitäpaitsi suurin osa lapsista kuolee joka tapauksessa ennen kuin ne täyttävät viidettä vuotta. Kukaan ei tule nostamaan kättään teitä vastaan, vaikka lapsi hoidossasanne kuolisikin.

Nainen sanomana se kuulosti aivan siltä, että tämän kyseisen lapsen kuolema olisi jopa suotava vaihtoehto. Katariina nielaisi hermostuneena. Hän epäröi toista kysymystä.

-Tuota, eikö lapselle olisi parempi, jos hänestä olisi vastuussa mies?

Nyt Blanchen silmät suurenivat niin, että ne näyttivät täyttävän koko kasvot. Sitten nainen räjähti nauramaan.

-Mies? Kasvattaisi alle kuusivuotiaan lapsen? Jos lapsi on elossa täytettyään kuusi vuotta, hän siirtyy miesten kasvatettavaksi,

Blanche sai viimein sanottua ja pyyhki samalla naurunkyyneleitä silmistään.

-No sitten. Jos te kerran olette valmiit antamaan tämän suuren luottamustehtävän minulle, minä otan sen vastaan. Olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta voin tuottaa teille kunniaa ja auttaa, kuten parhaaksi näette.

Nyt Blanche hymyili hänelle suopeasti. Olihan naisella varaa, sillä hän oli juuri saanut tahtonsa läpi, Katariina ajatteli nuivasti.

-Älkää sentään antako lupausta, jota kenties ette voi pitää. Rakas lapsukainen, sillä nyt minä voin kutsua teitä niin,

Blanche sanoi levittäen kätensä ja veti hänet kevyeen halaukseen. Mitä tämä nyt sitten oli?

-Me olemme puhuneet Ramonsin kanssa. Hän adoptoi teidät, tietenkin vain nimellisesti. Sillä tavalla te saatte aseman hovissa. Sen lisäksi te saatte muutkin aseman mukanaan tuomat etuudet. Koska Ramons on täydellinen, hän tulee antamaan teille vapauden valita, haluatteko astua avioliittoon vai ette. Ramons on myös hyvin avokätinen, sillä hänellä ei ole mihin omaisuuttaan kuluttaa, paitsi itseensä.

Katariina oli oikeastaan lakannut kuuntelemasta sen lauseen jälkeen, joka antoi hänelle mahdollisuuden kieltäytyä avioliitosta. Siinä olisi hänen pelastuksensa! Asiat tapahtuivat muutenkin niin huimaa vauhtia, että niiden ymmärtämiseksi ja jäsentelemiseksi täytyisi käyttää hieman aikaa. Äkkiä Katariinan läpi kävi valtava huimauksen tunne, kun hänen ajatuksensa vain sivusivatkin sitä kaikkea mitä oli ehtinyt tapahtua näiden muutaman päivän aikana. Hänen täytyi pakottaa huomionsa takaisin meneillä olevaan keskusteluun ja toivo alkoi sykkiä villinä hänen rinnassaan.

-Tarkoitatteko te tosiaan, että minun ei ole pakko mennä naimisiin,

Katariina ei voinut olla kysymättä. Blanche käännähti yllättyneenä katsomaan häneen.

-Ettekö te halua avioliittoa?

-Enpä usko. Ehkä jonain toisena aikana ajattelen toisin, mutta juuri nyt minun on hyvin vaikea uskoa sitä,

Katariina pehmensi vähän.

-Hmm. Se varmaan sopii veljelleni vallan mainiosti. Täydellisenä hän kärsii niin kovin siitä, että ihmiset avioituvat ja antavat saastaisille haluilleen vallan. Minä taas olen credens, uskova. Se tarkoittaa sitä, että minä kuuntelen täydellisten opetuksia, kunnioitan ja tuen heitä kaikin mahdollisin tavoin ja otan tietenkin osaa seremonioihin. Consolamentum-kasteen aion ottaa vasta kuolinvuoteellani, kuten suurin osa meistä. Täydellisten elämää rajoittavat niin monet säännöt ja minun täytyy nyt myöntää olevani sen verran maallinen, että minä rakastan hyvää ruokaa. En ole valmis paastoamaan vedellä ja leivällä suurimman osan vuotta,

Blanche sanoi pilke silmäkulmassaan. Katariinan korviin tarttui jotakin tästä.

-Armollinen rouva, jos kerran suurin osa ottaa kasteen vasta kuolinvuoteellaan, miksi Galiana ei saanut sitä?

Blanche huokaisi.

-Täydelliset eivät koskaan edes tervehdi raskaana olevaa naista. Luuletteko tosiaan, että täydellinen voisi tulla synnyttävän luokse antamaan kasteen?

Naisen ääni ei ollut ivallinen vaan surullinen. Katariina oivalsi, että heidän näkemyksensä mukaan Galiana ei ollut osallinen pelastuksesta. Hänen teki mieli kysyä, että mihin pelastumattoman sielu sitten meni jos helvetti kerran oli maanpäällä, mutta Blanche alkoi puhua ennen sitä.

-Teistä tulee minun veljentyttäreni. Teidän velvollisuutenne sitä lahjaa vastaan on ainoastaan kasvattaa ylhäisen naisen äpärää ja elää niin, että ette tuota suvullemme häpeää. Tiedättekö, salissa suuret runontekijät ovat valmistamassa teistä laulua?

Katariina hölmistyi.

-Anteeksi?

-Teistä tehdään laulu. Teidän tarinaanne tullaan laulamaan hovista hoviin. Catherine Paloma, kyyhkynen, joka laskeutui taivaasta metsään juomaan ja jonka ilkeä velho muutti kauniiksi naiseksi. Ilkialastomana neito värjötteli pensaiden suojissa, kunnes metsän henki lahjoitti hänelle katolisen munkin kaavun. Suuri ja mahtava ritari löysi hänet ja tunnisti neidon linnunsielun. Ritari halusi ottaa neidoksi muutetun kyyhkysen viittansa ja kilpensä alle suojaan, jotta lintu saisi säilyttää ikuisen viattomuutensa.

Katariina oli hiusmartoaan myöten punainen. Henki kulki kurkussa pihinänä. Catherine Paloma? Neidoksi muuttunut kyyhkynen? Mitä ihmeen tarinoita täällä oiken sepitettiin? Ja sitten tämä nimi, Paloma.. Katariinan ajatukset keskeytyivät kun Blanche jatkoi:

-Minä näen, että te olette järkyttynyt. Te ette taida olla koskaan aikaisemmin joutuneet kohtaamaan trubaduurirunoutta? Teidän tarinanne on niin ihmeellinen ja erikoinen, että ei ole mikään ihme kun siitä lauletaan. Älkää surko. Tarinanne on vain yksi muiden joukossa ja se unohtuu kyllä aikanaan. Tällä hetkellä kiistellään siitä, että laitetaanko teidät rakastumaan johonkin urheaan ritariin vai annetaanko kyyhkysen säilyttää viattomuutensa.

Blanchen ilme oli niin ilkikurinen, että Katariina purskahti nauruun.

-Oletteko tosissanne?

-Kuolemanvakava,

Blanche vastasi.

-Miten he ottavat huomioon minun pituuteni?

-Aa, niin. Se on heille valitettava ongelma,

Blanche heitti niin traagisella äänellä, että Katariina nauroi uudestaan ja Blanche yhtyi siihen. Hetken kuluttua he vakavoituivat. Katariina oli vähän aikaa tuntenut vatsassaan tiettyä painetta. Se kertoi hänelle, että kuukautiset olisivat alkamassa huomenaamulla ja hänen olisi pakko esittää kysymyksiä niiden tiimoilta.

-Armollinen domina..

-Sanokaa toki täti.

Katariina häkeltyi tästä niin että sekosi hetkeksi sanoissaan.

-Armollinen täti. Minulla on ongelma. Miten minä tämän sanoisin? Tuota, minä alan huomenna..,

Katariina takelteli ja punastui, sillä hän ei tiennyt mitä sanaa käyttää. Ymmärtäisikö nainen sanaa kuukautiset?

-Minä ymmärrän. Naisen kirous, eikö niin? Minä sanon Marielle. Hän saa hoitaa sen,

Blanche sanoi huokuen hyvää tahtoa. Katariina tunsi kaikesta huolimatta, että oli asettanut kaulansa giljotiiniin. Hänestä oli juuri tullut äiti.

Illalla Marie näytti hänelle, kuinka riepuja käytettiin. Katariina huomasi jälleen kerran olevansa niin järkyttynyt, että hänen teki mieli purskahtaa itkuun. Miten ikinä hän kestäisi tätä elämää? Naisten käydessä nukkumaan, hän haki yhtä paljon turvaa Elianorista kuin tämä hänestä ja niin he nukkuivat kiinni toisissaan.
 

                      Tämä aamu valkeni yhtä ankeissa tunnelmissa kuin edellinenkin. Neito Agnes yski raastavan kuuloisesti ja se sai Katariinan ajattelemaan, että hetken perästä täällä olisi toinenkin kuollut.

Katariina oli jo illalla sitonut vyötärönsä ympäri nauhan, johon rievut kiinnittyivät. Se oli ollut ihan hyvä varokeino, sillä nyt hän tunsi veren valuvan kankaisiin. Hetken päästä hän taitaisi väkisinkin haista kammottavalle, Katariina tuumi. Blanche vaikutti tyytyväiseltä Katariinan vuotamiseen. Se ainakin todisti, ettei hän ollut saamassa kiusallista lasta. Marie puki jälleen Katariinan ja suoritti hiusten letityksen.

-Catherine, tulkaa minun perässäni,

domina Blanche käski ja taas Marie seurasi mukana. Se oli Katariinasta hieman hämmentävää, sillä domina ei ollut käskenyt Marieta. Ehkä palvelija täällä seurasi automaattisesti, hän mietti.

Blanche kuljetti hänet erääseen tornihuoneeseen. Kun Katariina astui sinne sisään, hän jäykistyi. Huoneessa oli lapsenpäästäjä ja kaksi muuta naistan. Lattialle oli levitetty kangas. Katariinan sydän alkoi hakata kiivaasti. Hän ei taitaisi pitää siitä, mitä ikinä olikaan tulossa.

-Ennen adoptointia meidän on toki varmistettava, että te olette koskematon,

domina Blanche totesi kopeasti. Katariina tunsi kylmän hien nousevan otsalleen. Osasivatko nämä naiset muka varmasti tutkia sellaisen asian ja vielä luotettavasti? Katariina vilkaisi ympärilleen.

-Minä en näe täällä missään vettä,

hän sitten sanoi.

-Vettä,

domina ihmetteli.

-Heidän täytyy pestä kätensä ennen kuin he koskevat minuun,

Katariina sanoi yrittäen kuulostaa niin ylhäiseltä kuin ikinä kykeni. Hän pakotti kasvoilleen samalla hieman halveksivan ilmeen ja yritti epätoivoisesti vaikuttaa varmemmalta kuin olikaan.

-Pestä kätensä ennen kuin koskevat teihin,

Blanche ihmetteli.

-Heidän on myös toki pestävä kätensä jälkeenpäinkin, sillä minä vuodan verta,

Katariina jatkoi ja jätti tarkoituksella kysymykseen vastaamatta. Blanche näytti horjuvan kahden vaiheilla, mutta lähetti sitten Marien toimittamaan veden tuomisen.

Kun astia kannettiin sisälle, Katariina asteli kankaan päälle ja asettautui makaamaan. Olisi täysin hyödytöntä yrittää laittaa vastaan. Parempi alistua suosiolla. Hän seurasi tarkoin naisten käsien pesemistä. Sitten rouvat asettuivat Katariinan ympärille polvilleen ja nostivat hänen helmansa ylös. Näppärästi he avasivat vyötärököyden. Katariina sävähti hieman naisten työntäessä kunkin vuorollaan sormensä hänen sisälleen. Sitten naiset nousivat tyyninä ylös.

-Hän on ehjä,

lapsenpäästäjä totesi ja kaksi muuta nyökkäsivät. Marie kumartui solmimaan Katariinan riepuvyön kiinni. Katariina nousi ja suoristi olemuksensa ryhdikkääksi. Hän taivutti päätään arvokkaasti Blanchelle. Tämä hymyili oikein lämpimästi, ja taisipa siinä olla hieman huvittuneisuuttakin.
Iltapäivällä Katariina sai ensimmäisen kerran nähdä lapsen. Pieni poika oli tavattoman kaunis. Se imi reippaasti imettäjän rintaa ja puristi sitten myöhemmin Katariinan sormia napakasti. Katariina hymyili lapselle ja poika tarkkaili hänen kasvojaan keskittyneesti.

-Minusta tulee sinun äitisi,

Katariina sanoi lapselle suomeksi. Hän alkaisi puhua tälle omaa äidinkieltään, jotta linnassa olisi edes joku jonka kanssa sitä puhua. Lapsi katseli häntä herpaantumatta ja pieni suu muikisteli somasti. Katariina tunsi rinnassaan syntyvän hellyyden tätä pientä kääröä kohtaan. Se oli niin turvaton. Kaikki toivoisivat vauvan kuolemaa ja olisi vain Katariinan taitojen ja Jumalan armollisuuden varassa selviäisikö poika hengissä. Eikä Katariinan taidoissa ollut paljon kehumista. Katariina rypisti otsaansa lapsen kapaloinnille, joka näytti turhan tiukalta. Hänen täytyisi ottaa tämä asia puheeksi mahdollisimman pian. Nyt Katariina kuitenkin keskittyi tuudittelemaan lasta. Hän hyräili tälle suomalaisia lauluja. Katariina tiesi tekevänsä kaikkensa, jotta tämä lapsi säilyisi hengissä.