Osa 19

                      Tietenkin domina Blanche oli saanut tietää missä Katariina oli, joten neito valmistautui ottamaan vihaisen ryöpytyksen vastaan ja yritti painaa päänsä niin nöyrään asentoon kuin kykeni. Hänen ihmeekseen Blanche ei ollutkaan suuttunut. Tämä oli vain huokaissut syvään ja sanonut:

-Mitä ihmettä minä teen teidän kanssanne?

Sitten Katariina oli kuullut ihmeellistä ääntä ja nostaessaan huolestuneena katseensa hän oli huomannut domina Blanchen hytkyvän naurusta.

-Älkääkä suotta yritäkö tuota niskan taivutusta. Te ette ole nöyrä, joten lakatkaa esittämästä sellaista,

domina oli kikattanut hänelle ja Katariina oli virnistänyt naiselle avuttomasti.

-Kas niin, on aika mennä pesulle,

Blanche oli sitten todennut ja pyyhinyt samalla naurun nostattamat kyyneleet silmistään.

Katariina oli kylpemässä comtessa Petronan, neito Claren ja kolmen muun aatelisneidon kanssa. Willelma, Audiarda, Barbe ja Clare olivat kaikki hieman peloissaan altaan suuruudesta. Varsinkin äärimmäisen pieni ja laiha Clare näytti olevan liki paniikissa. Katariina ohjasi neidon varovasti altaan reunaan veden alaiselle penkille istumaan, ja tämä puristi rystyset  valkoisina reunan marmoria. Petrona taas hyllyi vedessä joka suuntaan ja kikatti avuttomana aina tasapainonsa menettäessään. Katariina ei voinut olla hymyilemättä naisen hyväntuulisuudelle. Hän alkoi itse tarmokkaasti pestä neito Audiardan punaista kiharapilveä. Katariina oli kuullut monien ilmaisevan säälinsä hiusten värin johdosta. Hän itse piti niitä kauniina, samoin Audiardan kermanvaaleaa ihoa, jossa oli muutamia hentoja kesakoita nenänpäällä. Neito oli muuten melko tavanomaisen näköinen. Tällä oli suora nenä, normaalin näköinen suu ja vihertävät silmät, joita kehysti tummanruskeat ripset. Siksi oli oikeastaan hyvä, että Audiardan hiukset olivat niin erottuvat, Katariina järkeili. Neito antautui tyytyväisenä Katariinan kammattavaksi.

-Teillä on hyvin kauniit hiukset, neito Audiarda,

Katariina sanoi hiljaa. Tyttö kääntyi katsomaan häntä hieman epäillen ja sitten tämän silmät täyttyivät kyynelistä.

-Kiitos,

neito kuiskasi. Katariinan mieleen nousi epäilys, että kukaan ei ollut koskaan kehunut neitoa.

-Te olette hyvin sievä neito ja vielä tulee päivä, jolloin te olette linnanrouva ja ritarit kaatuvat teidän pienten jalkojenne juureen,

Katariina kuiskutti varmalla äänellä. Hän saattoi tuntea, kuinka neidon kasvoille levisi hymy. Sitten tämä muuttui jälleen epäröiväksi ja kuiskasi takaisin:

-Oi, te ette tiedä. On niin paljon muita kauniita linnanrouvia ja minun tukastani ei pidä kukaan.

-Jos te katselette muita naisia niin saatatte huomata, että suurimmalla osalla heistä on samanlainen ruskea tukka ja heidän kasvoissaan on useimmiten kohtalaisen suuri nenä. Te erotutte juuri siksi, että teidän punaiset hiuksenne loistavat kuin ruusu ketokukkien keskellä. Teillä on sievät kasvonpiirteet ja tullessanne hieman vanhemmaksi te saatte itsevarmuutta joka teiltä nyt puuttuu,

Katariina rohkaisi ja tunsi neito Audiardan rentoutuvan hänen puhuessaan.

-Luuletteko todella niin,

tämä kuiskasi hänelle kiihkeästi.

-Luulenko? Minä tiedän,

Katariina vannoi vakuuttavalla äänellä. Hän toivoi, että ei olisi kovin väärässä. Toisaalta edes yhden ihmisen positiiviset sanat saattoivat olla se ratkaiseva juttu, joka sai toisen luottamaan itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa ja lopultakin itseluottamus oli kaiken kauneuden tärkein ase.

Illallisen jälkeen Katariina halusi jälleen poistua mahdollisimman pian. Häntä inhotti katsella Aicelina de Merlonin kutsuvia silmäyksiä, joita tämä loi Jon Viikinkiin. Mies vaikutti kuitenkin olevan niille immuuni, sen Katariina saattoi nähdä jopa huoneen toiselta puolelta. Hän tunsi vatsanpohjansa kiristyvän nähdessään miehen suuntaavan askeleensa häntä itseään kohti.

-Haluaisin puhua kanssanne kahden,

Jon sanoi matalasti ja nyökkäsi sitten Katariinalle ylen kohteliaasti. Neito laski äkkiä katseensa ja seurasi miestä kuten tottelevainen koira. Katariinan kaikki hermot huusivat, että tämä oli virhe, mutta hän ei oikein muutakaan voinut kuin totella. Mistä sitä nimittäin tiesi: mies saattaisi vaikka nostaa kohtauksen jos Katariina kieltäytyisi seuraamasta häntä.
Jon Viikinki johdatti hänet kauemmas salista, kohti kylpylää. Mies astui äkkiä syvennykseen ja katosi näkyvistä. Katariinan kurkkua kuristi, mutta pienen epäröinnin jälkeen hän rohkaisi mielensä ja astui perässä. Valo riitti sinne hädin tuskin.

-Jos meidät löydetään tällaisesta paikasta, on minun kunniani vaarassa,

Katariina huomautti hiljaa.

-Sinun kunniasi on vaarassa joka tapauksessa,

Jon vastasi matalasti.

-Te halusitte keskustella minun kanssani,

Katariina sai sanottua. Hän tunsi hengityksensä vaikeutuvan ja astui askeleen miehestä poispäin. Jon kuitenkin seurasi perässä ja tarttui häntä käsivarresta. Katariina oli jokseenkin varma, että mies ei aikonut sittenkään keskustella mistään ja hän tunsi paniikin ensimmäisen kouraisun. Samassa he molemmat jähmettyivät. Syvennyksen ulkopuolelta kuului kahdet lähestyvät askeleet ja miesten puhetta. Jon kiersi suojelevasti kätensä Katariinan ympärille ja peitti hänet omalla kehollaan. Askeleet pysähtyivät. Miehet tuntuivat kiistelevän jostakin. Katariina keskittyi kuuntelemaan, vaikka Jonin läheisyys olikin äärimmäisen häiritsevää. Hänen olisi itseasiassa tehnyt mieli painaa päänsä tämän rintaa vasten, mutta pari sekuntia asiaa mietittyään hän päätti vastustaan tätä halua.

-Herra isä, sehän on vielä lapsi,

toinen mies kivahti.

-Poika, minä sanon sinulle mitä sinä teet ja sinä tottelet minua. Sitä on naitu nuorempiakin neitoja kuin Clare de Blezon. Sinun ei tarvitse muuta kuin maata neito ja hänet on pakko naittaa sinulle. Viettele hänet tai raiskaa, aivan sama. Sinä kuitenkin sanot sen jälkeen, että neito oli ylen halukas. Olet mies ja sinun sanaasi uskotaan enemmän kuin vähäisen heitukan. Olkoon kuinka kreivin tytär tahansa, hän on kuitenkin nainen,

linnanherra Lamberts de Nouvila sanoi väheksyvästi pojalleen. Katariina tunsi sekä oman että Jon Viikingin kehon alkavan täristä pidätellystä raivosta.

-Herra isä, oletko katsonut miltä neito Clare näyttää? Minä en saa itseäni kuntoon sellaisen luurangon edessä,

Bernard parkaisi.

-Ole hiljempaa poika,

Lamberts de Nouvila kivahti ja jatkoi sitten matalalla äänellä:

-Ajattele jotakin pehmeää huoraa allasi. Kyllä se siitä. Minä luotan sinuun poika. Hoida homma.

Se oli käsky ja molemmat miehet olivat hetken aikaa täysin vaiti ja liikkumatta. Viimein vaatteet kahahtivat ja askeleet alkoivat siirtyä heistä poispäin. Katariina vapisi nyt järkytyksestä ja nyyhkäisi hiljaa. Jon Viikingin jäykkä käsi nousi hänen hiuksilleen.

-Älkää pelätkö Catherine. Minä en anna sen tapahtua,

mies sanoi rauhoittavasti.

-Millä te kykenette sen estämään? Taistelulla? Ei, teidän täytyy antaa minun hoitaa tämä asia. Minun täytyy puhua domina Blanchen kanssa. Neitoa ei saa jättää hetkeksikään yksin. Domina tietää mitä tehdä,

Katariina sähisi kiihkeästi.

-Se saa odottaa kuitenkin vielä hetken,

Jon Viikinki mutisi nyt Katariinan hiuksiin. Hän ei kyennyt työntämään miestä kauemmas, ei niin voimiensa kuin tahtonsakaan puolesta. Katariina antoi Jonin nostaa hänen leukansa ja painaa huulensa hänen huulilleen. Mies voihkaisi hiljaa ja jokin Katariinan vatsanpohjassa tuntui käpertyvän. Kun Jon painautui koko kehollaan häntä vasten, jätti viimeinenkin järkevä ajatus hänen päänsä ja Katariina vastasi miehen suudelmaan kokemattoman arasti. Juuri sillä hetkellä Katariina ei ajatellut raskautta eikä hän nähnyt mielessään Galianan sammuvia silmiä. Katariina oli valmis ihan mihin tahansa, kunhan Jon vain ei irtautuisi hänestä. Mies kuitenkin vetäytyi kauemmas näennäisen helposti. He seisoivat molemmat hetken paikallaan ja sitten Jon sanaakaan sanomatta johdatti Katariinan rouvashuoneeseen. Siellä mies kumarsi hänelle kohteliaasti ja poistui sitten nopein askelin. Katariinalla oli hyvin tyhjä olo.

                      Seuraavana aamuna Katariina järjesteli neidoille ompelutuokion ja sanoi sen jälkeen matalasti domina Blanchelle, että hänen täytyisi saada keskustella tämän kanssa hetken aikaa. Naiset kävelivät linnan puutarhaan ja Katariina johdatti heidät mahdollisimman kauas muista ihmisistä.

-Minä näen, että jokin painaa teitä lapsukainen,

Blanche sanoi lempeästi.

-Armollinen täti, minä kaipaan kipeästi viisauttanne.

Sitten Katariina kertoi kuulemansa keskustelun, mutta jätti mainitsematta oleskelunsa Jonin kanssa kahden. Domina muuttui varsin valppaaksi ja pohti asiaa hyvän tovin.

-Te itse arvatenkin olitte kihlattunne seurassa,

nainen totesi kuivasti ja Katariina punastui. Hän taisi olla aika läpinäkyvä.

-Teitte oikein tullessanne minun puheilleni. Minun täytyy nyt kuitenkin haetuttaa Feris meidän seuraamme. Hänen täytyy olla tietoinen tästä.

Katariina ei ollut asiasta yhtä vakuuttunut, mutta nyt ei ollut enää mahdollisuutta perääntyä. Domina Blanche viittasi lähellä odottavalle palvelijalle. Tämä saapui ja nainen antoi käskynsä. Sen jälkeen he odottivat hiljaisina Ferisin tuloa.

-Rakas rouva äiti. Teillä oli minulle asiaa,

Feris de Toges totesi kuivakkaan kohteliaasti. Hän suuteli äitiään poskelle ja nyökkäsi sitten ohimennen Katariinan suuntaan. Domina Blanche kertoi pojalleen, mitä oli Katariinalta kuullut. Mies kääntyi neidon puoleen.

-Te arvatenkin olitte kyseenalaisessa kohtaamisessa Jon Viikingin kanssa,

mies sanoi huvittuneesti ja Katariina tunsi kutistuvansa. Tiesivätkö siitä kaikki? Niinpä tietenkin. Hehän olivat poistuneet salista kahdestaan ja täällä oli seinilläkin silmät.

-Enpä ole yllättynyt kuullessani, että Lamberts de Nouvila suunnittelee pojalleen nousua arvoasteikossa ylöspäin. Se on yleinen käytäntö, mutta tapa jolla hän sitä aikoo.. Niin tyypillistä hänelle,

Feris tuhahti halveksuvasti.

-Hänellä on myös varsin nuori vaimo. Lamberts ei ole tyhmä mies. Hän tietää mitkä vaarat liittyvät sellaiseen. Bernard on vanhempi kuin Brunissende. Voi myös olla, että hän on jopa huomannut pojan ja vaimon välillä vaihtuvat himokkaat katseet,

domina Blanche pohti tyynesti.

-Se ei ole mikään ihme. Lamberts itse ei ole enää parhaimmillaan, kun poika taas on nuori ja innokas eikä tosiasiassa äidilleen mitään sukua. Se on silti sukurutsa. Tavallaan olisi oivallinen ratkaisu saattaa Bernard turvallisesti avioliittoon,

Feris sanoi. Katariinan päänahkaa kihelmöi. Hän ei taitaisi haluta kuulla tätä. Domina Blanche odotti tyynenä poikansa tuomiota.

-Toisaalta neito Clare on hyvin nuori enkä minä voi hyväksyä tätä kunniatonta tapaa, jolla häntä ollaan avioliittoon saattamassa. Varsinkin kun neidon isä on kreivi, jonka lääninherra Lamberts de Nouvila on. Isällä on ehdottomasti oikeus päättää tyttärensä ja perijänsä avioliitosta, enkä minä todellakaan halua Bernard de Nouvilalle niin suurta valta-asemaa. Hän on siihen turhan tyhjäpäinen ja isänsä johdateltavissa. Kas niin, näin me teemme. Te järjestätte neito Claren ympärille naisia ja pidätte huolen siitä ettei neito ole hetkeäkään yksin. Voisi olla hyvä ajatus pitää kaikki aatelisneidot samassa ryhmässä ja itse asiassa järjestää heille ritarisuojelus,

Feris äkkiä oivalsi.

-Sillä tavoin Lamberts de Nouvila ei tajuaisi juonensa paljastuneen, kun annettaisiin tieto, että turnajaisista johtuvan kiihtymyksen vuoksi viattomat neidot halutaan suojella kaikelta sellaiselta, joka voisi uhata heidän kunniaansa,

Blanche jatkoi tyynenä.

-Rouva äiti, te luette ajatukseni,

Feris hymyili koko olemuksellaan.

-Puhumattakaan tietysti siitä, että siinä sivussa te saisitte tilaisuuden nöyryyttää Lamberts de Nouvilaa hänen tietämättään,

Blanche hymyili ilkikurisesti.

-Te olette oikea enkeli,

linnanherra totesi äidilleen nauraen ääneen.

-No mutta tietenkin. Minähän olen kataari,

domina Blanche totesi järkevään sävyyn ja Feris de Toges nauroi entistä makeammin. Katariina huokaisi helpotuksesta.

Niinpä illallisella linnanherra Feris de Toges ilmoitti päätöksensä sellaisin sanankääntein, että hän sai sen kuulostamaan palvelukselta, johon jokaisen kunniallisen ritarin tulisi suhtautua mitä suurimmalla antaumuksella. Hänen näppärä pikku puheensa sai ritarien rinnassa syttymään ylevän palon ja he kohottivat tuoppinsa ylistäen linnanherraa ja suojeltavien neitojen kauneutta ja viattomuutta. Katariina vilkaisi Jon Viikinkiin ja tämä virnisti hänelle poikamaisen hyväksyvästi. Katariinan teki mieli pudistaa päätään. Pohjimmiltaan mies oli ihan samanlainen lapsi kuin nämä muutkin ja puhe oli saanut Jonissa aikaa saman roihun kuin, toistenkin ritarien rinnoissa. Eikö täällä ollut yhtään aikuista miestä?