Osa 27 - Lokakuu 1995

                      Syksy oli jo pitkällä, mutta sää pysytteli aurinkoisena ja lämpimänä. Syyssateet eivät olleet vielä alkaneet. Aika ajoin ilma oli suorastaan painostavan lämmin ja kaikki odottivat sateiden tuloa hartaasti. Maa tarvitsi vettä.

Katariina istui rouvashuoneessa ja kirjoi suurella kärsivällisyydellä kangasta sylissään. Hän ei oikein koskaan ollut oppinut tekemään riittävän siistiä jälkeä. Sen lisäksi sormenpäät tuntuivat edelleenkin ruhjoutuvan vereslihalle, kun kirjomista jatkoi tarpeeksi kauan. Huokaisten Katariina luovutti ja otti korista sen sijaan puikkonsa ja keskeneräisen villanutun, jota hän vauvalleen neuloi. Se oli herättänyt melkoista uteliaisuutta ja oli työnä Katariinalle hyvin haastava. Hän tunsi, että siitä oli varmaankin noin miljoona vuotta kun hän oli neulonut Virpin lapselle nuttuja ja täällä ei ollut missään mitään mallia, josta olisi voinut katsoa mittasuhteita. Ne kaikki täytyi kehitellä omasta päästä. Kaikki voivottelivat hänelle sitä, että vatsa oli niin pieni. Sieltä tulisi varmaan vain tyttö ja jäisikö se edes eloon. Lapsi liikahti Katariinan vatsassa ja hän laski hellästi kätensä pienen pullistuman päälle. Naisten puheet kieltämättä pelottivat Katariinaa. Hän ei halunnut menettää tätä lasta.

Hallveigia varten oli rouvashuoneeseen kannettu oma tuoli, joka oli hyvin kookas ja pehmustettu tyynyin joka puolelta. Hallveigin vatsa oli valtava, vaikka naisen piti synnyttää melkein yhtä aikaa kuin kahden muunkin odottavan äidin. Katariina oletti, että Hallveigin ei pitänyt olla edes kovin paljon häntä raskaudessa edellä. Vatsan suuri koko sai hänet epäilemään naisen odottavan kaksosia. Hän oli tästä huomauttanut domina Blanchelle ja nainen oli suhahtanut hänelle varoittavasti. Kaksosraskaus ei olisi kovin suotavaa, sillä sellaisilla vauvoilla oli kovin pienet mahdollisuudet selvitä hengissä, Blanche opasti. Senpä tähden Katariina sitten piti suunsa kiinni eikä rohjennut esittää epäilyksiään Hallveigille. Hän yritti vain pitää kovasti huolta siitä, että nainen joi riittävästi vettä jottei neste alkaisi kertyä hänen jäseniinsä.

Pieni, pullea Elianor istui emännäntuolissa huomattavasti vatsastaan kookkaampana kuin Katariina. Vaikka Elianor tiesi riskinsä, hänessä oli sellaista suunnatonta seesteisyyttä, jonka ainoastaan raskaus saattoi tuoda mukanaan. Elianorin iho hehkui kauniisti ja hiukset näyttivät kiiltelevän entistä enemmän. Nuorempi domina lyllersi joka ilta miehensä vierelle syömään Katariina perässään, kun taas Hallveigin oli syötävä ylhäällä. Tämä ei kyennyt enää kovin hyvin liikkumaan portaissa. Katariina pelkäsi naisen synnytyksen alkavan aivan liian aikaisin. Se tietäisi lisää menetyksiä Hallveigille.

Neuloessaan Katariinan katse osui mummon sormuksiin. Ikävä kouraisi jälleen tuskallisesti. Mummo oli opettanut hänet neulomaan ja jakanut samalla roppakaupalla elämänviisauttaan. Ilman tämän oppeja Katariina olisi varmaan tullut hulluksi jo moneen otteeseen. Se taas johti ajatukset omiin vanhempiin. Miten nämä olivat suhtautuneet Katariinan, heidän ainoan lapsensa, katoamiseen? Äiti oli varmaan kuollut surusta ja isä harmaantunut ennen aikojaan. Sille ei juuri nyt voinut mitään ja vanhempien ajatteleminen toi Katariinan mieleen lisää tuskaa ja ristiriitoja. Hän ei ollut vieläkään päättänyt jäisikö hän vai lähtisikö. Katariina oli siirtänyt puhumista Blanchen kanssa milloin milläkin tekosyyllä, mutta kyllä hän tiesi miksi hän oikeasti teki niin. Sillä tavalla tuskallisen päätöksen tekeminen meni aina vähän kauemmas ja hän sai vielä yhden päivän lisää rakastamansa miehen kanssa.

Rouvashuoneen ovesta astui sisään palvelija.

-Vieraita, domina,

nainen sanoi eikä Katariina oikein tiennyt kummalle dominalle tämä sanansa osoitti. Blanche nousi huokaisten penkiltä ja auttoi Elianorin ylös.

-Mene vain,

Hallveig sanoi Katariinalle, joten hän nousi ja käveli naisten perässä linnan saliin. Feris istui jo omassa isännäntuolissaan ja Elianoria varten oli tuotu hänen vierelleen pienempi. Aviomies nousi, ojensi kätensä vaimolleen ja auttoi tämän istumaan. Mies näytti hyvin vakavalta ja Katariina mietti mistä se mahtoi johtua. Feris oli näyttänyt hyväksyvän vaimonsa raskauden ja kohteli tätä perijänsä synnyttäjänä. Kaikki epäilykset mies tuntui painaneen kuulumattomiin ja Elianor käyttäytyi kaikin puolin kuin rakastava vaimo. Katariina oli hyvin tyytyväinen siihen, että oli pitänyt pienet puheensa rakastavaisille.

Jon istui miesten joukossa ja hymyili Katariinalle valloittavasti. Nainen ei vastannut hymyyn, mutta hänen silmänsä loistivat kuten aina miehensä läsnäollessa. Tämä onni oli niin käsittämättömän suuri, että jo yksistään se uhkasi repiä Katariinan sielun rikki. Hän istuutui tutulle paikalleen isännän penkin varjoon, josta oli kuitenkin näkymä yli salin. Feris näytti kuiskaavan äidilleen jotakin, joka sai domina Blanchen olemuksen muuttumaan kireäksi kuin viulunkieli.

-Almucs lo Saine, hänen vaimonsa Elena ja heidän tyttärensä Beatrix ja Philippa!

Sisään asteli ritari, jonka vaatetus varustuksen alla oli ruskea. Miehellä oli lyhyeksi siistitty parta, kuten Jonillakin nykyään, ja taipuisa ruskea tukka. Ritarin vaimolla oli ruskea, yksinkertainen mekko, köysi vyötäröllä ja suorastaan porkkananpunainen tukka ja kasvot täynnä kesakoita. Naisen punaiset kulmakarvat oli nypitty niin ohuiksi, että ne kaartuivat kuin aavistuksena tämän kirkkanvihreiden silmien yllä. Naisella oli suora nenä ja paksuhkot huulet. Jokin kasvojen muodossa ja huulissa vaikutti hyvin tutulta. Elenan ja Almucsin tyttäret olivat perineet äitinsä punaisen tukan, mutta Philippalla se ei ollut ihan niin kirkuvan värinen ja hänen ihonsa oli tasaisen valkoinen.

-Rakas sisar, tervetuloa! Mikä tuo teidät näin kauas,

Feris sanoi kuivalla äänellä, jossa ei ollut pätkääkään ystävällisyyttä. Katariinan kulmat nousivat. Tässä siis oli domina Blanchen tytär.

-Me olemme pyhiinvaellusmatkalla Roomaan. Ajattelimme samalla käydä tervehtimässä teitä monen vuoden jälkeen,

nainen vastasi. Elenan ääni ei jotenkin sopinut naisen pieneen ja kirkuvanpunaiseen olemukseen. Olisi voinut kuvitella sellaisella naisella olevan jopa vinkuva ääni. Elenalla se kuitenkin oli matala ja hyvin sointuva. Sitten vasta Katariina ymmärsi mitä nainen oli sanonut. Pyhiinvaellusmatkalla Roomaan. Elena oli katolinen. Siinä taisikin olla syy, miksi tyttärestä ei koskaan puhuttu mitään.

-Matkanne on pitkä ja raskas. Olette toki tervetulleita levähtämään linnoituksen suojiin,

Feris totesi ja Katariina osasi äänensävyn puolesta päätellä sanomattoman: Mutta parempi kun lähtisitte saman tien. Ritari Almucs kumarsi kohteliaasti ja Elena taivutti kaulaansa. Oli jotenkin lohdutonta ymmärtää, että usko erotti tämän perheen jäseniä toisistaan eikä sitä juopaa taidettu kuroa kiinni millään.

Myöhemmin naiset johdattivat Elenan ja tämän tyttäret kylpylään. Tässä pienessä ajassa Katariina oli jo aistinut, että Blanchen tytär oli katkera nainen ja uskonsa läpikyllästämä. Hän ei osoittanut lapsilleen minkäänlaista hellyyttä ja nämä olivat hyvin hiljaisia, vaikkakaan eivät vaikuttaneet aroilta. Sellaisia neitojen tuli ollakin, Katariina tiesi. Siveitä, kuuliaisia, hiljaisia. Katariina vain ei millään tahtonut hyväksyä sitä, että lapsien, varsinkin tyttöjen, piti olla melkein elottomia kelvatakseen. Nämäkään neidot eivät olleet kuin kuusi- ja kahdeksanvuotiaat.

Hallveig oli jäänyt rouvashuoneeseen. Katariina mietti, että nainen mahtoi olla hyvin ikävystynyt ja odotti varmaan kärsimättömästi synnytystä, joka vapauttaisi hänet jälleen liikkumaan. Näin ollen heitä oli lähtenyt vain kolme naista Elenan ja neitojen mukaan, sillä linnassa ei tällä hetkellä ollut ylhäisiä aatelisneitoja kasvatettavana. Katariina ei tiennyt mistä se johtui. Koska hän ei myöskään ollut taas kerran varma oliko sitä soveliasta tiedustella, hän oli päättänyt olla kysymättä.

-Hmm,

Elena sanoi tyytymättömän tuntuisena heidän astuessaan kylpylään sisään. Katariina saattoi nähdä naisen leuan kaaren kiristyvän. Kylpylässä oli lämmin, koska vesi oli niin kuumaa ja se sai lämmittää huonetta ympäri vuoden. Ikkunoita ei ollut tehty avattaviksi. Huoneen ilma oli myös kostea ja Katariina haistoi tutun rikinhajun. Sitä peitettiin ennen kylpemistä polttamalla kynttilää tuoksuöljyastian alla. Öljyn lämmetessä se levitti ympärilleen voimakasta tuoksua, joka melkein peitti heikon rikinhajun. Katariinan nenä oli kuitenkin aina ollut hyvin herkkä eikä sitä oltu koskaan petetty tällä keinolla. Veden sekaan ripoteltiin myös kuivattuja kukkia, kasvukaudella myös tuoreita, mutta rikinhaju leijui silti niiden alta selkeästi erottuvana.

Palvelijat alkoivat riisua ylhäisiä rouvia ja nuoria neitoja. Katariina oli saanut itselleen noin 25-vuotiaan Jeannen sen jälkeen, kun Hallveigin raskaus oli alkanut hankaloittaa tämän liikkumista. Jeanne oli oikein taitava ja näppärä käsistään, mutta aika ajoin Katariinaa ärsytti suunnattomasti naisen verhotut silmäykset Jonin suuntaan. Katariina tiesi ettei hänellä ollut mitään varsinaista huolehdittavaa, mutta raskaus teki hänen olostaan silloin tällöin hieman epävarman. Jeanne ehkä kuvitteli saavansa halutun paikan norjalaisen vierestä viimeistään Katariinan synnytettyä. Se nimittäin tiesi muutaman viikon kieltoa rakastelusta. Katariina oli saanut tästäkin asiasta kattavan selvityksen, mutta ei pitänyt sitä itse kovin järkevänä. Siitä hän oli yhtä mieltä, että jälkivuodon aikana yhdyntä ei olisi suotavaa, sillä veri lisäsi tulehdusten riskiä. Samoin olisi varmaan syytä odottaa paikkojen parantumista mikäli ne sattuisivat repeämään. Aina näitä miettiessään Katariina tunsi suurta houkutusta etsiä kristalliovi ja  kulkea siitä läpi omaan aikaansa synnyttämään.

Elena astui altaaseen ja huokaisi vihdoin tyytyväisenä.

-Matkustaessa on se huono puoli, että peseytymisen kanssa on aina niin ja näin. Tosin pyhiinvaeltajan ei kuulukaan elää yltäkylläisyydessä ja puhtaudessa, vaan hän saa tyytyväisyytensä muista asioista,

Elena opasti kopealla äänellä. Katariinaa nauratti suunnattomasti, kun nainen yritti katsoa häntä nenänvarttaan pitkin. Sitä varten Elenan oli nostettava leukansa niin korkealle, että se näytti suorastaan huvittavalta.

-Turhaan sinä Catherinen edessä yrität esittää ylhäisempää, sillä hän ei ole alhainen eikä edes kovin nöyrä. Tuhlaat voimiasi,

domina Blanche sanoi niin ivallisella äänellä, että Katariina oli nielaista kielensä.

-Sen lisäksi Catherinen puoliso sattuu olemaan sukua Norjan kuninkaalle ja jonain päivänä sinä ehkä voit sanoa tavanneesi Norjan tulevan kuningattaren,

nainen jatkoi ja Katariina köhi järkyttyneenä.

-Mitä minä jostakin barbaarinaisesta välitän,

Elena kysyi jäätävällä äänellä ja katsoi äitiään vihreät silmät kylminä.

-Catherine sattuu olemaan enosi Ramons de Minerban ottotytär,

Blanche vastasi kuin kissa, jolle oli juuri annettu lautasellinen kermaa. Katariina huomasi hämmästyneenä, että Elena jäykistyi ja naisen sieraimet levisivät. Sitten kasvoilla häilähti jokin ilme, tuska? Katariina käänsi katseensa ettei tuijottaisi naista.

-Vai niin,

tytär sanoi hieman käheällä äänellä. Blanchen kasvoille oli noussut lähes kuumeinen ilme. Dominan silmät hehkuivat vaarallisina ja suu vetäytyi ivalliseen hymyyn.

-Oletko menossa sovittamaan syntiäsi,

tämä kysyi. Osui ja upposi, Katariina tuumi Elenan muuttuessa pisamiensa alla kelmeäksi.

-Minun syntini ovat kovin vähäiset verrattuna sinun synteihisi, äiti.

Nyt ilmassa tuntui suorastaan rätisevän käsinkosketeltava vihamielisyys. Blanche ei edes hätkähtänyt tyttärensä sanojen edessä.

-Käyttäytykää arvokkaasti ja laittakaa uskonkiistanne syrjään. Se ei hyödytä teitä kumpaakaan, sillä molemmat ovat vakaumuksellisia omassa uskossaan,

puuttui Elianor äkkiä tilanteeseen. Hän puhui linnanrouvan arvovallalla ja hetken päästä molemmat naiset alistuivat sen alle, ainakin näennäisesti. Domina Blanche käänsi katseensa Elianoriin ja ilmaisi sanattomasti hyväksyntänsä miniän otettua viimein ensimmäisen itsenäisen askeleen omaan asemaansa.

-Sinä olet siis veljeni uusi vaimo ja olet näköjään edellistä onnekkaampi. Se toinenhan ei tullut millään raskaaksi,

Elena sanoi ja katsoi lähes huvittuneena Elianoriin. Katariina näki silti katkeran juonteen naisen suupielessä ja se teki ilmeestä epämiellyttävän.

-Galiana kuoli synnytykseen, joten en voi vielä väittää olevani häntä onnekkaampi,

Elianor totesi kevyesti. Hänen olemukseensa oli äkkiä tullut sellaista ylhäisyyttä, että Katariina oli hänestä ylpeä.

-Vai kuoli synnytykseen? Niin, se riski siinä on aina olemassa, että äiti tai lapsi kuolee. Miten lapsen kävi?

Elianorin silmäkään ei värähtänyt kun hän vastasi:

-Se kuoli.

Elena teki kaksi ristinmerkkiä ja mutisi jotakin. Nainen varmaan rukoili. Elenan tyttäret seurasivat äitinsä esimerkkiä ja Katariina näki Blanchen kasvoille nousevan halveksivan hymyn. Katariina alkoi pohtia äkillisen päänsäryn tuomia mahdollisuuksia. Ne olivat oikein houkuttelevat. Hän ei mitenkään jaksaisi illallista tällaisessa ilmapiirissä.

-Lapsiparka, syytön vanhempiensa syntiin,

Elena sitten totesi.

-Mihin syntiin,

Katariinalta pääsi sen kummemmin miettimättä. Elenan silmät räpsyivät hämmästyneenä.

-Mihin syntiin? Lihan himoon tietenkin,

nainen sanoi ällistyneenä.

-Lihan himoon,

nyt oli Katariinan vuoro puuskahtaa.

-Jumala ajoi Aadamin ja Eevan paratiisista synnin tähden ja antoi naiselle ja miehelle rangaistuksen. Naiselle suuremman kuin miehelle, koska naisen kautta synti tuli. Sen vuoksi nainen ja mies tuntevat syntistä himoa toisiaan kohtaan,

Elena vastasi.

-Eikö Jumala sano Pyhässä Sanassaan, että täyttäkää tämä maa? Jos sukupuoliyhteys on Jumalan mielestä synti niin kuinka ihmeessä hän voi kehottaa naista ja miestä tekemään juuri nimenomaan sitä? Väitätkö sinä minulle, että Jumala kehottaisi ihmisiä tekemään syntiä? Jumala? Eikö hän nimenomaan kehota meitä synnittömään elämään?

Elena aukoi järkyttyneenä suutaan, mutta sanaakaan ei tullut ulos. Myös muut naiset katsoivat Katariinaa kauhistuneina. Hän oli kuitenkin niin kyllästynyt näihin älyttömyyksiin, jotka puhuivat Raamatun sanaa vastaan.

-Kerettiläisyyttä,

Elena sai huokaistua syvästi järkyttyneellä äänellä.

-Niin, tottakai sinä sanot minun ajatustani kerettiläiseksi, koska itse tiedät mitä Raamatussa sanotaan etkä kykene millään tavoin kumoamaan tätä ajatusta. Jos sinä haluat pitää kiinni tästä naurettavasta väitöksestä ja se tekee sinut onnelliseksi niin ole hyvä. Älä kuitenkaan vääristä Raamatun sanaa omiin tarpeisiisi. Minä en voi ikinä käsittää kuinka te katoliset olette voineet eksyä niin kauas totuuden sanasta. Te ette usko Raamatun sanaa vaan puhutte sitä vastaan,

Katariina laukoi nyt aiheelle lämmeten.

-Paavali sanoo kirjeissään, että ihmisten on parempi elää alistumatta ruumiin syntiin ja olla yksin, mutta jos ihminen ei tähän pysty, on hänen parempi naida kuin palaa,

Elena julisti voitonriemuisesti.

-Minun käsittääkseni Paavali ei puhu ruumiin synnistä, mutta kylläkin lihallisten halujen kuolettamisesta. Se on jokaiselle jalo tapa elää, sitä minä en kiistä. Minä en kuitenkaan kykene muistamaan yhtä ainoaa kohtaa, jossa Paavali sanoisi lihan yhteyden vaimon ja miehen välillä olevan synti, avioliiton ulkopuolella kylläkin,

hän vastasi tähän ja hymyili alentuvasti. Elenalta loppuivat vastalauseet. Hän ei kyennyt kiertämään Katariinan puheita millään tavoin ja siitä Katariina päätteli, että nainen ei ollut kovin oppinut. Oliko koskaan itse lukenutkaan Raamattua? Blanche alkoi hyristä hiljaisesta naurusta.

-Sinä olet aina ollut kovin itsevarma Elena, mutta et sanottavammin älykäs. Ramonsin tytär on juuri voittanut sinut. Ajattele, kataarin tytär tietää sinun uskontosi paremmin kuin sinä itse. Minusta se on ironista,

Blanche sanoi ilkeästi. Katariina ei oikeastaan olisi halunnut tulla käytetyksi lyömäaseena äidin ja tyttären välisessä sodassa, mutta nyt sille ei enää voinut mitään. Hän itse oli astellut suoraan taistelurintamaan. Loppu kylpy suoritettiin yleisen hiljaisuuden vallassa. Katariina oli lopulta hyvin helpottunut päästessään hänen ja Jonin omaan huoneeseen.

Vieraat eivät viipyneet kuin muutaman päivän. Siihen oli varmastikin syynä molemmin puolinen kylmyys ja ehkä myös Katariinan herättämät levottomat ajatukset. Elena taisi kokea turvallisemmaksi viedä lapsensa kauas näistä hirvittävistä kerettiläisistä, joista Katariina tuntui olevan pahin. Elena ei ollut sanonut sanaakaan hänelle kylpylän jälkeen ja parempi niin. Ei ollut hyvä puuttua liikaa tämän vuosisadan ongelmakohtiin. Pahimmassa tapauksessa koko historia saatettaisiin kirjoittaa uusiksi ja se taas voisi johtaa vaikka mihin. Jotenkin Katariina kuitenkin epäili, että metsä ei antaisi käydä niin.

Pari päivää vieraiden lähdön jälkeen Katariina päätti viimein ottaa härkää sarvista ja puhua domina Blanche kanssa. Hän ei ollut varma oliko se järkevää vai ei, mutta turha sitä oli enää pitkittää. Niinpä Katariina nousi tornihuoneeseen, jossa tiesi Blanche olevan sillä hetkellä. Nainen ei näyttänyt yllättyvän hänen astuessaan ovesta sisään.

-Sinä tulit viimein,

Blanche totesi ja Katariina huomasi naisen ensimmäisen kerran sinuttelevan itseään. Niinpä hänkin päätti sinutella.

-Olet odottanut minua,

Katariina sanoi kysyvällä äänellä ja huomasi Blanche pistävän merkille sinuttelun.

-Olen, Marien kuolemasta lähtien. Istuhan alas Catherine. Minä lähetän tuomaan meille vähän hedelmiä ja viiniä.

Domina nyökkäsi palvelijalle ja tämä meni ripeästi ovesta. Katariina ei niin olisi siitä viinistä välittänyt. Hän ei ollut ihan varma kuinka terveellistä se oli raskauden kannalta. Hän istui tuoliin, jota Blanche hänelle osoitti. Nainen itse istahti vuoteelle.

-Mitä Marie kertoi sinulle,

Blanche sitten kysyi. Katariina kohautti vähän olkiaan.

-Kristalliovesta, hänestä, sinusta, Ramonsin äidistä. Ei juuri muuta.

Blanche muuttui miettivän näköiseksi ja puraisi vähän alahuultaan.

-Siinä kaikki?

-Niin,

Katariina vastasi rauhallisesti. Nyt Blanche nousi ylös ja käveli hetken aikaa rauhattomasti.

-Hän käski sinun viedä minut takaisin?

Nainen sanoi sen hyvin toteavalla äänellä. Katariina nyökkäsi. Se toi surumielisen hymyn Blanchen huulille. Sitten tämä huokaisi ja asettui uudestaan istumaan.

-Odotetaan kunnes palvelija tulee takaisin. Parempi puhua keskeytyksittä.

He istuivat hiljaisina odottamassa ja Katariina kuuli oman sydämensä tasaisen sykkeen. Hän alkoi aistia toisenkin ääneen, ensin hentona kuiskauksena, joka pikkuhiljaa kasvoi metsän tutuksi huminaksi. Sen ääni soi Katariinan korvissa hellänä ja rakastavana. Domina katsoi Katariinaan ja hymyili kevyesti. Naisen ei tarvinnut sanoa sitä erikseen. Ääni kuului heidän molempien sisällä.

Ovi avautui ja palvelija astui sisään kantaen tarjotinta, jolle oli laitettu pieni viinikannu, kaksi pikaria ja hedelmälautanen. Nainen laski sen vuoteen vieressä olevalle pöydälle, Katariinan ja Blanchen väliin. Blanche mutisi palvelijalle poistumiskäskyn ja nainen lähti. Sen jälkeen domina kaatoi verkkaisin liikkein viiniä pikareihin ja ojensi toisen Katariinalle.

-Kas niin,

Blanche sanoi ja pyöritteli viiniä pikarissaan. Sitten hän maistoi sitä varovasti ja kääntyi katsomaan Katariinaa silmiin.

-Jos minä aloitan alusta?

Katariina nyökkäsi, vaikka sitä ei tarkalleen ottaen odotettukaan. Blanche ojentautui tyynyjen varaan istumaan.

-Minä synnyin etelä-Ranskassa vuonna 1947. Päivän olen unohtanut aikoja sitten. Samana vuonna kun minä synnyin, Marie kulki Kristallioven läpi. Hän oli syntynyt vuonna 1932, joten Marie koki toisen maailmansodan lapsen silmin. Muistan vielä vanhempieni nimet. He olivat Pierre ja Aurelie. Minulla oli kaksi isosiskoa ja yksi veli. Olin perheeni nuorin. Meillä oli köyhä koti, mutta aina siistiä ja äiti kasvatti meitä tiukassa kurissa. Hiukan samaan tapaan kuin täällä kasvatetaan nuoria neitoja. Se ei oikeasti ainakaan siihen aikaan eronnut niin kovin paljon tästä ajasta. Meitä piiskattiin, piti olla hiljainen ja kuuliainen ja auttaa kotitöissä. Meillä oli pieni mökki meren lähellä. Siinä oli vain kaksi huonetta, mutta puutarha oli suuri. Voin muistaa vielä joitakin tuoksuja. Kirpeän sitruunan, laventelin, mansikat.

Blanche vaikeni hetkeksi ja Katariina kuunteli lumoutuneena, melkein henkeä pidätellen.

-Kahdeksanvuotiaana lähdin metsään poimimaan marjoja. Silloin minä löysin Kristallioven. Tai se löysi minut. Minä en osannut pelätä. Kuljin ovesta läpi ja suhtauduin kaikkeen kuten lapsi tekee. En kyseenalaistanut mitään, otin vain vastaan vallitsevan totuuden. Metsä oli järjestänyt minulle kangaspalan, johon saatoin kietoutua. Aivan kuten se järjesti sinulle munkinkaavun.

Nyt Katariina hieman punastui ja laski katseensa nolona alas. Blanche ei kuitenkaan huomannut tätä.

-Minä puin sen ylleni ja samalla metsä kertoi mitä minun tulisi tehdä. Kävelin sieltä ulos enkä päässyt kovin kauas, kun vastaani tuli kärryt, joissa istui Marie. Hän ihmetteli mitä minä tein siellä yksin ja otti minut mukaansa kun kerroin olevani eksynyt. Marie vei minut Minerbaan. Minä tiesin heti, että Marie oli toinen heistä, joita minut oli lähetetty hakemaan. Metsä katsos pyrkii korjaamaan virheensä. Sen täytyy säilyttää tasapaino,

Blanche selitti ja Katariinasta se kuulosti hyvin järkeenkäypältä. Sitten hän naurahti.

-Jos joku olisi selittänyt minulle tuollaista muutama vuosi takaperin, minä olisin nauranut vatsani kipeäksi.

-Eikö vain? Nyt se tuntuu todelta ja normaalilta. Minerban rouva domina Elena, Ramonsin äiti, oli toinen niistä, jotka minun olisi yritettävä puhua takaisin. Niin, minä nimesin tyttäreni hänen mukaansa. Hän oli varmasti lempein nainen, jonka olen koskaan tavannut. Domina Elena sai ainakin neljätoista lasta, mutta vain yksi jäi henkiin, Ramons. Siksi hän oli enemmän kuin valmis ottamaan minut tyttärekseen. Ramonsin isä oli jo kuollut tässä vaiheessa, joten Elenan oli varsin helppoa uskotella kaikille, että minä olin hänen tyttärensä. Elena teki tietenkin heti kättelyssä minulle selväksi, että hän ei täältä enää lähtisi mihinkään. Hän oli ollut täällä jo niin kauan. Se on vähän meidän kaikkien ongelma. Sinun täytyy nyt harkita tarkasti mitä sinä teet.

Blanche katsoi varoittavasti Katariinaa.

-Minä tiedän. En ole vielä päättänyt ja nyt kaikki on käynyt niin paljon vaikeammaksi. Minä jouduin odottamaan niin kovin pitkään ennen kuin tiesin mitä metsä minulta odotti. Sitten olinkin jo naimisissa ja Marie kuoli, tuli suruaika ja kaiken jälkeen minä olinkin jo raskaana,

Katariina vuodatti onnettomana ja maistoi varovasti viiniä. Hänellä ei ollut nälkä, joten hedelmät saivat olla Katariinan puolesta vadillaan. Domina nyökytti hänelle myötätuntoisena.

-Niinpä niin. Sillä tavoin se menee. Minä olin lapsi enkä osannut tehdä mitään. Kaksitoistavuotiaana minulle kerrottiin järjestetyn puolison, Ebratz de Togesin. Siinä vaiheessa minun olisi pitänyt viimeistään lähteä, mutta Ramons tuli kotiin. Hän oli viidentoista ja komea kuin paholainen. Minä menetin sydämeni ikuisesti saman tien. Sen jälkeen en voinut enää lähteä vaan menin vuotta myöhemmin naimisiin, sain kaksi lasta ja täällä minä nyt olen,

Blanche sanoi äänessään piilotettua tuskaa. Katariina ei tiennyt miten reagoida. Ramons! Blanche oli rakastunut Ramonsiin! Varovasti hän kurottui koskettamaan Blanchen kättä. Myötätunto Katariinan silmissä sai kyyneleet valumaan dominan poskille.

-Voi Blanche.

Muuta hän ei kyennyt sanomaan. Jokainen sana olisi kuulostanut syytökseltä. Siinä he istuivat hiljaa, kaksi epätoivoista, ja vuodattivat sanattomina kärsimyksen kyyneliä.