Tarinasta

Aloitin tämän kirjan kirjoittamisen 2000 -luvun alussa ja viimeinen piste on aikoinaan lyöty siihen elokuussa 2003. Tarina on siis aloitettu ennen kuin kataareista kirjoitettua kirjallisuutta suomennettiin.

Kirja ei yritä olla autenttinen kuvaus menneisyydestä. Pidätän itselläni kirjailijan oikeuden muuttaa ja muokata asioita mieleni mukaan. Kataarien uskonnosta otin selvää mahdollisimman paljon ja olen yrittänyt asioita kuvata, kuten olen siitä lukenut. Jos ja kun joukossa on virheitä, ne ovat omiani.

Astukaa siis sisään kristalliovesta. Matka voi alkaa.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Osa 25


                      Kaksi viikkoa myöhemmin Katariina istui aamulla hänen ja Jon Viikingin huoneessa Hallveigin letittäessä hänen hiuksiaan. Katariina oli ottanut Erikin ja tämän hoitajan nukkumaan heidän sänkyynsä. Hän ei ollut vielä miettinyt mitä tekisi sitten kun Jon palaisi. Katariina oli sopeutunut nukkumaan samassa vuoteessa usean ihmisen kanssa, mutta hän ei silti kyennyt suhtautumaan luontevasti ajatukseen, että joku muu olisi paikalla hänen rakastellessaan miehensä kanssa. Katariina ajatuksen keskeytyivät äkkiä, kun Hallveig ryntäsi sangon ylle ja oksensi. Katariina riensi heti ottamaan kangasta ja kasteli sen veteen. Kun Hallveigin kouristukset vihdoin hellittivät, hän talutti naisen istumaan ja pyyhki tämän kasvoja hellästi..
-Sinä olet sairas Hallveig. Käy makuulle. Joku muu voi tehdä letityksen loppuun,
Katariina huolehti. Nainen hymyili hänelle valjusti.
-En minä ole sairas,
hän sanoi. Katariina hämmentyi.
-Mutta juurihan sinä oksensit,
hän sanoi ihmeissään. Sitten oivallus syttyi Katariinan silmiin.
-Oletko sinä raskaana,
Katariina kysyi silmät suurina. Hallveig nyökkäsi.
-Tämä menee ihan juuri ohi ja sitten minä teen sinun hiuksesi loppuun,
nainen sanoi vaimealla äänellä.
-Kuinka kauan sinä olet ollut Oddin kanssa naimisissa,
Katariina kysäisi.
-Kauan. Sinä taidat haluta kysyä, että onko tämä minun ensimmäinen lapseni? Ei ole. Minä olen synnyttänyt viisi lasta. Ne kaikki ovat kuolleet heti tai muutaman kuukauden kuluttua,
Hallveig sanoi tyynesti. Katariina järkyttyi aina siitä alistuneisuudesta, jolla nämä ihmiset suhtautuivat lapsen kuolemaan. Hän katsoi Erikiin ja tiesi itse menehtyvänsä surusta jos tämä kuolisi, eikä poika ollut edes hänen. Katariina ei kyennyt sanomaan Hallveigille mitään. Ei ollut toivon sanoja, ei lohdutusta. Oli vain kohtaloon alistuminen tai Jumalan tahtoon, kumpaan ihminen itse uskoi.
-Se menee nyt ohi. Laitetaanpa sinun hiuksesi kuntoon,
Hallveig sanoi reippaasti ja nousi. Katariinan olisi kovasti tehnyt mieli halata naista, mutta tämä olisi tuskin ymmärtänyt miksi.
 Siitä alkoi sitten melkoinen häärääminen ja kuhina heidän pienessä naisyhteisössään Hallveigin raskausuutisen levitessä. Naiselle valmistettiin yrttijuomia helpottamaan oloa ja häntä alettiin kohdella hauraampana. Katariinalle nainen puuskahti kahdenkesken kuinka naurettavaa sellainen oli. Nainen oli luotu synnyttämään ja raskaus oli aivan normaali ja luonnollinen tila, sanoivat papit mitä tahansa. Katariina oli pontevasti samaa mieltä. Hän kehotti siitä huolimatta Hallveigia ottamaan kaiken huomion ja hoivan vastaan. Katariina sanoi naiselle, että siitä oli aikaa kun linnassa oli raskaana oleva nainen ja se sai nämä naiset odottamaan tulevaa lasta kiihkeästi. Erikiä Katariina ei tietenkään maininnut, sillä poikaa ei tavallaan tunnustettu olevan olemassakaan, vaikka kaikki lapsen näkivät ja tiesivät Katariinan tätä hoitavan.
Kaiken muun ajan Katariina vietti lähinnä keittiössä. Hän oli lupaa kysymättä palannut sen turvalliseen ja lämpimään syliin Marien kuoltua. Jatkuva touhu piti Katariinan pään kasassa ja auttoi häntä selviytymään surusta, jota hän vanhan naisen kuoleman johdosta tunsi. Siellä hän ei myöskään voinut tehdä kohtalokkaita virheitä ja vaarantaa siten oman henkensä. Näin kuukausi kului lopultakin nopeasti ja Jon Viikinki tuli miehineen takaisin.

Ensimmäiseksi miehet tietenkin saivat heille kuuluvan kylvyn. Katariinalle, ja kaikille muillekin sen puoleen, kävi varsin selväksi, että Jon Viikinki odotti oikein kovasti kohtaamista vaimonsa kanssa kahden kesken. Katariina ei kyennyt olemaan punastelematta miesten täyttäessä kylpylän varsin ronskeilla ilmaisuilla heidän rohkaistessa päällikköään tulevan yön tapahtumiin. Jon virnisteli tälle kaikelle tuttuun poikamaiseen tapaansa. Haraldin huomauttaessa, ettei Jonille ollut kelvannut matkan aikana kenenkään toisen naisen kylki, Katariina hieman jähmettyi. Hänelle ei toden totta ollut tullut mieleenkään, että mies saattaisi aivan hyvin ottaa jonkun naikkosen viereensä ollessaan vaimosta erossa. Eikä se aina mitään eroakaan kaivannut, kun mies tyydytti tarpeitaan. Kuukautisvuodon aikana yhdyntä oli kielletty ja monille miehille oli aivan liikaa niiden muutaman päivän aiheuttama selibaatti. Sen lisäksi oli tietenkin tukku muitakin syitä, joiden järjellisyydestä Katariina ei ollut ihan vakuuttunut, mutta yhtäkaikki: jokainen tiesi, että miehen suhde palvelijaan tai orjaan oli sallittu ja hyväksyttävä tai sitten mies saattoi ottaa aivan laillisesti jalkavaimonkin. Taisi olla aika ryhtyä toimeen ja alkaa keskustella Jonin kanssa hieman niistä asioista, joita hän oli listannut mielessään, Katariina tuumi.

Kenellekään ei suinkaan ollut yllätys, että heti illallisen jälkeen Jon talutti vaimonsa salista ulos. Heitä saatteli joukko hyväntahtoisia huudahduksia. Käytännössä Jon Viikinki suorastaan juoksutti Katariinan heidän vuoteeseensa ja jätti riisumiset väliin. Ellei Katariina olisi itse ollut yhtä halukas, kyseessä olisi voinut olla raiskaus.
Heidän viimein huohottaessaan vuoteella Katariina mietti, miten hän oikein aloittaisi asiansa. Tietyntapainen suora rynnäkkö voisi olla paras vaihtoehto. Hän päätti vain aloittaa asian ja katsoa sitten miten se eteni. Sitten naisellinen oveluus nosti päätään ja Katariina melkein hymyili. Hän nousi istumaan ja alkoi avata hiuksiaan.
-Anna minä avaan,
Jon pyysi ja tyytyväisenä Katariina antoi hänen suorittaa tehtävän. Sen jälkeen Katariina riisuutui itse. Hän kasasi tyynyjä ja asettautui nojaamaan niihin puoli-istuvassa asennossa ja veti peiton vain osittain itsensä ylle. Katariina tiesi miehen keskittymiskyvyn häiriintyvän pahasti hänen alastoman vartalonsa johdosta. Hän katseli Jonia puoliavoimin silmin ja leikitteli hiussuortuvallaan. Katariina kiersi sitä sormensa ympärille. Hyvin pian Jon alkoikin selkeästi harkita uudestaan rakastelua.
-Jon,
Katariina sanoi oikein pehmeällä äänellä ja katsoi miestä.
-Niin,
mies mutisi kysyvästi ja kurotti kättään sivelemään Katariinan kylkeä.
-Oletko sinä ajatellut, että sinä ottaisit jossakin välissä, esimerkiksi minun vuotoni aikana, jonkun palvelijan viereesi?
Katariina piti äänensä hyvin siloisena ja hymyili miehelle kutsuvasti.
-Hmm. En minä tiedä. Kai se on mahdollista,
Jon vastasi ja oli jo täysin keskittynyt hyväilemään Katariinan rintaa.
-Minä en taitaisi pitää siitä,
Katariina sanoi vaarallisen pehmeästi.
-Miksi ihmeessä? Se on ihan normaalia, että mies tyydyttää tarpeensa,
mies vastasi mutisten, vaaraa huomaamatta. Katariina huitaisi hänen kätensä pois. Mies nosti välittömästi päänsä ja katsoi häneen. Katariina viskaisi peiton pois päältään ja keikautti miehen selälleen. Hän asettui tämän päälle ja kumartui puraisemaan miestä olkapäästä.
-Sinä olet minun mieheni,
Katariina sanoi matalasti ja puraisi miestä rinnasta.
-Minun, yksin minun.
Nyt hän nosti päätään hiukan ja kurkotti puremaan miestä kaulasta. Tässä vaiheessa Jonin sormet pureutuivat Katariinan lantioon. Nainen piti itsensä paikallaan ja tunsi miehen halun räjähtäneen täyteen voimaansa.
-Minä en jaa sinua,
Katariina kuiskasi Jonin huulia vasten ja mies voihkaisi. Katariina kasteli miehen huulet kielellään. Hän ei ollut vielä valmis.
-Sinä haluat minua?
Jon murahti myöntävästi ja Katariina tunsi miehen kärsimättömät liikkeet.
-Minä olen sinun, mutta yhdellä ehdolla,
Katariina puraisi miestä huulesta. Hän nousi istumaan miehen päällä.
-Sano,
Jon mutisi ja Katariina näki hänen mustiksi muuttuneet silmänsä.
-Lupaa minulle, että sinä et ota ketään toista naista sänkyysi niin kauan kuin minä olen sinun vaimosi,
hän sanoi.
-Mitä minä saan siitä vastineeksi?
Mies hieroi kauppaa tällaisella hetkellä! Katariina herahti nauruun. Sitten hän laski kätensä Jonin pään molemmin puolin ja liikautti lantiotaan niin, että mies liukui hänen sisäänsä. Jon ähkäisi.
-Tämän Jon. Sinä saat tämän, kaiken tämän. Minä olen sinulle halukas vaimo ja palvelen sinua kaikin mahdollisin tavoin. Jos sinä lupaat minulle, sinä saat olla tässä vuoteessa eikä sinun tarvitse nukkua lattialla.
Tässä vaiheessa Jonin kasvoille tuli leveä hymy.
-Jotenkin minä jopa uskon, että sinä toteuttaisit tuon uhkauksen. Nyt riittää puhuminen,
mies sitten totesi ja Katariina oli ilomielin samaa mieltä.

                      Pari päivää myöhemmin Jon ilmoitti, että hän aikoi tehdä matkan Montpellieriin. Katariina ei ollut käynyt kaupungissa kertaakaan.
-Saanko minä tulla mukaan,
hän kysyi. Jon vilkaisi häntä yllättyneenä.
-Kai sinä voit tulla. Sinun täytyy kuitenkin ratsastaa minun kanssani,
mies varoitti. Siitäkin huolimatta ajatus oli Katariinasta loistava ja hän hymyili onnellisena. Mies pudisti päätään ja käveli mutisten ovelle.
-Ai niin, sinun täytyy varautua yöpymään siellä. Emme ehdi tänään takaisin, sillä pimeällä ratsastaminen on turha riski. Minä laitan tänne Hallveigin katsomaan, että osaat varautua oikein.
Mihin ihmeeseen hän siinä Hallveigia tarvitsisi, Katariina mietti ärtyneenä. Ei hän ollut mikään avuton pikkulapsi. Sellaista matkaa varten ei tarvinnut mukaan juuri mitään.
Hallveig kuitenkin tuli pukemaan Katariinan, laittamaan hänen hiuksensa ja sitomaan hänen päähänsä huivin hiusten peitoksi kuten joka aamu. Samalla hän tänään katsoi arkusta mukaan muutaman tavaran. Niitä olivat viitta, oksa hampaiden pesuun, harja ja kasvovoide. Katariina oli hyvin mielissään siitä, että Hallveig oli niin järkevä. Viiltävää kaipuuta tuntien hän ajatteli kuinka Marie olisi varustanut hänen mukaansa vähintäänkin yhdet vaihtovaatteet, jotka olisivat täysin turhat.
-Minä pakkaan omat tavarani sinun tavaroidesi sekaan,
Hallveig sanoi ohimennen.
-Aiotko sinäkin lähteä,
Katariina hämmästyi.
-Luuletko sinä tosiaan, että minä päästäisin sinut ilman palvelijaa jonnekin? Tai jonkun surkean tytönretaleen kanssa, joka ei osaa tehdä mitään? Älä luule,
Hallveig tuhahti.
-Entä sinun raskautesi,
Katariina tiedusteli.
-Minä olen raskaana, en sairas,
nainen vastasi käytännöllisesti.
-Ihan miten vain haluat, mutta älä sitten syytä minua jos lapsi menee kesken,
hän varoitti Hallveigia.
-Menee kesken ratsastuksesta tässä vaiheessa? Tuskin,
tämä pyhähti. Siihen ei ollut pahemmin sanomista.
Hallveig oli pakannut heidän tavaransa jonkinlaiseen laukkuun, jota Katariina päätti nimittää satulalaukuksi. Se laskeutui hevosen molemmin puolin ja näytti tehdyn yhtenäisestä kangaspalasta. Katariina ei ehtinyt tutkia sitä sen tarkemmin, kun häntä jo nostettiin Jonin taakse. He ratsastivat ulos portista jättäen taakseen taistelua opettelevat nuorukaiset älähdyksineen ja koulutettavat hevoset hirnahduksineen ja Katariina tunsi taas vapauden riemun kasvavan sisällään. Olon olisi tehnyt täydellisemmäksi ainoastaan se, että olisi saanut ratsastaa omalla hevosella.
Ratsastus sujui rauhallisissa merkeissä ja he asettuivat juomaan matkan ollessa noin puolivälissä. Siinä välissä sai käydä keventämässä itseään ja naiset ottivat tarjouksen kiitollisina vastaan, erityisesti Hallveig, jonka rakkoa raskaus vähäisistä viikoista huolimatta painoi. Sen jälkeen noustiin taas satulaan ja varsin yksitotinen matkanteko jatkui.
Kaupungin ilmestyessä näkyviin Katariina tunsi oman jännityksensä nousevan. Hän ei tiennyt yhtään, mitä olisi edessä ja suhtautui tähän lähinnä kuin seikkailuun. Heidän tullessaan kaupunkiin sisään Katariina ymmärsi tarvitsevansa juuri sitä asennetta.
Joka puolella oli kivisiä taloja vieri vieressa. Ihmiset nostivat vähän päätään heidän ratsastaessaan ohitse, mutta vieraiden näkeminen tässä kaupungissa ei vaikuttanut olevan mikään tavaton tapahtuma. Katariina värähti nähdessään joka puolella jätekasoja, joita siat ja koirat tonkivat. Haju oli sanoinkuvaamaton. Kaduilla virtasi ojia, joissa haisi virtsa ja rotat juoksivat kaikkialla. Äkkiä jostain talosta kuului jokin huuto, jota Katariina ei ehtinyt ymmärtää, sillä huutaja käytti erilaista murretta kuin jota hän oli oppinut. Ratsastajat näyttivät kuitenkin tietävän mitä se tarkoitti ja väistivät kiiruusti, sillä hetken perästä ovesta lensi kaaressa jotakin, jonka sisältöä Katariina saattoi vain arvailla. Hän ajatteli ettei hän enää koskaan arvostelisi Togesin linnan ympäristöä hajun vuoksi.
Jos jätteiden hajua ei otettu huomioon, Montpellier oli oikein viehättävä kaupunki. Puita oli siellä täällä ja paikka paikoin saattoi nähdä vilauksia talojen takapihoista, jotka vaikuttivat hyvinhoidetuilta kotipuutarhoilta. Savun haju peitti välillä jätteiden hajun alleen.
Monet taloista olivat ilmeisesti jonkinlaisia verstaita, sillä niiden seinissä oli eri kokoisia aukkoja, jotka suljettiin puisilla luukuilla. Paikoitellen nämä luukut oli nostettu ylös, laskettu alas tai, pienimpien aukkojen ollessa kyseessä, käännetty sivuille. Joka puolelta kuului erilaisia elämisen ääniä.
-Hjörr, Hakon, menkää edeltä majataloon varaamaan meille huoneet ja illallista,
Jon Viikinki käski ja puhutellut miehet nyökkäsivät ja irtaantuivat eri suuntaan. Katariinan olisi tehnyt mieli kysyä minne Jon oli matkalla, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan miten mies oletti vaimonsa kaupungissa käyttäytyvän. Naisille oli säädetty niin erikoisia ja tiukkoja käytössääntöjä, että niitä oli hyvin vaikea ymmärtää ja omaksua. Koska myös Hallveig oli hiljaa, päätti Katariina seurata esimerkkiä.
He ratsastivat vielä hetken ja sitten Jon pysäytti hevosensa erään verstaan eteen. Rakennuksessa roikkui puinen kyltti, johon oli kuvioitu hevonen. Ulos asti Katariina erotti nahan kirpeän ominaistuoksun. Harald laskeutui hevosensa selästä ja auttoi Katariinan alas satulasta, mutta ei laskenut häntä maahan.
-Armollinen rouva, minä kannan teidät suoraan sisälle, jotta mekkonne ja kenkänne eivät likaannu,
Harald sanoi hyvin asiallisella äänellä. Se varmaan oli hyvin järkevä päätös, Katariina tuumi. Hänellä saattaisi olla vaikeuksia syömisen kanssa, jos oman mekon helmat haisisivat kadun jäteojalle. Niinpä Katariina nostettiin oviaukosta sisään. Heidän jäljessään tulivat Jon Viikinki, Oddi ja Hallveig. Ulos hevosia vahtimaan jäivät Karli, Ulfar, Egill ja Griss.
-Tervehdys satulaseppämestari,
Jon Viikinki sanoi kohteliaalla, mutta myös hyvin ylhäisellä äänellä. Katariina kuuli miehen aina joskus käyttävän sitä, mutta harvemmin hänen ollessaan paikalla. Se oli omasta asemastaan ja arvostaan tietoisen miehen ääni.
-Tervehdys teille armollinen herra. Mikä tuo teidät tänne,
kysyi hivenen kumaran oloinen mies. Tällä mestariksi kutsutulla miehellä oli harmaantuvat hiukset, yksinkertainen mekko ja nahkainen esiliina sen edessä. Miehen kädet olivat suuret ja sormet parkkiintuneet.
-Minä tarvitsen uuden satulan,
Jon vastasi. Sen jälkeen Katariina lakkasi kuuntelemasta heidän puhettaan ja alkoi silmäillä ympärilleen. Joka puolella pitkin huoneen seiniä roikkui nahkaisia hihnoja, suitsia, jalustimia ja eri värisiä nahkoja. Huone ei ollut suurensuuri ja se tuntui entistä pienemmältä kun sen täyttivät kookkaat norjalaiset, jotka olivat pukeutuneet rengaspaitoihin ja kypäröihin. Katariinan mielessä käväisi, että heidän pelottavasta olemuksestaan huolimatta mestari ei ollut vaikuttanut säikähtäneeltä. Tämä oli tietenkin tottunut ritareihin.
Huoneessa oli myös tukeva työpöytä ja leveä tukki, jonka päällä satula varmaankin sai muotonsa, Katariina arveli. Työkalut oli aseteltu siististi roikkumaan työpöydän yläpuolelle ja se antoi vaikutelman huolellisesta työmiehestä. Katariinan silmät osuivat oviaukkoon huoneen nurkassa. Siellä seisoi poika, jonka iäksi Katariina arvioi jotakin kymmenen ja kolmentoista väliltä. Missään nimessä tämä ei ollut vanhempi. Mestarin käskiessä poika kiiruhti hakemaan ja näyttämään erilaisia nahkoja ja muita tykötarpeita. Lapsi saattoi olla mestarin oma tai tämän oppipoika.
Katariina kihisi uteliaisuudesta päästä kurkistamaan millainen näkymä verstaan takaa avautuisi. Niinpä hän asteli hyvin vaivihkaa ja ikään kuin nahkoja tutkiskellen lähemmäs ovea. Hän saattoi nähdä, että verstaan takana oli huone, jossa mestari perheineen asui, sillä miehellä oli näköjään vaimo. Nuori nainen istui kehräten penkillä ja liekutti samalla lasta katosta roikkuvassa kehdossa. Huoneen takanurkkaan oli muurattu yksinkertainen takka ja siinä paloi tuli. Takan vierellä oli hyllykkö, johon oli koottu ne muutamat surkeat ruuanlaittovälineet, jotka tällä perheellä oli. Huoneen toisella seinällä, vastapäätä istuvaa naista, Katariina saattoi erottaa vilahduksen vuoteesta. Hän ei kehdannut kuitenkaan astua sen pidemmälle nähdäkseen huoneen paremmin. Katariina käänsi kohteliaasti selkänsä kunnioittaakseen perheen yksityisyyttä. Hänen uteliaisuutensa oli siltä osin täytetty ja tietoisuus oli tuonut mukanaan riipaisevan säälin.
Jon tuntui saaneen asiansa päätökseen ja kaivoi rahaa esiin kukkarostaan.
-Tässä on puolet satulan hinnasta. Loput saatte kun haen valmiin satulan,
Jon Viikinki totesi ja mestari kumarsi kohteliaasti. Jon kääntyi katsomaan Katariinaan. Hänelle tuli äkkiä tunne, että mies näki hänen sisäisen järkytyksensä näiden ihmisten olosuhteiden vuoksi. Jonin silmät katsoivat lempeinä hurjan kypärän alta.
-Harald, nosta armollinen rouva syliisi ja auta hänet minun takasatulaani,
mies sanoi ja kääntyi astelemaan ulos hevosten luo. Katariina tunsi olevansa kuin höyhen ison soturin käsivarsilla ja kykeni ymmärtämään miksi Elianor oli niin kiimassa tähän mieheen, vaikka ei hyväksynytkään sitä. Sitten taas iski välittömästi katumus. Hän oli itse saanut miehen, joka tyydytti hänet vuoteessa ja vaikutti olevan hyvin lempeä. Oliko sittenkään niin kovin väärin, että Elianor sai edes pienen palan onnea? Se pala vain oli niin kovin vaarallinen. Harald nosti Katariinan Jonin taakse ja hän kietoi kätensä miehen ympärille. Jon kosketti nopeasti Katariinan kättä ennen kuin asetti omansa hevosta ohjaamaan.

Majatalo sijaitsi torin kupeessa. Se oli isohko, kaksikerroksinen rakennus, jonka pintaa rikkoivat pienet ikkunat. Rakennuksen seinää peitti köynnöstävä kasvi ja sen edusta oli siivottu jätteistä. Majatalon ovi oli auki ja sisältä kantautui tasainen puheensorina sekä ruuan ja savun tuoksu. Aurinko oli laskemassa ja Katariina näki kuinka taivaalle alkoi vyöryä tummia pilviä. Yöksi saataisiin oikein kunnon rajuilma.
Katariina ja Hallveig autettiin alas ja he astuivat ovesta sisään miehineen. Muut lähtivät viemään hevosia talliin. Griss ja Egill jäisivät pitämään niitä silmällä yön yli. Koskaan ei voinut olla liian varovainen, Jon totesi hiljaa Katariinalle. Naisen teki mieli ottaa miestään kädestä kiinni, mutta sitä ei arvatenkaan pidettäisi suotavana. Katariina näki Hallveigin silmäilevän kopeasti ympärilleen ja sen jälkeen nainen totesi, että paikka vaikutti riittävän kunnialliselta. Katariina katseli itsekin hyvin uteliaana ympäristöään heidän istahtaessaan suuren pöydän ääreen.
Huone oli suuri ja toista kerrosta kannattelivat paksut ja puiset tukit ja poikkihirret. Huoneen seinät olivat yllättävän valkoiset ja Katariinalta vei hetken aikaa ymmärtää miksi. Hän oli vähällä huudahtaa ymmärtäessään, että takkaan oli rakennettu savupiippu. Huoneessa oli useita suuria pöytiä penkkeineen ja pöydillä paloi kynttilöitä matalissa jalustoissa. Lattia oli tehty kivisistä laatoista, joita pari riuskan näköistä naista kävi lakaisemassa silloin tällöin. Huoneen takaseinällä oli ovi, joka johti keittiöön ja oikean puoleisessa päädyssä oli puiset portaat yläkertaan.
Pöydissä istui miehiä. Katariina ja Hallveig olivat ainoat naiset talon työntekijöiden lisäksi. Katariina saattoi erottaa eri kieliä. Oksitaanin lisäksi pöydissä puhuttiin saksaa, ranskaa ja jotain muuta kieltä, jota Katariina epäili oksitaanin lähimurteeksi. Se saattoi olla provensaalia, katalaania tai pohjois-Italian kieltä.
-Teille on varattu oma huone, Oddi ja Hallveig jakavat huoneen Haraldin, Karlin ja Ulfarin kanssa. Minä ja Hjörr nukumme alakerrassa penkeillä,
Hakon selitti Jonille. Mies nyökkäsi hyväksyvästi.
-Minä käyn sanomassa, että voivat tuoda aterian pöytään,
Hakon jatkoi, nousi ja käveli keittiöön.
-Milloin satula on valmis,
Hjörr kysyi.
-Mestari lupasi sen kahden kuukauden päähän. Sen jälkeen me voimme alkaa suunnittelemaan lähtöä,
Jon vastasi.
-Mihin,
Katariina kysyi lyhyesti ja miehet käänsivät yllättyneinä päätään.
-Me aiomme palata Norjaan,
Jon vastasi tyynesti ja katsoi samalla tutkivasti häntä. Katariinan sydän alkoi jyskyttää. Hänen olisi aivan liian nopeasti päätettävä mitä hän aikoi tehdä. Jäisikö hän vai palaisiko omalle vuosisadalle?
-Vai niin. Entä Hallveig? Eikö olisi järkevää odottaa hänen synnyttävän ensin,
Katariina sanoi varovaisesti. Jonin ilme muuttui aavistuksen kiusaantuneeksi.
-Herra puoliso, olen hyvin pahoillani puuttuessani tähän asiaan. Haluan teidän kuitenkin punnitsevan yhtä näkökulmaa hyvin tarkasti ennen kuin teette lopullisen päätöksen. Hallveig on menettänyt viisi lasta. Minä en tahtoisi hänen menettävän tätäkin raskaan matkanteon vuoksi,
Katariina painoi päätään nöyrästi. Hän saattoi tuntea huvittuneisuuden miehensä olemuksessa. Jon Viikinki jos kuka tiesi, että Katariina ei ollut vähimmässäkään määrin nöyrä.
-Te olette hyvin viisas vaimo. Otan sananne huomioon,
mies vastasi ja Katariina kuuli tämän pidättelevän nauruaan. Nostaessaan katseensa Joniin, hän näki tämän kasvojen olevan täysin vakavat, mutta silmät tuikkivat hilpeästi. Pilailiko mies hänen kanssaan? Hakon palasi takaisin pöytään ja melkein heti hänen perässään kannettiin isoa palaa paistia, pataa, leipää ja juustoa sekä kolmea suurta kannullista olutta. Heille tuotiin myös muutama puinen lautanen.
Jon leikkasi Katariinalle palan lihasta ja kauhaisi padasta naurismuhennosta. Tässä vaiheessa Katariina alkoi ajatella, että hänen seikkailumielialansa laski kuin lehmänhäntä. Leipä oli kivikovaa ja juustosta oli aivan ilmeisesti kaapaistu pahimmat homeet pois. Varovasti Katariina maistoi olutta ja oli pärskäyttää sen pitkin pöytää. Litku oli niin karmeaa, että häneltä se kyllä jäisi juomatta. Koska lihakaan ei ollut syömiskelpoinen, oli pakko tyytyä kivikovaan leipään ja naurismuhennokseen, jonka pelkkä hajukin sai Katariinan yökkimään. Kyllä Togesin linnassa sentään sai hyvää ruokaa. Kaikki muut näyttivät kuitenkin syövän ja ryystävän olutta oikein hyvällä ruokahalulla. Katariinan täytyi pakottaa itsensä nielemään edes jotakin, sillä muuten hän kuolisi nälkään.
Myöhemmin illalla Katariina makasi vuoteella Jon vierellään ja kuunteli sateen rummutusta ulkona. Huoneessa oli takka ja tuli siinä rätisi kotoisan oloisesti. Muuta ylellisyyttä huoneessa ei sitten ollutkaan. Heidän vuoteensa oli juuri kahden maattava laveri, jonka päällä oli ohut olkipatja. Tilanteen teki hiukan hankalaksi se, että Jon oli niin suuri, eikä Katariinakaan mikään pieni ollut. Miehen jalat jäivät väkisinkin roikkumaan vuoteen ulkopuolelle ja Katariina joutui makaamaan puoliksi hänen päällään, jotta he kaksi mahtuivat siihen yhdessä. Toisaalta Katariinalla ei ollut mitään sitä vastaan, sillä Jon oli lämmin ja miehen rauhallinen sydämen syke hänen korvansa alla oli turvallinen. Muita huonekaluja huoneessa ei sitten ollutkaan, paitsi yksi penkki ja lattialle asetettu parista lampaantaljasta koottu matto. Vaikka huone olikin vaatimaton, se oli kuitenkin siisti, ja se riitti Katariinalle.
Juuri nyt hän tunsi itsensä niin kovin ulkopuoliseksi. Tämän kaiken keskellä iski välillä ankarasti tietoisuus siitä, että hän ei ollut tästä ajasta kotoisin eikä myöskään sopeutunut siihen, vaikka kuinka yritti. Katariinan oli niin vaikeaa olla riippuvainen miesten suojelusta kasvettuaan ajassa, jossa jokainen oli kuitenkin päällisin puolin tasa-arvoinen toisen kanssa ja väkivalta oli kriminalisoitu. Hänen oli mahdotonta asettua alisteiseen asemaan suhteessa miehiin ja suostua siihen, että häntä pidettiin toisarvoisena vain sukupuolensa tähden. Hän oli yrittänyt olla nöyrä selvitäkseen hengissä ja saadakseen osakseen edes hitusen siitä kunnioituksesta, jota ylhäiselle naiselle kuului, vaikka ei ylhäinen ollutkaan. Domina Blanche oli kuitenkin suostunut ottamaan hänet siihen asemaan suojellakseen Katariinaa, aivan samoin kuin häntä itseään oli suojeltu. Jonain päivänä Katariinan täytyisi ottaa tämä kaikki Blanchen kanssa puheeksi.
Sitten oli Jon Viikinki. Se mutkistikin asioita suunnattomasti. Ilman miestä Katariina olisi jo puhunut dominalle ja lähtenyt kristallioven kautta omaan aikaansa ilman tätä tai tämän kanssa. Oli kuitenkin käynyt niin, että kaikista hyvistä päätöksistään huolimatta Katariina oli rakastunut, tulisesti, ja mennyt naimisiin. Ei olisikaan niin yksinkertaista jättää rakastamaansa miestä taakseen. Hän saattoi ymmärtää Marien motiiveja varsin hyvin. Olisiko Katariinasta kuitenkaan loppujen lopuksi samaan? Ja entä sitten Erik? Voisiko hän jättää lapsen? Ei. Katariina tiesi ettei voisi. Poika oli nyt kolmen vanha ja kutsui häntä äidiksi suomen ja ranskan kielellä. Oksitaania lapsi ei puhunut, vaikka ymmärsikin sitä.
-Jon,
Katariina sanoi ja piirteli sormellaan kuvioita miehen rintaan.
-Hmm,
mies mutisi.
-Minä taidan olla aika kamala vaimo,
hän sanoi hiljaa. Jon liikahti ja siirsi kätensä Katariina leuan alle. Mies nosti hänen päätään kunnes sai katsekontaktin.
-Mitä kummallisuuksia sinä taas mahdat ajatella,
Jon kysyi vakavana.
-Minä en osaa käyttäytyä niinkuin muut naiset,
Katariina mutisi onnettomana. Miehen kasvoille levisi hymy.
-Et totta tosiaan osaa.
Jonin tyytyväisyys kiukutti Katariinaa ja hän pamautti miestä rintaan. Tämä sai miehen nauramaan ääneen. Katariina ei ymmärtänyt miksi hänen silmänsä äkkiä täyttyivät kyynelistä miehen nauraessa. Tämä sai Jonin vakavoitumaan välittömästi.
-Mitä nyt? En minä tarkoittanut loukata sinua,
mies sanoi hämmentyneenä ja se sai Katariinan kyyneleet valahtamaan poskille. Jon alkoi jo vähän hätääntyä.
-Catherine Paloma, minä rakastan sinua enemmän kuin elämää. Minä tiesin sen heti kun näin sinut. Sinä et ole kuten muut naiset ja aika ajoin se hämmentää minua. Minä en kuitenkaan halunnut tavallista naista, sellaisen olisin saanut koska vaan ja mistä tahansa. Minä halusin sinut ja haluan edelleen. Minusta tuntuu usein siltä, että minä joudun valloittamaan sinut aina uudelleen. Ja kun minä näen rakkauden syttyvän sinun silmiisi, minä olen onnellinen.
Mies vuodatti niin hämmentävän rehellistä ja suoraa tekstiä, että Katariinan kurkkua kuristi.
-Minä rakastan sinua Jon Viikinki ja minä tulen aina rakastamaan. Ehkä tämä on hulluutta, mutta minä rakastan sinua niin että sydämeni on pysähtyä. Minä en osaa olla täydellinen vaimo sinulle ja minua pelottaa,
Katariina kuiskasi. Jon painoi päänsä hänen hiuksiinsa ja syleili niin lujasti, että Katariina tunsi luidensa rutisevan. He jäivät kuiskimaan helliä sanoja toisilleen rajun kesämyrskyn paiskoessa vettä ja salamia huoneen ulkopuolella.

3 kommenttia:

  1. Onko tästä jäänyt yksi osa välistä vai laitoitko vahingossa osan numeroksi 25? :) Ja oli taas kerran mahtava osa!

    VastaaPoista
  2. No olihan sieltä jäänyt osa välistä. Ei pitäisi 16-tuntisen yövuoron jälkeen unenpöpperöisenä lähteä mitään julkaisemaan =D Puuttuva osa julkaistu nyt. En taida saada vaihdetuksi osien järjestystä :-/

    VastaaPoista
  3. Ei tossa valitettavasti saa.. kun ne tulee julkaisuajan mukaan. Kun tässä osassa alko vaan olla semmosia juttuja joista ajattelin, että pitäisi ehkä olla lukenut jossain aiemmin :D Mutta hyvä näin. Pääsenpä lukemaan tänään taas enemmän!

    VastaaPoista